Onko lapsellanne ollut pakko-oireita tai ajatuksia? Missä iässä?

alkoivat noin tokaluokalla tms. Tulevat ja menevät vähän vaihdellen. Lapsi nyt 12.



Itsellänikin oli aika paha ocd noin ikävuosina 10-30. Kärsin luulosairauksista, itkin iltoja kun olin varma, että kuolen kohta, pesin käsiä kunnes nahka lähti. Myöhemmin jouduin joka aamu palaamaan ensimmäisistä liikennevaloista kotiin tarkistamaan kahvinkeitin ja silitysrauta ja varashälyytin. Sitten kaikki oireet hävisivät melkolailla yhtäkkiä.

Minulla on herkkä ja tunnollinen lapsi, joka aina välillä sanoo, että jotain on 'pakko' tehdä. Tänään sanoi, että jos leikkaa leivästä huonon siivun, tuntuu, että se pitää syödä sellaisenaan ilman 'voita'. Että viipaleen pitäisi olla onnistunut. Vastaavia muitakin tapauksia on ollut ja nyt olen huolestunut.

Miten tässä tilanteessa voisi auttaa lasta?

Omat oireeni katosivat kun yksi parisuhde loppui ja toinen alkoi. Ajoitus voi tietysti olla sattumaakin.

Luulisin, että ap auttaa lastaan parhaiten kertomalla, että mitään pahaa ei kuitenkaan tapahdu vaikka lapsi voita epäonnistuneelle leipäpalalle laittaisikin (tietysti lapsi tämän tietääkin, mutta ei varmasti haittaa kuulla se luotettavalta aikuiselta). Sen jälkeen ei kannata kiinnittää lapsen oireisiin tai esim. sähkölieden tarkistamisiin tai vastaaviin juttuihin liiemmin huomiota, elleivät ne selvästi ala haitata lapsesi elämää. Jos hänen täytyy syödä leipäpala ilman voita, niin anna tehdä niin, äläkä tee asiasta mitään numeroa.

Itselläni oireet liittyivät jonkinlaiseen turvattomuuteen ja tarpeeseen hallita asioit Tietyt rituaalit rauhoittivat minua ja tiesin, että jos taloni palaa, ei se ole ainakaan minun vikani. Ilmeisesti ne siis liittyivät jollakin tavalla myös syyllisyydentuntoon, vaikkakaan en tiedä mistä asiasta.

Oireet menivät ohi kun sain muuta ajateltavaa.

alkoivat noin tokaluokalla tms. Tulevat ja menevät vähän vaihdellen. Lapsi nyt 12. Itsellänikin oli aika paha ocd noin ikävuosina 10-30. Kärsin luulosairauksista, itkin iltoja kun olin varma, että kuolen kohta, pesin käsiä kunnes nahka lähti. Myöhemmin jouduin joka aamu palaamaan ensimmäisistä liikennevaloista kotiin tarkistamaan kahvinkeitin ja silitysrauta ja varashälyytin. Sitten kaikki oireet hävisivät melkolailla yhtäkkiä.

olen ennenkin kuullut, että sairaalloinen syyllisyydentunto voi aiheuttaa em. oireita. En kuitenkaan sano, että ap sinun lapsesi kokisi liikaa syyllisyyttä.



Yleisesti kuitenkin toistot liityvät siihen, että yrittää hallita omaa elämäänsä.

alkoi 9 vuotiaana ja sai siihen terapiaa ja oireet jäi pariksi vuotta alkaen taas uudelleen.



Lapsi on erittäin kiltti ja tunnollinen kympin tyttö.



Nyt on yläkoulussa ja tällä hetkellä oireeton. Tiedetään että näitä kausia voi tulla ja olen huomannut että stressaava elämäntilanne saa oireet laukeamaan.

mietin vaan kun sellainenhan on yleistä, että esim "pakko ehtiä määrättyyn paikkaan ennen kuin takana tulevaa autoa" jne tai ettei astuta suojatiellä kuin valkoiselle jne. Onko tällainen pakko-oireilua. mitä teidän lapsilla tai teillä on. itsellä on ollut nuo edellä mainitut muunmuassa.

Siis vaihtelevia pelkoja, pienenä pelkäsin kovasti hämähäkkejä, kouluikäisenä kirjoitusvirheitä (niitä ei siis saanut tulla varsinkaan kirjoittamiini kirjeisiin), opiskelijana pelkäsin että hellanlevy jää päälle tai ovi jää auki, ihan lapsesta saakka olen pelännyt verta ja piikkejä (muistan että juoksin neuvolantätiä karkuun kun olisi pitänyt rokottaa), niin ja tartuntatauteja (varsinkin ensimmäistä kertaa raskaana ollessa ja vauvan äitinä). Pelot ovat vaihdelleet siis elämäntilanteiden mukaan, kaikenlainen stressi pahentaa niitä, hormonit, raskaudet, välillä on parempi ja välillä pahempi. Sellaista se on kun on luonteeltaan herkkä, tunteellinen ja pikkuasioihin takertuva.. Onneksi lapsemme ovat tulleet enempi isäänsä. =)