Poliisi kehotti välttämään ajoa lumisella kadulla Helsingissä + lumenkaatopaikka tukossa (HS)
Lumikasat Helsingin keskustassa ovat kasvaneet jo niin suuriksi, että poliisi kehotti maanantaina ensimmäistä kertaa autoilijoita välttämään ahtaimpia paikkoja. Poliisin mukaan autoilijoiden on syytä välttää ajamista Haartmaninkadulla Taka-Töölössä.
Helsingin tieliikennekeskuksesta kerrottiin, että Haartmaninkadulle on kerääntynyt runsaasti lunta, jonka poistamista hankaloittavat kadunvarteen pysäköidyt autot.
"Haartmaninkatu on aika ahdas muutenkin, mutta nyt tilanne katsottiin sellaiseksi, että poliisi päätyi suosittamaan muiden reittien käyttöä. Katua pitkin pääsee toki yhä ajamaan, mutta etenkin suurilla ajoneuvoilla ohittaminen on vaikeaa", liikennekeskuksen päivystäjä kertoi.
Poliisin kehotus koskee koko katua. Haartmaninkadulla sijaitsee muun muassa Haartmanin sairaala.
Toimistopäällikkö Pekka Isoniemi Helsingin rakennusvirasto katu- ja puisto-osastolta kertoi, että Haartmanin kadun tukkeutuminen johtuu kiinteistönomistajista.
"Katu kapenee, koska kiinteistöjen huoltoyhtiöt eivät hoida lain mukaan niille kuuluvaa tehtävää ja kuljeta kadun reunaan aurattua lunta pois", Isoniemi sanoi.
Isoniemen mukaan kaupunki on aurannut ajoradan. Viime yönä katu höylättiin lumipolanteesta.
Runsas lumentulo ja ongelmat katujen puhtaanapidossa pingottavat nyt monien hermoja Helsingissä.
Asukkaat valittavat, että he eivät pääse autoineen liikkeelle. Yrittäjien mieltä tummentaa puolestaan se, että asiakkaat eivät voi pysäköidä liikkeiden lähelle. Eilen sunnuntaina pelastusviranomaiset varoittivat, että suuret pelastusajoneuvot eivät välttämättä pääse lähelle onnettomuuspaikkoja.
Helsingissä on ollut tähän vuodenaikaan viimeksi yhtä paljon lunta 1980-luvulla. Uusien lumisateiden ennustetaan saapuvan pääkaupunkiin maanantai-iltana.
JA
Lumi tukki jo lumen vastaanottopaikankin Helsingissä
Lunta on nyt Helsingissä niin paljon, että rakennusvirasto on joutunut keskeyttämään lumikuormien vastaanoton Hernesaaren vastaanottopaikalla. Rakennusviraston mukaan läjitysalueelle kertyvät lumimassat estävät jo kuorma-autojen tyhjennystä.
Vastaanottopisteeseen on tulossa kaivinkone iltapäivällä, minkä jälkeen lunta voidaan taas vastaanottaa. Hernesaaren meripaikka on keskustan ainut lumen sijoituspaikka.