Lue keskustelun säännöt.
Kulissikotia ylläpitäville ajateltavaa
10.05.2022 |
Tiedoksi teille, jotka pysyttelette yhdessä "lasten takia": lasten on paha olla ja elää kodissa, jossa vanhemmat käyvät kylmää sotaa. Lapset vaistoavat ilmapiirin ja saavat aivan vääränlaisen mallin parisuhteista. Heille voi tulla kaikenlaisia traumoja, ongelmia ja tunne-elämän häiriöitä. Sitäkö haluatte?
En ole vielä tavannut yhtäkään sellaista aikuista, joka ajattelee että "olipa hyvä että vanhempani pysyivät väkisin yhdessä, vaikka olisivat halunneet erota jo vuosia sitten". Päin vastoin, he ovat sanoneet että olisivatpa vanhemmat tajunneet / uskaltaneet erota aiemmin, niin oltaisi saatu kasvaa ilman sitä vanhempien jatkuvaa riitelyä, tappelua tai mykkäkoulun pitoa.
Kaksi rauhallista (ja jopa onnellista) kotia on lapselle paljon parempi vaihtoehto kuin yksi kulissikoti, jossa helvetti riehuu valtoimenaan.
Kommentit (80)
En minä ainakaan kituuta "lasten takia" vaan ihan silkkaa itsekkyyttäni. En pärjää yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Olen jo nyt jatkuvasti aivan jaksamiseni äärirajoilla, ei riitä voimat enää mihinkään. Seuraava vastoinkäyminen ajaa varmaan lataamoon. Eroan sitten kun pääsen ensin jaloilleni, saan masennuksen ja työstressin hallintaan ja jaksan paremmin lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että lapsia niin haittaa vanhempien etäiset välit. Huutaminen ja jatkuva tappelu on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Minä lähdin pois 4-12v lasteni kanssa.
Mitään erityisen pahaa ei ollut, ainoastaan tunnekylmä kulissisuhde missä ei ollut arvostusta eikä rakkauttakaan. Silti tuossa olisi voinut elää vuosi ns lasten takia.
Vuosi eron jälkeen 10v tyttäreni pysäytti minut ja sanoi ihmeissään: äiti sinä naurat?? Et ole koskaan tehnyt sitä.
Silloin tiesin että ratkaisu oli oikea. Pari vuotta myöhemmin perustimme perheen ihanan miehen kanssa. 26v naurua, hulluttelua ja tiivistä rakastavaa perhe-elämää takana.
Onneksi lapseni ehtivät saamaan rakastavan ja arvostavan parisuhteen mallin omaan elämäänsä. Kaikilla hyvä elämä, rakastavat puolisot ja ihanat lapset
Itselläni aika vastaava kokemus.
Lapset 6 ja 4 v kun eropäätös tehtiin, ei vaan ollut riittävästi yhdistäviä tekijöitä vanhempien välillä, oli joitakin perustavanlaatuisia erimielisyyksiä ja jossain määrin addiktoitunutta käytöstä toisella osapuolella, tuntui pahenevan enkä halunnut että lapset saavat sellaista mallia...
Ympärillä kauhisteltiin ja taivasteltiin, että eikö nyt LASTEN TAKIA pitäisi vielä yrittää.... Sanoin silloin että juurikin lasten hyvinvoinnin takia erotaan, ennen kuin tilanne menee täysin sietämättömäksi. Oltiin vanhempina sitten lopulta kumpikin sitä mieltä, että lähdetään mieluummin sovussa eri teille ja huolehditaan lapsista parhaan kykymme mukaan. Riidat lakkasivat kun eropäätös oli tehty, se helpotti huomattavasti. Välillä jotakin vääntöä tietenkin tuli jostain käytännön asioista, mutta päästiin kyllä aina yksimielisyyteen eikä kumpikaan kantanut kaunaa.
Ja minullekin toinen lapsista sanoi sitten jossain vaiheessa eron jälkeen että äiti, mikä sun on, sähän hymyilet! Silloin tajusin, kuinka paljon sitä tullut oltua pinna kireällä ja kulmat rypyssä siinä vaiheessa kun parisuhde ei vaan toiminut ja otti pattiin kaikkien puolesta.
