Lue keskustelun säännöt.
Ystävyys aikuisiällä: mitä jos ei pysty niin sitovaan ystävyyteen kuin odotetaan?
14.04.2022 |
Olen nelikymppinen nainen. Pienet lapset, työ, koti ym. vie paljon aikaa ja energiaa. Lisäksi taustalla on työuupumus, joka ei ole kunnolla hellittänyt. En ehdi enkä jaksa pitää tiiviisti yhteyttä ystäviini. He haluaisivat jutella pitkiä maratonpuheluita usein. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta, lapset tarvitsee aikaani ja hermostuvat jos olen pitkään puhelimessa, ei ole ketään joka olisi heidän kanssaan silloin. Mies on yrittäjä ja aina töissä. En ehdi millään viettämään mitään leffailtoja kavereille, ei ole ketään joka hoitaisi lapsia. Silloin harvoin kun mies ehtii olla lasten kanssa nukun väsymystä pois.
Ystävyydet hiipuu, ystävät loukkaantuu kun en ehdi niitä maratonpuheluita eivätkä enää vastaa edes viesteihini. Eikö aikuisiällä voisi olla sellaisia ystävyyksiä että pidetään harvemmin yhteyttä mutta ystävyys säilyy?
Kommentit (52)
Ikävää ajattelua tuollainen että ystävät on hyödykkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minullakaan ole aikaa puhua puhelimessa. Sellaista se lasten kanssa on.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää ajattelua tuollainen että ystävät on hyödykkeitä.
Nykyaika on pinnallista ja narsistista. Aika moni on aikansa lapsi 🤷🏻♀️
Totta kai ystävyydessä pitäisi hyväksyä sellaisetkin vaiheet, että toinen osapuoli on kiireinen eikä aikaa aina riitä. Mutta kiireisen osapuolen pitäisi tehdä ystävilleen selväksi, että ei ole hylkäämässä heitä tai unohtamassa vaan että oma elämäntilanne on vaan nyt tällainen kuormittava ja jaksaminen on vähissä. Voisi miettiä, olisiko lapsille mahdollista saada lastenvahtia jotta ap pääsee vähän rentoutumaan ja sosiaaliset suhteet eivät kärsi. Haluaisin ajatella, että ystäviä voidaan olla vaikka ei tavata tai pidetä yhteyttä mutta kokemuksella vaan sanon, että tuollainen tilanne jatkuessaan etäännyttää ihmisiä ja voi tehdä joistain ystävyyssuhteista vaikeita. Joillekin se yhteydenpito on kuitenkin osoitus välittämisestä ja kiinnostuksesta toista kohtaan ja kun se puuttuu niin ystävyys haalenee ja koetaan, että ei enää ole seuran tai vaivan arvoinen joten antaa olla. Työuupumus on vaikea tila eikä se ihan nukkumalla parane, kavereiden seura voisi välillä tehdä hyvää kun saa ajatukset muualle.
Sori ap mutta tämä ei ole todellista. Monet äidit ovat todistelleet, että elämä pysyy samanlaisena lasten myötä.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4606437/en-voi-koskaan-olla-aiti-koska-…
Sieltä kommenteista esimerkkiä miten homma hoidetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tuollaiset paita& peppu ystävyydet jääneet teini-ikään?
Jos on töissä ja perhettä, niin ei aika riitä päivittäisiin tunnin/tuntien puheluihin tai viestiketjuihin.
Lisänä vielä päivittäiset kuolen pian valituspuhelut sisältäen 80 -vuotiaan äitini yksipuolista sekavaa tunnin kestävää vuodatusta on liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö niitä kavereita sitten olla? Eikö riitä, että juttelee vaikka naapurille ja sukulaisille, ja elää omaa perhe-elämäänsä. Jos ei kerran ehdi puhua, niin miksi pitäisi olla kaverilauma riesana. Pitääkö näytellä, että mulla on kavereita, jos niiden kavereiden kanssa ei jaksa olla.
On aika köyhä elämä, jos se sijoittuu vain omaan perheeseen tai kumppaniin. Mitäs sitten, jos kumppani poistuukin jotain kautta elämästäsi. Mitä sinulla sen jälkeen on? Aivan, ei mitään. Kaikki kontaktit edelliseen elämään on katkottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun elämässä aina nuo liian tiiviit ja tarvitsevat ystävyyssuhteet hiipuu ja loppuu ja hyvä niin. Jäljelle jää sellaiset, missä ei välttämättä kuulla toisistamme mitään kuukausiin, mutta silti minä hetkenä hyvänsä voisi soittaa vaikka keskellä yötä, jos tulisi joku hätä tai kriisi. Jokainen aikuinen ja varsinkin perheellinen ymmärtää, että loppuu tunnit ja jaksaminen, jos jokainen ystävyyssuhde on yhtä tiivis kuin suhde puolisoon tai lapsiin. Ei siihen vain pysty eikä tarvitsekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen harrastanut maratonpuheluita viimeksi lankapuhelinten aikaan. Eikö sun ystäväsi osaa käyttää viestejä?
He haluaa soitella ja pälättää loputtomiin omia kuulumisiaan. Itse en muutenkaan niin tykkää puhelimesta. Ap
Miten te ennen piditte yhteyttä, siis silloin kun sinä olit täydellinen ihminen, ja kuuntelit kaikki ystäviesi huolet ja tuit joka elämänkäänteessä? Teitkö nuo asiat minuutissa, koska et tykkää puhua puhelimessa?
Kirjoitinko jotain sellaista, joka sai sinut kommentoimaan minulle noin ikävään sävyyn? Jos, niin mitä se oli?
Ap
Oikeastaan kyllä. Kerroit omasta täydellisyydestäsi, ja siitä, että ystäviesti puhelut ovat "pälättämistä". Nostat itseäsi korkealle ja puhut halveksivaan tyyliin heidän halustaan keskustella kanssasi. Harmittelet, ettei sinulla mukamas ole ystäviä, vaikka ihan selvästi sinulla on ystäviä, jotka haluaisivat puhua kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen harrastanut maratonpuheluita viimeksi lankapuhelinten aikaan. Eikö sun ystäväsi osaa käyttää viestejä?
He haluaa soitella ja pälättää loputtomiin omia kuulumisiaan. Itse en muutenkaan niin tykkää puhelimesta. Ap
Miten te ennen piditte yhteyttä, siis silloin kun sinä olit täydellinen ihminen, ja kuuntelit kaikki ystäviesi huolet ja tuit joka elämänkäänteessä? Teitkö nuo asiat minuutissa, koska et tykkää puhua puhelimessa?
Kirjoitinko jotain sellaista, joka sai sinut kommentoimaan minulle noin ikävään sävyyn? Jos, niin mitä se oli?
Ap
Oikeastaan kyllä. Kerroit omasta täydellisyydestäsi, ja siitä, että ystäviesti puhelut ovat "pälättämistä". Nostat itseäsi korkealle ja puhut halveksivaan tyyliin heidän halustaan keskustella kanssasi. Harmittelet, ettei sinulla mukamas ole ystäviä, vaikka ihan selvästi sinulla on ystäviä, jotka haluaisivat puhua kanssasi.
Tämä. Itsensä ylentämistä muita alentamalla. Ja sitten vielä ”ihmetellään”. Voi ihmisen pahuutta.
Tuollaiset maratonpuheluita vaativat on aika itsekkäitä.
Kirjoitinko jotain sellaista, joka sai sinut kommentoimaan minulle noin ikävään sävyyn? Jos, niin mitä se oli?
Ap