Ystävyys aikuisiällä: mitä jos ei pysty niin sitovaan ystävyyteen kuin odotetaan?
Olen nelikymppinen nainen. Pienet lapset, työ, koti ym. vie paljon aikaa ja energiaa. Lisäksi taustalla on työuupumus, joka ei ole kunnolla hellittänyt. En ehdi enkä jaksa pitää tiiviisti yhteyttä ystäviini. He haluaisivat jutella pitkiä maratonpuheluita usein. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta, lapset tarvitsee aikaani ja hermostuvat jos olen pitkään puhelimessa, ei ole ketään joka olisi heidän kanssaan silloin. Mies on yrittäjä ja aina töissä. En ehdi millään viettämään mitään leffailtoja kavereille, ei ole ketään joka hoitaisi lapsia. Silloin harvoin kun mies ehtii olla lasten kanssa nukun väsymystä pois.
Ystävyydet hiipuu, ystävät loukkaantuu kun en ehdi niitä maratonpuheluita eivätkä enää vastaa edes viesteihini. Eikö aikuisiällä voisi olla sellaisia ystävyyksiä että pidetään harvemmin yhteyttä mutta ystävyys säilyy?
Kommentit (52)
Mitä ihmettä? Itse olen ainakin tiennyt, että ystäville tulee elämänvaiheita, jolloin he ei jaksa olla yhteydessä. Sitten, kun tilanne helpottaa, joskus vuosien päästä, jatketaan siitä mihin jäätiin. Maratonpuheluita en ole itse koskaan harrastanut ja on poikkeuksellinen tilanne, jos puhelu kestää puoli tuntia.
Taitaa "ystäväsi" olla täysin eri elämäntilanteessa? Ihan normaalia että ystävyys hiipuu kun on muutakin tekemistä.
Mä olen harrastanut maratonpuheluita viimeksi lankapuhelinten aikaan. Eikö sun ystäväsi osaa käyttää viestejä?
Vierailija kirjoitti:
Taitaa "ystäväsi" olla täysin eri elämäntilanteessa? Ihan normaalia että ystävyys hiipuu kun on muutakin tekemistä.
Ovat kyllä eri elämäntilanteessa. Mutta minä pysyin heidän ystävänä silloin kun heillä oli pieniä lapsia ja minulla ei, silloin kun he oli pitkään vakavasti sairaana ja itse olin nuori ja terve. Tuntuu epäreilulta että kun minulla vuorostani on sitova elämäntilanne niin he ei haluakaan olla ystäviä, kun en pysty siihen mitä he haluaa. Minulla ei taida olla jäljellä enää yhtään ystävää.
Ap
Sinulla on käynyt huono tuuri. Yleensä 4-kymppisillä on juurikin noita vähemmän vaativia ystävyyssuhteita. Maratonpuhelut ja leffaillat tuntuvat muutenkin nuorempien jutuilta. Tosin nykyään varmaan yleensä maratonviestittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen harrastanut maratonpuheluita viimeksi lankapuhelinten aikaan. Eikö sun ystäväsi osaa käyttää viestejä?
He haluaa soitella ja pälättää loputtomiin omia kuulumisiaan. Itse en muutenkaan niin tykkää puhelimesta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa "ystäväsi" olla täysin eri elämäntilanteessa? Ihan normaalia että ystävyys hiipuu kun on muutakin tekemistä.
Ovat kyllä eri elämäntilanteessa. Mutta minä pysyin heidän ystävänä silloin kun heillä oli pieniä lapsia ja minulla ei, silloin kun he oli pitkään vakavasti sairaana ja itse olin nuori ja terve. Tuntuu epäreilulta että kun minulla vuorostani on sitova elämäntilanne niin he ei haluakaan olla ystäviä, kun en pysty siihen mitä he haluaa. Minulla ei taida olla jäljellä enää yhtään ystävää.
Ap
Sellasta se on.
Ystävyyteen ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tai väärää kaavaa. Itse odotan jonkinasteista vastavuoroisuutta mutta hyvin läheisiä ystäviä minulla ei ole monta. - Siis sellaista, jotka periaatteessa voivat soittaa ja olla yhteydessä milloin vain kokevat tarvetta. Mutta käytännössä saattaa mennä toisnaan pidempikin aika jolloin emme kuule saati näe toisiamme kun jokaisella on omat kiireensä ja puuhansa.
Muiden joidenkin etäisempien ystävien tai mieluummin sanoisin, että kavereiden kanssa olen opetellut toisinaan kantapään kautta mihin olen valmis ja halukas. - Ja vetämään omat rajani
On käsittämätöntä, että osa luojan kiitos hyvin pieni joukko läheisistäni kuvittelee tai luulee, että kun olen sinkku niin ei joutusi tekemään kompromisseja ja priorisoimaan ajankäyttöään vaan minun pitäsi olla aina valmis kun heistä, joku sattuu ehdottomaan jotain.
Olenkin kokenut hämmennystä siitä kun joku on tivannut, että mikä mulla nyt muka on niin tärkee ja ehdotonta että en ole kiinnostunut lähtemään kun ei ole kumppania saati omia lapsia.