Nyt aikuisiällä lapset ovat kumpikin erikseen kiittäneet minua siitä, että ymmärsin ruveta purkamaan kuviota ajoissa, ettei heille ehtinyt tulla pahempia traumoja vanhempien toimimattomasta liitosta. Jos jonkin henkisen perinnön haluan lapsilleni jättää, niin se olkoon se tämä:
Uskalla seurata sydämesi ääntä, äläkä anna ulkopuolisten (sinänsä varmaan hyvää tarkoittavien) neuvojen vaikuttaa päätökseesi.
Ja apuja löytyy aina, itse en vaan osannut niitä siinä vaiheessa edes etsiä. Kaikki kuitenkin järjestyi lopulta hyvin.
Minkäs teet kun ei ole varaa erota.
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan kituuta "lasten takia" vaan ihan silkkaa itsekkyyttäni. En pärjää yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Olen jo nyt jatkuvasti aivan jaksamiseni äärirajoilla, ei riitä voimat enää mihinkään. Seuraava vastoinkäyminen ajaa varmaan lataamoon. Eroan sitten kun pääsen ensin jaloilleni, saan masennuksen ja työstressin hallintaan ja jaksan paremmin lasten kanssa.
Tulet yllättymään kun huomaat, miten paljon energiaa jää käyttöösi siinä vaiheessa kun päätös on tehty eikä sinun enää tarvitse pähkäillä ja stressata toimimatonta parisuhdetta. Joo, elintaso putoaa erotessa rahallisesti, mutta toisaalta minusta elintasoa on se, ettei tarvitse stressata ja kituuttaa toimimattomassa parisuhteessa vaan voi olla rauhassa omassa kodissaan ja virkistyä. Silloin jaksaa töissäkin huomattavasti paremmin.
Kukin tekee toki omat päätöksensä. Toivottavasti löydät turvaverkon, jotta saat tasattua kuormitustasi. Apua löytyy kun sitä pyytää. Kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkäs teet kun ei ole varaa erota.
Yhteiskunta tukee uskomattoman hyvin yh-äitejä. Toki jos haikailet hienon asuinalueen ja design-vaatteiden perään, niin niihin ei varmaan rahat riitä. Mutta miksi tarvitsisikaan; onnellisen lapsen hymy ja hali korvaa aika monet Guccit ja Chanelit....
Vierailija kirjoitti:
Minkäs teet kun ei ole varaa erota.
Kuinka niin? Avaisitko vähän tätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MicMac kirjoitti:
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
En ymmärrä, missä nuo eroa omaksi syykseen luulevat lapset oikein piileskelevät.
Minä en ainakaan kuvitellut vanhempien eroa omaksi syykseni, olin vain helpottunut, kun varsinkin ne yölliset riidat loppuivat että sai nukuttua ennen kouluun heräämistä.
En tunne ketään muutakaan avioerolasta, joka olisi kuvitellut itseään syypääksi vanhempiensa eroon. Ja tunnen tosi monia. Meidänkin luokalla oli vaikka kuinka monta eronneiden lasta, ja niistä juteltiin keskenämme ja vertailtiin tapahtumia.
Ei yksikään sanonut luulevansa mitään muuta eron syyksi kuin että vanhempien keskinäiset välit tulehtuivat. Lapset olivat jo siinä vaiheessa jääneet jalkoihin.
Outoa ajatella, että joku väittäisi pysyvänsä yhdessä lasten takia, vaikka todellinen syy on elintaso. Öh, parempi elintasohan nimenomaan on lasten etu. Outoa, että tätä jotenkin pitäisi piilotella. Lisäksi näissä eropuolusteluketjuissa esitetään aina vain samat kaksi vaihtoehtoa: "tunnekylmä, riitaisa kulissiydinperhe" ja eron auvo eli mamman uusi onni, "josta lapsetkin näkevät kuinka äiti on nyt vihdoin onnellinen". Tosiasiassa perushyvä ydinperhe, jossa ei ole kummempia riitoja jos nyt ei suurta tunteen paloakaan on lähes aina lapsille eroa parempi vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmillani oli melko kylmät ja riitaisat välit keskenään. Erosivat kun olin 10 v, ja kyllä se vaan pahemmaksi ja vaikeammaksi meni. Toinen rakas vanhempani muutti pois, olin enemmän yksin, lähivanhempi oli stressaantuneempi, rahasta puutetta, jne. Minulla oli tosi paha olo eron takia, mutta en siitä voinut oikein kenenkään kanssa puhua. Tavallaan menetin ison osan molempia vanhempia siinä.
