allergiat periytyvät usein
eli jos vanhemmat olleet allergisia, on tod näk lapsetkin, imetettiin niitä tai ei ja alotettiin kiinteät aikaisin tai myöhemmin
Kommentit (4)
hylkis ihan vaan allergioiden vuoksi : )
eikä näihin ympäristötekijöillä ole isommin vaikutusta.
Omassa suvussani on ollut allergioita ja astmaa ainakin 1800-luvulta lähtien, myös niissä maanviljelijäperheissä. Pahiten oireilevat tietysti ovat kuolleet jo lapsena, mutta moni allergikko jäi henkiinkin.
Ärsyttää semmoiset tyypit jotka suu vaahdossa paasaa kuinka allergiat ovat ovat aina itseaiheutettuja >:(
Pahimmat valopäät kuvittelee että allergiset kärsivät vaivoista ihan vaan kiusatakseen kanssaihmisiä.
Kannan myös harvinaisen perinnöllisen taudin geeniä, veljeni kuoli kyseiseen tautiin. Toki suuri osa suomalaisista kantaa jonkun perinnöllisen taudin geenejä, mutta kun sen oikeasti tietää, niin siihen suhtautuu vakavammin.
onneksi mieheni on ulkomaalainen, ja eri geeniperintö näyttää auttavan. Lapsella ei ole allergioita, vaikka koko mun suku kärsii niistä, kuten itsekin.