Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Umpikujassa.

Vierailija
02.03.2010 |

En tajua, miten tämä kaikki voi tuntua näin saamarin hankalalta. Olen valmistunut, löytänyt työpaikan, josta on vaikea lähteä pois, vaikka mieleni tekisi. Olen ostanut asunnon, mutta haluaisin opiskella uuden ammatin. Kaikkea vaikeuttaa lisäksi jatkuva sairastelu, joka tekee kaiken hankalaksi. Miehellä on koulutusta vaikka kuinka, mutta tulot on ihan paskat ja epäsäännölliset. Koti on unelmien koti ja varsin kohtuuhintainen, eli suurta lainaa ei tarvittu. Lapset ovat onnellisia täällä, mutta itse olen kuin vankilassa.

Ajatuksia?

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
02.03.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastaako työpaikka valitsemaasi alaa? Miksi et viihdy siellä, osaatko yhtään sanoa?

Olet yksin ostanut sijoitusasunnon, jonka (mahd.) lainanlyhennykset estävät uudet opinnot? Kirjoitat "Olen ostanut asunnon", yksikössä.

Asutte miehen ja lasten kanssa unelmakotia, jossa ainakin lapset ovat onnellisia. Entä mies?

Johtuuko ahdistus sairastelusta, työstä ja asumisesta vai jostakin parisuhteeseen/ perhe-elämään liittyvästä? Miten koet miehesi tulojen vaikuttavan oloosi?

Vierailija
2/3 |
02.03.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotkut ovat työttömänä ja rahaa ei ole. Ei millään pahalla, mutta sulla kuulostaa kaikki olevan kunnossa (paitsi tietty toi sairastelu). Tekstistäsi voisi päätellä sinun olevan masentunut..?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
02.03.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ainakin tämä tilanne on hyvin masentava. Olen siis koulutusta vastaavassa työssä, saan keskimääräistä huomattavasti parempaa palkaa. Mutta mutta, joku siinä työssä mättää. Aikaa menee paljon. Ja sairastaminen tuntuu tosi työläältä. Olen ainakin helvetin väsynyt. Voisin yhtä hyvin olla onnellinen, moni sijassani olisi. Jotenkin tuntuu, että haluaisin vaan jäädä kotiäidiksi, lasten lapsuus menee ohi. He ovat päiväkodeissa ja minä teen työtä hullun lailla. Ja nyt nämä sairasajat olen yksin kotona. Ja mies tekee aivan sairaasti töitä ja jatko-opintoja. Jotenkin niin yksinäistä tämä kaikki. Eikä ystävien kanssa keskustelu auta. En halua valittaa heille, ja muusta puhuminen tuntuu teeskentelyltä.