Lue keskustelun säännöt.
Kulissikotia ylläpitäville ajateltavaa
10.05.2022 |
Tiedoksi teille, jotka pysyttelette yhdessä "lasten takia": lasten on paha olla ja elää kodissa, jossa vanhemmat käyvät kylmää sotaa. Lapset vaistoavat ilmapiirin ja saavat aivan vääränlaisen mallin parisuhteista. Heille voi tulla kaikenlaisia traumoja, ongelmia ja tunne-elämän häiriöitä. Sitäkö haluatte?
En ole vielä tavannut yhtäkään sellaista aikuista, joka ajattelee että "olipa hyvä että vanhempani pysyivät väkisin yhdessä, vaikka olisivat halunneet erota jo vuosia sitten". Päin vastoin, he ovat sanoneet että olisivatpa vanhemmat tajunneet / uskaltaneet erota aiemmin, niin oltaisi saatu kasvaa ilman sitä vanhempien jatkuvaa riitelyä, tappelua tai mykkäkoulun pitoa.
Kaksi rauhallista (ja jopa onnellista) kotia on lapselle paljon parempi vaihtoehto kuin yksi kulissikoti, jossa helvetti riehuu valtoimenaan.
Kommentit (80)
Vanhempien parisuhde on lapsen koti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja siinä kahden kodin väliä seilatessa, vanhempien uusimpia panoja hetken aikaa tavatessa, vanhempien toisen vanhemman haukkumista kuunnellessa tulee kuva oikeanlaisesta terveestä parisuhteesta?
Meillä lapset tulee erosta huolimatta ykkösenä, saavat olla kumman luona haluavat jos ikävä iskee tai tarve vaatii. Minun ovi on aina auki. Uutta en ole esitellyt lapsille vielä, esittelen kun on varma että ollaan pysyvästi kimpassa ja hän on lapsille myös hyvä, siihen asti vietetään uuden kanssa aikaa kaksisteen kun lapset isällään. Enkä hauku lasten isää vaan puhun kivasti ja kunnioittavasti.
Ja erottiin, koska oli riitoja, henkistä väkivaltaa ja fyysistä meinasi pari kertaa olla, en jäänyt katselemaan. Lasten takia vetkutin eroa viisi vuotta. Tajusin lopulta että en halua opettaa lapsille, että tällainen on se normaali parisuhde, jollain heidänkin pitää antaa itseään kohdella. Mallin sain itse kotoa äidiltäni, joka on myöntänyt, että kesti minun isän juomiset ja pettämiset jotta meillä olisi se ydinperhe. Ne riidat ja huudot ja itkut olisin jättänyt mieluiten kuulematta. Opin kyllä olemaan hiljaa ja kävelemään munankuorilla kun vanhemmat eivät osanneet olla. Ja osaan sen edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Yli nelkyt ja vieläkin selvittelen noita traumoja ja opettelen millainen on normaali parisuhde ja miten minua saa kohdella, mikä on normaalia. Miksei tästä puhuta enempää?!?!
Niinpä, et todellakaan ole ainoa, joka aikuisena kipuilee omien parisuhteidensa kanssa, koska sai lapsena niin huonon esimerkin kotoaan. Tästä todellakin pitäisi puhua avoimemmin. Mutta kun kukaan ei uskalla.
Ja kulissi-ihmiset alapeukuttavat...
Tämäpä tämä.
MicMac kirjoitti:
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se kulissia? Muistan miten vanhempani usein riitelevät kun olin lapsi, kotona oli usein ahdistavaa, aikuisena tajusin että syy oli köyhyydessä ja väsymyksestä huolimatta kovasta työstä ja yrittäjyydestä. Vanhuudessaan olivat rakastava pari äidin välillä helposti tulistuvasta luonteesta huolimatta, raha huolia ja väsymystä ei ollut, yhdessä oli selvitty.
Onko kulissia, jos on päättänyt, että tästä selvitään ja on se luvattu tehdä yhdessä, jos vielä toivoo että löytyy se kipinä miksi tilanteessa ollaan tai on vain niin turtunut tilanteeseen, ehkä masentunut, ettei osaa ja jaksa lähteä ja aloittaa elämää alusta?Ei se ole kulissia, jos rakastaa. Voihan olla riitaa, vaikeaa ym, vaikka rakastaa. Se on kulissia, kun ilmapiiri on kylmä. Hyvä kun puhutaan, ei vietetä aikaa yhdessä. Sitten kuitenkin asutaan ja vietetään perhe-elämää muille ja esitetään. Se on ahdistavaa. Olen tämän kokenut. Ex ei puhunut mitään, ei koskenut. Olin yksin kylmässä suhteessa ja yritin selvitä, kunnes päätin erota.