M40+
Onko suhteissasi tilaa avoimelle keskustelulle? Ihmiset yleensä ymmärtävät kun heille sanoo suoraan. Mikä estää sinua kertomasta ystäville samaa mitä kirjoitit tänne?
Vierailija kirjoitti:
Mä olen harrastanut maratonpuheluita viimeksi lankapuhelinten aikaan. Eikö sun ystäväsi osaa käyttää viestejä?
Eihän viestit ole ollenkaan sama asia. Tulee helposti väärinkäsityksiä, jopa riitaa, kun ei kuulla toisen äänensävyä. Puhelimessa voi heti tarkentaa, että mitä tolla tarkoitit jne.
Viesteissä sekin, että ennakoiva kirjoitus kirjoittaa kaiken päin h××vettiä.
Vierailija kirjoitti:
Onko suhteissasi tilaa avoimelle keskustelulle? Ihmiset yleensä ymmärtävät kun heille sanoo suoraan. Mikä estää sinua kertomasta ystäville samaa mitä kirjoitit tänne?
Olen kertonutkin.
Ap
En minä ehdi sitä viestittelyäkään. Ehdin kyllä yhden pikaisen vastauksen laittaa johonkin konkreettiseen kysymykseen ja ehdin laittaa viestin, että mitä sinulle kuuluu. Mutta en oikein enempää. Selitän kyllä että en ehdi nyt viestitellä ja syyn että olen kiinni nyt lapsissa tms. Ap
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen harrastanut maratonpuheluita viimeksi lankapuhelinten aikaan. Eikö sun ystäväsi osaa käyttää viestejä?
Eihän viestit ole ollenkaan sama asia. Tulee helposti väärinkäsityksiä, jopa riitaa, kun ei kuulla toisen äänensävyä. Puhelimessa voi heti tarkentaa, että mitä tolla tarkoitit jne.
Viesteissä sekin, että ennakoiva kirjoitus kirjoittaa kaiken päin h××vettiä.
Minä en ole saanut yhtään riitaa aikaiseksi viesteillä. Osaan myös tarkistaa tekstin ennen lähettämistä, niin ihan mitä sattuu ei lähde. Jos lähti, niin korjaan heti perään.
Osunut itsekkäitä ihmisiä ystäviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko suhteissasi tilaa avoimelle keskustelulle? Ihmiset yleensä ymmärtävät kun heille sanoo suoraan. Mikä estää sinua kertomasta ystäville samaa mitä kirjoitit tänne?
Olen kertonutkin.
Ap
Ja..?
Eivät suostu joustamaan yhtään? Maratonpuheluvaatimukset jatkuvat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko suhteissasi tilaa avoimelle keskustelulle? Ihmiset yleensä ymmärtävät kun heille sanoo suoraan. Mikä estää sinua kertomasta ystäville samaa mitä kirjoitit tänne?
Olen kertonutkin.
ApJa..?
Eivät suostu joustamaan yhtään? Maratonpuheluvaatimukset jatkuvat?
Eivät he vaadi vaan odottavat, ja ilmeisesti loukkaantuvat kun en ehdi. Eivät siis koskaan vaadi mitään. Käy vain selväksi että eivät kaipaa ystävyyttäni kun en vastaa odotuksia. Ap
Miten sinä niissä lapsissa olet kiinni muka kokoajan?
Sinä olet valinnut miehen ja lapset. Ja nyt sinun pitäisi elää valintojesi mukaan. Katkaise siis ystävyyssuhteesi, turha ihmisiä on pitää roikkumassa.
Minunkin entinen ystäväni itkee konkreettisesti, ettei hänellä ole kavereita. Kysyin josko lähtisi 6kk päästä yhdelle keikalle. Ei voinut, kun pitää viettää aikaa miesystävän kanssa.
Eli ihan oma valinta. Turha minulle itkeä, jos ei ikinä ehdota mitään, ei ota yhteyttä ja mun aloitteet torpataan.
Myös aikaisemmin ei ole voinut nähdä esim. sen vuoksi, että on pitänyt katsoa, kun miesystävä pelaa pleikkaa.
Miksei ihmiset voi elää valintojensa kanssa? Eihän niihin kukaan muu voi vaikuttaa kuin he itse..?
Vierailija kirjoitti:
Miten sinä niissä lapsissa olet kiinni muka kokoajan?
Onko sinulla lapsia? Tiedätkö millaista se on, kun kaksivuotias on ollut koko päivän päiväkodissa ja sen jälkeen hän kaipaa äidin seuraa ja huomiota? Ja tarvitsee tietenkin apua päivällisessä, iltapalassa, nukkumaan menossa jne.
Ap
No, mulla on kaikki ystävyssuhteet sellaisia. Johtuu ehkä siitäkin, että en nuorempanakaan ollut sellainen, että pitäisi olla jatkuvasti tekemisissä. Se on tuntunut musta aina ahdistavalta. Ne, jotka ovat halunneet kiinteämpää ystävyyttä, ovat sitten jääneet.