Tietysti heidän piti erota kun halusivat, mutta en kyllä suosittele että lasten takia erotaan.
Siinä pitäisi vanhemman omaa eroaan tehdessä muistaa, että vaikka ero saattaa vanhemmalle olla iso suru tai helpotus tai molempia, lapselle se on ihan oma, erilainen kokemus, jota hän ei (välttämättä) ole pyytänyt.
Siis en minä ainakaan omia vanhempiani kiitä siitä että erosivat, se oli minulle todella rankka asia jota olen työstänyt vielä aikuisenakin. Ero oli heidän asiansa, hyvä heille jos ovat tyytyväisiä, mutta ei mikään upea teko minua kohtaan, josta tunnen kiitollisuutta ja elämäni olisi muuttunut paremmaksi. Meillä siis ei mitään päihdeongelmaa, väkivaltaa tai muuta sekoilua ollut.
Vierailija kirjoitti:
MicMac kirjoitti:
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
En ymmärrä, missä nuo eroa omaksi syykseen luulevat lapset oikein piileskelevät.
Minä en ainakaan kuvitellut vanhempien eroa omaksi syykseni, olin vain helpottunut, kun varsinkin ne yölliset riidat loppuivat että sai nukuttua ennen kouluun heräämistä.
En tunne ketään muutakaan avioerolasta, joka olisi kuvitellut itseään syypääksi vanhempiensa eroon. Ja tunnen tosi monia. Meidänkin luokalla oli vaikka kuinka monta eronneiden lasta, ja niistä juteltiin keskenämme ja vertailtiin tapahtumia.
Ei yksikään sanonut luulevansa mitään muuta eron syyksi kuin että vanhempien keskinäiset välit tulehtuivat. Lapset olivat jo siinä vaiheessa jääneet jalkoihin.
No minä pidin itseäni syyllisenä, salaa. Enhän sitä kenellekään kertonut, se oli liian hirveää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MicMac kirjoitti:
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
En ymmärrä, missä nuo eroa omaksi syykseen luulevat lapset oikein piileskelevät.
Minä en ainakaan kuvitellut vanhempien eroa omaksi syykseni, olin vain helpottunut, kun varsinkin ne yölliset riidat loppuivat että sai nukuttua ennen kouluun heräämistä.
En tunne ketään muutakaan avioerolasta, joka olisi kuvitellut itseään syypääksi vanhempiensa eroon. Ja tunnen tosi monia. Meidänkin luokalla oli vaikka kuinka monta eronneiden lasta, ja niistä juteltiin keskenämme ja vertailtiin tapahtumia.
Ei yksikään sanonut luulevansa mitään muuta eron syyksi kuin että vanhempien keskinäiset välit tulehtuivat. Lapset olivat jo siinä vaiheessa jääneet jalkoihin.
No minä pidin itseäni syyllisenä, salaa. Enhän sitä kenellekään kertonut, se oli liian hirveää.
Mitä pienempi lapsi, sitä herkemmin hän luulee olevansa eron syy. Isommat lapset varmaan ymmärtävät itsekin, että kenkä puristaa vanhempien välillä. Joka tapauksessa lapsille tulisi selittää riittävän selkeästi, että ero ei johdu heistä vaan se on puhtaasti aikuisten väleistä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmillani oli melko kylmät ja riitaisat välit keskenään. Erosivat kun olin 10 v, ja kyllä se vaan pahemmaksi ja vaikeammaksi meni. Toinen rakas vanhempani muutti pois, olin enemmän yksin, lähivanhempi oli stressaantuneempi, rahasta puutetta, jne. Minulla oli tosi paha olo eron takia, mutta en siitä voinut oikein kenenkään kanssa puhua. Tavallaan menetin ison osan molempia vanhempia siinä.