Erottaako lapsi sen rakkauden riitaisessa perheessä, kyllä minä sen tajusin vasta aikuisena ja näin vasta syyt niihin riitoihin ja mykkiin päiviin.
Lapsi kyllä tunnistaa ahdistavan ilmapiirin, kylmyyden ja mykkäkoulun. Normaalit riidat riidellään ja sovitaan. Kaikki mykkäkoulut ja kostamiset epätervettä. Riidatkin kuuluu mm ihmissuhteusiin ja lapset oppii että niitä ei pidä pelätä ja asiat sovitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MicMac kirjoitti:
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
No jaa, itse ainakin koen olevani syypää siihen, että äitini jäi väkivaltaisen isäni luo minun takiani. Isäni uhkaili tekevänsä kaikkea kamalaa, jos äitini lähtee minun kanssa pois. Että kyllä syytän itseäni ja omaa syntymääni siitä, että äitini jäi piestäväksi. Olisi varmana äitinikin voinut paremmin ja nyt voisi paremmin kun olisi lähtenyt heti, eikä vasta vuosien päästä.
Ja itsehän en noita asioita lapsena nähnyt, näin vain sen pahanolon ja minulle kerrottiin syyt vasta kun äitini vihdoin lähti. Tällöin olin jo aika iso.
Se toisen vanhemman kaipaaminen lapselle o pienempi paha kuin jatkuvasti elää kireässä ilmapiirissä. Oli se sitten fyysistä tai henkistä väkivaltaa.
( * myötätuntoa * )
Todella ikävää, että noin kävi. Mielestäni syy ei kuitenkaan ole sinun; isäsihän siinä uhkaili ja äitisi pelkäsi liikaa lähtemistä. Sama olisi voinut tapahtua, vaikka sinua ei olisi ollut olemassa.
Ethän syytä itseäsi... <3
Vanhemmillani oli melko kylmät ja riitaisat välit keskenään. Erosivat kun olin 10 v, ja kyllä se vaan pahemmaksi ja vaikeammaksi meni. Toinen rakas vanhempani muutti pois, olin enemmän yksin, lähivanhempi oli stressaantuneempi, rahasta puutetta, jne. Minulla oli tosi paha olo eron takia, mutta en siitä voinut oikein kenenkään kanssa puhua. Tavallaan menetin ison osan molempia vanhempia siinä.
Tietysti heidän piti erota kun halusivat, mutta en kyllä suosittele että lasten takia erotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siinä kahden kodin väliä seilatessa, vanhempien uusimpia panoja hetken aikaa tavatessa, vanhempien toisen vanhemman haukkumista kuunnellessa tulee kuva oikeanlaisesta terveestä parisuhteesta?
Meillä lapset tulee erosta huolimatta ykkösenä, saavat olla kumman luona haluavat jos ikävä iskee tai tarve vaatii. Minun ovi on aina auki. Uutta en ole esitellyt lapsille vielä, esittelen kun on varma että ollaan pysyvästi kimpassa ja hän on lapsille myös hyvä, siihen asti vietetään uuden kanssa aikaa kaksisteen kun lapset isällään. Enkä hauku lasten isää vaan puhun kivasti ja kunnioittavasti.
Ja erottiin, koska oli riitoja, henkistä väkivaltaa ja fyysistä meinasi pari kertaa olla, en jäänyt katselemaan. Lasten takia vetkutin eroa viisi vuotta. Tajusin lopulta että en halua opettaa lapsille, että tällainen on se normaali parisuhde, jollain heidänkin pitää antaa itseään kohdella. Mallin sain itse kotoa äidiltäni, joka on myöntänyt, että kesti minun isän juomiset ja pettämiset jotta meillä olisi se ydinperhe. Ne riidat ja huudot ja itkut olisin jättänyt mieluiten kuulematta. Opin kyllä olemaan hiljaa ja kävelemään munankuorilla kun vanhemmat eivät osanneet olla. Ja osaan sen edelleen.
Lapsesi tulevat varmasti vielä kiittämään sinua rohkeudestasi lähteä, kunhan ovat isompia ja ymmärtävät asian ytimen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä!!!
Mielestäni yhdessäolon perusteleminen lasten takia on itsekkäintä ikinä ja on vain sijaisperuste sille, ettei oikeasti vaan uskalla erota itsekkäistä syistä.
Lapset sitten omissa parisuhteissaan yrittävät ratkoa näitä vääristyneitä parisuhdemalleja ja traumoja.
