Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia tuntea haikeutta kun raskaus on ohitse ja viimeinen lapsi syntynyt?
01.03.2010 |
Meille on syntynyt hiljattain kolmas lapsi ja han jaa viimeiseksemme. Olen aina haaveillut ja toivonut kolmea lasta joten en silla haikaile raskaksien peraan mutta silti tuntuu jotenkin tyhjalta olo kun kaikki raskausneuvola ja aitipoli kaynnit ovat nyt ohitse. Tietenkin vauvan neuvolatoiminta yms jatkuvat mutta jotenkin tuli outo olo tanaan kun tapasin viimeisen kerran raskausaikaani seurannutta hoitajaa ja hyvasteltiin...
Kommentit (12)
ja äitini kauan sitten puhuikin siitä, että kaipasi raskautta ja raskausaikaa vielä meidänkin jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin nuorin on jo 2 v ja lapsia vain kaksi. Mutta se määrä oli se, mitä miehen kanssa lähdettiin tavoittelemaan, kun olin jo 35 v, kun eka syntyi ja toinen tuli heti putkeen .
Nyt joudun kohdunpoistoleikkaukseen ja vaikka ei todellakaan ole missään vaiheessa ollut pienintäkään aikomusta yrittääkään lisää lapsia, on olo haikea. Nyt se mahdollisuus on lopullisesti ohi. Joten täysin normaali tunne, mikä pitää käydä läpi.
Mulla on lapsia vain kaksi, kuopus on 11-kuinen, ja oikeastaan jo loppuraskaudesta asti olen kokenut tietynlaista haikeutta siitä, että tämä oli viimeinen raskauteni, viimeinen synnytykseni, viimeinen äitiysneuvolakäynti, viimeinen äitipolikäynti, viimeinen imetykseni jne. Mun raskausaikani ovat olleet aika helppoja, mutten ole kuitenkaan juuri niistä nauttinut, eli sinällään olen myös helpottunut, kun raskaudet ovat ohi, mutta silti haikeus valtaa mieleni silloin tällöin. Osaltaan tämä tunnetila saattaa tietysti liittyä myös mun ikääni, koska olen vielä alle kolmekymppinen (hedelmällistä ikää on jäljellä vielä monta vuotta, mutta lapset on nyt tehty), mutta eiköhän tämä jonakin päivänä häviä tämä haikeus.
Toisaalta sekaan mahtuu enemmän ja enemmän helpotuksen tunteitakin: meidän lapset on tässä, meidän perhe on tässä. Nuorimmainen kolmesta on vasta pari kk ja totta kai tuntuu haikealta. Toisaalta on ihana ajatus, että lapset kasvavat ja jossain vaiheessa ovat koululaisia, teinejä, nuoria aikuisia... Ooh, lapsenlapsia! :D
Tämä perheen perustamisen ja pikkulasten aika on omanlaisensa elämänvaihe. Ihan mukava ajatus, että kotiäitivuosien jälkeen häämöttää muutakin ja on ehkä aikaa ihan omiinkin juttuihin eri tavalla. Nautin kyllä tästä nyt.
Ja arvaa tuleeko vauvakuume aina sitä mukaa kun vauva kasvaa lapseksi... Terveisin nimimerkki katselen kaikkia vauvamahoja ja pikkuvauvoja kateellisena jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun on vain vaikea kuvitella, että olisin kovin haikea kun tämä viimeinen vauva lopulta syntyy. Pikemminkin olen onnellinen, ettei minun tarvitse enää ikinä olla raskaana!!
tunsin haikeutta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja sitä isoa,hankalaa mahaa. Haaveilin ajasta jollin saa nukkua yönsä KUNNOLLA, ilman isoa mahaa tai itkeskelevää vauvaa.
Nyt nuorimmainen neljästä on jo 3v ja tekee mieli kaapata jokainen vastaantuleva vauva itselle,ikävöin isonmahan tuntua ja sitä vaivalloista loppuraskauden taapertamista,jopa inhoamaani synnäriä ja sen hiljaisen pysähtynyttä tunnelmaa...oijoijoi, haikea on olo jo kun ajattelee neuvolatarkastuksia mahan mittaamisineen ja h-hetken odottamisineen :)
Sitten joskus vielä taas vaikka luulin ettei enää ikinä..
kun ajattelin että tässä on nyt nuorimmaiseni.
Uskon että on normaali tunne.
kolmen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on aika tylyä miten huomio loppuu lähes täysin vauvan syntymään tai oikeastaan se siirtyy äidistä vauvaan.
kyllä jossain vaiheessa. Itse en ole enää moneen vuoteen kaivannut vauvoja. Nyt olen 43 v.
Ja aloin itkemään vuolaasti, kun telkkarissa syntyi uusia vauvoja sairaalasarjoissa. Vauvamasut aiheutti kateutta jne. Ja sitten luonto hoiti hommansa, ehkäisy petti ja meille on tulossa neljäs! Mies ja sukulaiset on kauhuissaan, mutta minä olen niin pirun iloinen!