Tietysti heidän piti erota kun halusivat, mutta en kyllä suosittele että lasten takia erotaan.
Siinä pitäisi vanhemman omaa eroaan tehdessä muistaa, että vaikka ero saattaa vanhemmalle olla iso suru tai helpotus tai molempia, lapselle se on ihan oma, erilainen kokemus, jota hän ei (välttämättä) ole pyytänyt.
Siis en minä ainakaan omia vanhempiani kiitä siitä että erosivat, se oli minulle todella rankka asia jota olen työstänyt vielä aikuisenakin. Ero oli heidän asiansa, hyvä heille jos ovat tyytyväisiä, mutta ei mikään upea teko minua kohtaan, josta tunnen kiitollisuutta ja elämäni olisi muuttunut paremmaksi. Meillä siis ei mitään päihdeongelmaa, väkivaltaa tai muuta sekoilua ollut.
Tuskinpa se lapsi on sitä riitaisaa kotielämääkään varta vasten pyytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Outoa ajatella, että joku väittäisi pysyvänsä yhdessä lasten takia, vaikka todellinen syy on elintaso. Öh, parempi elintasohan nimenomaan on lasten etu. Outoa, että tätä jotenkin pitäisi piilotella. Lisäksi näissä eropuolusteluketjuissa esitetään aina vain samat kaksi vaihtoehtoa: "tunnekylmä, riitaisa kulissiydinperhe" ja eron auvo eli mamman uusi onni, "josta lapsetkin näkevät kuinka äiti on nyt vihdoin onnellinen". Tosiasiassa perushyvä ydinperhe, jossa ei ole kummempia riitoja jos nyt ei suurta tunteen paloakaan on lähes aina lapsille eroa parempi vaihtoehto.
"Raha ei merkitse kaikkea, mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin bussissa..."
Niin, perushyvä tasapainoinen koti on periaatteessa varmaan riittävän hyvä. Ja kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että onnellinen ydinperhe onnellisessa kodissa olisi lapselle (ja koko perheelle) ilman muuta paras vaihtoehto. Siitä ei liene kahta sanaa. Mutta kuinka paljon tällaisia koteja ja perheitä on?
Sinähän varsinainen Einstein olet kun olet tämmöisen asian tajunnut. Olisit 50- luvulla ollut edistyksellinen.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että lapsia niin haittaa vanhempien etäiset välit. Huutaminen ja jatkuva tappelu on eri asia.
Neutraalit välit ei varmaan niin paljoa haittaa, mutta jäätävän kylmät tai riitaisat haittaavat varmasti todella paljon. Traumatisoivat varsinkin herkempää lasta pahasti.
Hohhoijaa, sanon vaan.
Aika monessa perheessä, jossa pitkä liitto takana, eletään ns. kulissiliittoa. Rakkaus jäänyt jo taka-alalle, ollaan yhdessä enemmänkin tottumuksesta, mutta halutaan pitää perhe kasassa silti. Syitä voi olla monia, ei kaikki esim halua mihinkään 50/50 huoltajuuteen ja jatkuvaan eroon lapsistaan. Syinä voi olla myös raha-asiat etc, jaksaminen.
Ei kaikissa perheissä ole riitaa ja tappelua, vaikka rakkautta ei enää olisikaan. Kyllä minä ainakin voin sanoa olevani ainakin osittain lasten takia yhdessä. Mutta ei me miehen kanssa todellakaan riidellä, eikä meidän välit ole kylmät. Mistä johtuu tällainen yleistäminen että kaikissa parisuhteissa jossa elämä ei ola jatkuvaa ruusunpunaista auvoa TAPELLAAN ja HUUDETAAN kaikki päivät??? Kyllä monessa ns "kulissiliitossa" se elämä on hyvinkin tasaista.