Taloudelliset seikat taitaa useimmilla painaa aika tavalla näissä tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se kulissia? Muistan miten vanhempani usein riitelevät kun olin lapsi, kotona oli usein ahdistavaa, aikuisena tajusin että syy oli köyhyydessä ja väsymyksestä huolimatta kovasta työstä ja yrittäjyydestä. Vanhuudessaan olivat rakastava pari äidin välillä helposti tulistuvasta luonteesta huolimatta, raha huolia ja väsymystä ei ollut, yhdessä oli selvitty.
Onko kulissia, jos on päättänyt, että tästä selvitään ja on se luvattu tehdä yhdessä, jos vielä toivoo että löytyy se kipinä miksi tilanteessa ollaan tai on vain niin turtunut tilanteeseen, ehkä masentunut, ettei osaa ja jaksa lähteä ja aloittaa elämää alusta?Ei se ole kulissia, jos rakastaa. Voihan olla riitaa, vaikeaa ym, vaikka rakastaa. Se on kulissia, kun ilmapiiri on kylmä. Hyvä kun puhutaan, ei vietetä aikaa yhdessä. Sitten kuitenkin asutaan ja vietetään perhe-elämää muille ja esitetään. Se on ahdistavaa. Olen tämän kokenut. Ex ei puhunut mitään, ei koskenut. Olin yksin kylmässä suhteessa ja yritin selvitä, kunnes päätin erota.
Osuit tässä naulan kantaan. Kulissi tarkoittaa nimenomaan sitä, että rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ei (enää) ole, eikä halua jakaa aidosti elämänsä sen kumppaniksi aikanaan valitun kanssa, mutta lavasteita ei kaluta tai kehdata purkaa, koska moni pitää edelleenkin eroa jotenkin häpeällisenä.
Vierailija kirjoitti:
Ja siinä kahden kodin väliä seilatessa, vanhempien uusimpia panoja hetken aikaa tavatessa, vanhempien toisen vanhemman haukkumista kuunnellessa tulee kuva oikeanlaisesta terveestä parisuhteesta?
Ei, mutta jos vanhempi on tervepäinen, hän ei raahaa niitä satunnaisia panoja kotiin lasten ihmeteltäväksi vaan hoitaa ne "vapaa-ajallaan", eikä hauku toista vanhempaa lapsille.
Paino siis sanalla "jos".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma eroni lähti siitä etenemään kun silloin 16v esikoinen kysyi toisen kerran lyhyen ajan sisään, että miksi ette eroa. Eroa olin miettinyt jo pari vuotta, mutta kynnys oli lasten, talon ym vuoksi.
Niinpä!
Tämä kysymys on ihan varmasti lähes kaikkien kulissikotien lasten huulilla, tai ainakin ajatuksissa. Ei ne lapset tyhmiä ole, vaistoavat kyllä todella herkästi jos vanhempien välillä on jotain vinossa. Helpotus kaikille, kun peli vihelletään poikki ja asetelma mietitään uusiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien parisuhde on lapsen koti.
Tämä on paksuinta paskaa ikinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä lähdin pois 4-12v lasteni kanssa.
Mitään erityisen pahaa ei ollut, ainoastaan tunnekylmä kulissisuhde missä ei ollut arvostusta eikä rakkauttakaan. Silti tuossa olisi voinut elää vuosi ns lasten takia.
Vuosi eron jälkeen 10v tyttäreni pysäytti minut ja sanoi ihmeissään: äiti sinä naurat?? Et ole koskaan tehnyt sitä.
Silloin tiesin että ratkaisu oli oikea. Pari vuotta myöhemmin perustimme perheen ihanan miehen kanssa. 26v naurua, hulluttelua ja tiivistä rakastavaa perhe-elämää takana.
Onneksi lapseni ehtivät saamaan rakastavan ja arvostavan parisuhteen mallin omaan elämäänsä. Kaikilla hyvä elämä, rakastavat puolisot ja ihanat lapset
Olen samaa mieltä. "Lasten takia" on marttyyriksi heittäytyvien uhriutujien tekosyy.
Terveisin yksi niistä, joiden vanhempien ero toi rauhan maailmaan.
Mikä se kulissiliitto siis on? Sekö, jossa näytetään tunteita ja silti pysytään yhdessä? Vai se, jossa ei näytetä tunteita ja silti pysytään yhdessä?
Tuo ap:n aloitus viittasi enemmänkin riitaisaan kotiin, jossa toinen (yleensä nainen) ei halua lähteä, koska silloin elintaso laskee ja joutuu itse elättämään itsensä. Ei tuossa ole mitään kulissia, siinä on vain hyötysuhde.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. "Lasten takia" on marttyyriksi heittäytyvien uhriutujien tekosyy.
Terveisin yksi niistä, joiden vanhempien ero toi rauhan maailmaan.
