Raskaus ja nasolinin käyttö...
Eli RV 19+4 ja kaame lenssu päällä. Täällä on varmaan kysytty tämä sama kysymys jo monta kertaa, mutta kerrataan vielä eli tietääkö kukaan onko siitä haittaa jos nasolinia suihkauttaa kerran päivässä nenään ennen nukkumaanmenoa? Luukeehan siinä pakkausselosteessa nykyään ettei saisi käyttää, mutta kahdessa edellisessä raskaudessa olen sitä kuitenkin saanut käyttää. Onko siinä joku ainesosa sitten muuttunut? Kiitoksia jos joku viitsii vastata. Alkaa olla itsellä melko tukala olo eikä kannusta ja keittosuolasuihkeesta oikeen enää apua ole.
Kommentit (10)
Mulle on erikoislääkäri sanonut, että voi käyttää ja ihan naistenklinikaltakin sitä kuulema suosittelevat. Papereissa ei suositella, koska aine sinänsä kai voi olla vaarallinen tai sitä ei ole tutkittu, mutta on katsottu, että vaikutus on niin paikallinen, ettei siitä ole haittaa. Lisäksi jos sillä välttää vaikka poskiontelontulehduksen ja siten vaikka antibiotit, niin on valittu pienempi haitta.
Netin lääkeselosteessa luki, että saa käyttää. Pakkauksen selosteessa, että ei saa. Ainakin keskimmäisessä raskaudessa käytin ja tässä kolmannessakin aluksi, kun ei ollut muuta kuin tuo netin seloste. Kyllä mä ehkä pahimpaan oloon ottaisin edelleen.
pitää käyttää, kun on muitakin vaihtoehtoja? Jo pelkkä suolaliuoskin auttaa useimmissa tapauksissa. Käyttäisin tuota ei-tutkittu-raskaana-olevilla -tuotetta vain poikkeustapauksissa ja pienin mahdollinen annostus. Yleensä se kielto laitetaan varmuuden vuoksi sellaisiin tuotteisiin, joita lääkäri voi kuitenkin määrätä raskaana oleville (esim. pahoinvointilääkkeet kuuluu myös tähän ryhmään ja minulle laitettiin kyllä suoneen sitäkin sairaalassa).
auttaa ihan todella paljon paremmin (vaikutus myös kestää pidenpään) kuin pelkkä suolaliuos.
Eikä nasoliinin käyttö aiemmin ollut kiellettyä.
No ehkä siksi, että jos ne muut vaihtoehdot eivät enää auta. Mulle nenä-korva-kurkkulääkäri määräsi,kun näki, että esim. sarvikuono ei enää auttanut ja seuraava olisi ollut varmasti sitten poskiontelontulehdukseen taas antibiotit.
vastaajalle 5 tiedoksi, että jos olisit lukenut aloitukseni niin olisit huomannut, että käytän parhaillaan keittosuolasuihketta ja nenäkannua ja näistä saa kyllä hetkeksi avun ja pärjää päivän, mutta yötä vasten sitä nasolinia olen laittanut, että pystyn nukkumaan. Mulla on myös taipumus saada todella herkästi poskiontelotulehdus ja nytkin toinen poskipää jomottaa. Kiitos melballe jolta tuli hyvä vastaus, näin se varmasti onkin, että nasolinin hetkellinen käyttö pienenä määränä on kuitenkin turvallisempaa kuin aloittaa antibioottikuuri poskiontelotulehdukseen.
Määrät kannattaa kuitenkin pitää mahdollisimman pieninä ja käyttöajat lyhyinä - ei siksi että Nasolin olisi vauvalle haitallista, vaan ihan äidin omien limakalvojen takia. Minulle on jossain vaihessa elämää päässyt käymään niin, että ilmeisesti juuri Nasolin on syövyttänyt hieman nenän väliseinää. Eli varovainen olen sen kanssa.
Itse olen nyt raskaana käyttänyt pahimpaan flunssaan lasten Nasolinia iltaisin. Max. käyttöaikahan siinä on 10 vrk. Nenäni on kyllä muutenkin tukossa koko ajan, mutta muulloin kuin flunssassa pärjäilen nenäkannulla ja Nasonexilla. Ikävä kyllä Nasolinkaan ei aina suojaa poskiontelotulehdukselta - juuri jouduin siihenkin vaivaan syömään kuurin, ja aikaisemmin tässä raskaudessa punkteerattiinkin.
Neuvolan lääkäri sanoi että voi käyttää pieninä annoksina (1krt/pv) eikä siitä vielä pitäisi olla haittaa vauvalle.
mutta kun sitten sanoin, että mä en pysty nukkumaan sekuntiakaan, jos en sitä laita, eli ettei mulla oo kyllä mitään vaihtoehtoa, niin ei se sitten kieltänytkään sitä.
Ja kun ei tosiaan ole vaihtoehtoa, eikä sitä nuhan takia viitsi tukehtumiskuolemaakaan ottaa.
Kolmessa edellisessä raskaudessani olen käyttänyt ja nyt neljännessäkin ennen kuin satuin huomaamaan että teksti oli muuttunut!! Nyt en enää ole uskaltanut (tosin alkaa flunssakin helpottaa).