Minkä ihmeen takia jättäisin tällaisen elämän, painuisin kaupungin vuokrakasarmiin elämään lasten kanssa ja sitä myöten eläisin köyhänä ja varmasti en jaksaisi olla hyvä äitikään, koska voimat menisi "yksinhuoltajuuteen". Kyllä voin sanoa että 100% todennäköisyydellä lapset ovat nyt tyytyväisempiä, kuin silloin, että erotaan ja molemmat alkavat sekoilemaan uusien kumppanien kanssa jne
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan kituuta "lasten takia" vaan ihan silkkaa itsekkyyttäni. En pärjää yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Olen jo nyt jatkuvasti aivan jaksamiseni äärirajoilla, ei riitä voimat enää mihinkään. Seuraava vastoinkäyminen ajaa varmaan lataamoon. Eroan sitten kun pääsen ensin jaloilleni, saan masennuksen ja työstressin hallintaan ja jaksan paremmin lasten kanssa.
Olen itse aivan samanlaisessa tilanteessa, kans kolme lasta ja minulla ei mene nyt hyvin koska olen ollut viimeiset 4 vuotta(siitä asti kun kuopus syntyi) hyvin väsynyt, en odottanut että mieheni jättäisi minut pärjäämään yksin lasten kanssa, koska hänen työ on fyysisesti raskas minun piti tukea häntä,mutta hän ei. Kun meillä oli kaksi lasta, jotenkin pärjäisin itse, mutta kun kuopus syntyi ja hän sairasti paljon minulta loppui kaikki voimat ja aloin huomata että mieheni joka kans halusi niitä lapsia minun kanssa, häntä vaan ei kiinnosta asioita joita pitää tehdä vanhempana. Miehenä ja voimona meillä asiat meni aina hyvin, rakkautta ja intohimoa löytyi ja se vielä vei pitkälle meidän suhdetta,mutta nyt viimeisen vuoden aikana minä havahduin siihen että minulla todella paha uupumus jonka olemassaoloa olen kieltänyt , koska lapset rakastavat isää mutta ovat 24/7 kiinni minussa, aamusta iltaan äiti äiti äiti, koska mitään ei pyydetty isältä koska ei kiinnosta. Olen hoitanut kaikki lasten astiat itse koska olen ollut kotona ja mieheni töissä mutta kun yritin opiskella jouduin lopettamaan kesken kun en pystynyt hoitaa kotia, lapsia,ä ja koulua joka päivä yksin, silloin tuli riitoja kun yritin aikuiselle ihmiselle selittää että nyt järjestys on muuttunut ja nyt pitää molempien osallistua lasten hoitoon ja aina sama riidan jälkeen hän teki mutta sitten taas sinne mihin jäimme. Me emme riitelee lasten edessä, ei ole koskaan ollut mitään fyysistä tai henkistä väkivaltaa tai haukkumisia. Mä päätin että jään tällä hetkellä lasten takia koska en aio antaa hänelle elämää jossa hän muuttaa yksin asumaan ja saa helpon ja hiljaisen elämän jossa hän näkee silloin tällöin lapsia koska tällä hetkellä elän jo yksinhuoltajan elämää koska teen edelleen kaikki itse lasten kanssa he ovat koko ajan mun kimpussa, aina vaatimassa minun huomion,,mutta vaikka kuinka huono isä hän olisi, lapset rakastaa häntä, joten päätin että jään koska tulemme toimeen mieheni ilman mitään vihaa, mutta heti kun olen siinä kunnossa missä pää toimi ja saan voimat takaisin kyllä mä lähden
Juu, en koskaan ymmärtänyt, miksi "lasten takia täytyy jaksaa" rakkaudettomassa avioliitossa. Itseäni syytin siitä, että vanhemmat olivat onnettomia. Sisarukseni kanssa ihmeteltiin, mikseivät vain eroa. Mietin, että kai nyt yksinkin olisi parempi, ja olisi ainakin mahdollisuus löytää joku, jonka kanssa on oikeasti hyvä olla.
No, aikuisena olen ymmärtänyt, että sekaisinhan nuo ovat. Läheisriippuvaisia, liian heikkoja lähtemään, mitä lie. Siellä edelleen kituuttavat yli 50 vuoden jälkeen, lapset lentäneet pesästä aikoja sitten. Itse en ole koskaan ollut parisuhteessa, täysi kylmyys vaivaa sen asian suhteen.