Lasten takia on yleensä sama asia kuin "elintasoni putoaa, jos eroamme, koska nyt minulla on kuukaudessa käyttörahaa 7000 e, eron jälkeen enää 2300 e, koska inha mies vie palkkansa mennessään".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä!!!
Mielestäni yhdessäolon perusteleminen lasten takia on itsekkäintä ikinä ja on vain sijaisperuste sille, ettei oikeasti vaan uskalla erota itsekkäistä syistä.
Lapset sitten omissa parisuhteissaan yrittävät ratkoa näitä vääristyneitä parisuhdemalleja ja traumoja.
Taloudelliset seikat taitaa useimmilla painaa aika tavalla näissä tilanteissa.
Näin se on. Moni on kertonutkin, ettei tahdo erota koska lapsilta menee siinä sitten kotitalo ja molemmissa [tai toisessa kodeissa] eletään niukassa taloudessa. Mm oma äitini sanoi tämän ihan suoraan. Ehkä se oli hänen aikanaan (ennen vuosituhannen vaihdetta) vielä yleisempää kuin nykyisin kun elintasoero kahden ja yhden aikuisen kotien välillä oli vielä suurempi kuni nyt. Miksi tätä pitää perustella lasten edulla? Sen kummemmin kuin eroakaan? Ihmiset eroavat kun yhdessä eläminen ei tunnu enää hyvältä vaihtoehdolta. Siitä on ulkopuolisten turha lähteä ottamaan itselleen tuomarin roolia kun eivät tiedä mitä pariskunnan välillä tapahtuu.
Ei-eroperheessä kasvaneena allekirjoitan aloittajan pointin - ja se pätee, vaikkei kyseessä olisi pahimman luokan perhehelvetti. En itse kokenut lapsuudessani mitään sellaista, vanhemmat eivät riidelleet erityisen railakkaasti, ei ollut henkistä tai fyysistä väkivaltaa - mutta en voi myöskään sanoa nähneeni vanhempieni välillä koskaan minkäänlaista parisuhdetta. Hyvänä päivänä he sietivät toisiaan ihan kivasti, tavallisena päivänä kaikki kanssakäyminen oli (ja on) enemmän tai vähemmän kitkaista.
Ajatus siitä, että parisuhde voisi olla asia, josta on enemmän iloa kuin haittaa mukanaolijoille, on minulle lähestulkoon absurdi. Kun näen pareja, jotka osoittavat hellyyttä toisilleen ja tsemppaavat toinen toistaan, ensimmäinen reaktioni on aina joko vilpitön hämmästys tai epäilys siitä, että tämän täytyy olla vain kulissia. "Eihän kukaan nyt OIKEASTI katso kumppaniaan noin hellästi! No, ehkä ne ovat vastarakastuneita ja siksi lääpällään, kyllä se parissa vuodessa karisee. ...Ai, ovat olleet yhdessä 8 vuotta? Jaa..."
No, miten tämä parisuhdemalli on sitten näkynyt omissa parisuhteissa? En tiedä, koska niitä on ollut yli 30 ikävuoden aikana nolla, siitäkin huolimatta, että tietyllä tavalla parisuhdetta kyllä kaipaisin. Tietysti omat ominaisuudet ja valinnat vaikuttavat tässä asiassa paljon, enkä todellakaan sanoisi oman ikisinkkuuteni johtuvan vain ja ainoastaan vanhemmistani, mutta on lapsuuden parisuhdemallilla varmasti ollut vaikutuksensa.
En tiedä, pysyivätkö vanhempani yhdessä niinkään "lasten takia" kuin siksi, että ero olisi ollut logistisesti ja taloudellisesti hankala. Tekisi melkein mieleni sanoa, että eroa ei tullut koska saamattomuus :D Ja, vaikka tuon puolittain vitsillä sanonkin, aika huono toimintamalli avuttomuuskin on. Jos vanhempani olisivat eronneet kun olin lapsi, olisi se varmasti ollut jonkinasteinen shokki, mutta toisaalta se olisi ollut myös kullanarvoinen osoitus siitä, että ihmisellä on lupa, kyky ja mahdollisuus tehdä elämässään isojakin muutoksia oman onnellisuutensa eteen.
TL;DR: Jos pysyy huonossa suhteessa lapsien takia, antaa lapsille paitsi huonon parisuhdemallin, myös sellaisen toimintamallin, että huonoja asioita omassa elämässään ei voi korjata tai muuttaa. Että tuleen nyt vaan pitää jäädä makaamaan.
Erottaako lapsi sen rakkauden riitaisessa perheessä, kyllä minä sen tajusin vasta aikuisena ja näin vasta syyt niihin riitoihin ja mykkiin päiviin.