Onko kellään täällä kokemusta suhteesta, jota varjostaa jomman kumman lapsuudessa koetut kokemukset?
Olen alkanut epäilemään, että kumppanilla on jokin lapsuuden aikainen trauma. Kumppani on aina ollut aika äkkipikainen. Nämä piirteet ovat kuitenkin yltyneet voimakkaasti. Hän tiuskii kokoajan melkein ja huutaa minulle. Hän ei piittaa juurikaan läheisyydestä. Hän vaikuttaa välillä hyvin masentuneena. Olen yrittänyt puhua, mutta suuttuu vain entistä enemmän kun esimerkiksi haluaisin jutella.
Itken välillä iltaisin kun on niin paha olo siitä, kuinka hän kohtelee minua. Ei välitä vaikka itken, suuttuu siitäkin. Hermostuu nollasta sataan sekunnissa jos esim. Kysyn uudelleen jotain asiaa.
Hän ei kykene keskustelemaan juuri mistään elämän asioista. Sanoo aina, että ei halua puhua esim. Tulevaisuudesta. Hänen on vaikeaa pitää ystävyyssuhteita yllä. Hän on myös pettänyt minua useamman kerran.
Hänen mielestään olen lapsellinen, jos pyydän apua vanhemmiltani tai soitan heille useammin kuin hän.
Tiedän, että en tule saamaan koskaan selville, jos jotain olisi hänen lapsuudessaan tapahtunut. Asia kuitenkin ahdistaa minua.
Onko kellään kokemusta elämästä kumppanin kanssa, jolla on lapsuuden aikainen trauma tai oletko epäillyt joskus että olisi?
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Kaiva esiin ketju Narsistin keskustelutyyli. Kyllä, narsismi on lapsuustrauma pahimmillaan, ei tule paranemaan.
Ei kaikki ole narsisteja, jos olisi, olisi maailma niitä pullollaan.
Lapsuutensa vammauttamia ihmisiä on paljon. Parisuhde ei kuitenkaan ole oikea paikka purkaa traumojaan vaan pitäisi hakea terapiaan sen jolla ongelmia on.
Olet ruvennut sietämään ja "ymmärtämään" huonoa käytöstä, se tulee siis pahenemaan.
Jos et kykene pistämään rajoja kumppanisi käytökselle, on parempi että lopetat suhteen. Se vahingoittaa sinua.
Kaikilla kumppaneillani on ollut jonkinlaisia traumoja menneisyydestä ja ollaan niistä puhuttu avoimesti. Mutta jos tilanne olisi tuollainen kuin ap:lla, lähtisin suhteesta heti. Vaikka olisi kuinka pahat traumat, kumppania ei saa kohdella noin. Tuohan on silkkaa projisointia ja ilkeyttä, johon ei saisi rakkaan ihmisen tai muidenkaan kohdalla ikinä alentua.
Ihan samantekevää, mistä miehen käytös johtuu. Jos hän ei itse osaa tai halua korjata käyttäytymistään, ei hänen kanssaaan kannata olla tekemisissä. Häntä ei auta sinun suostumisesi huonoon kohteluun. Sinun elämäsi vaan menee pilalle ja tuhoutuu tuollaisessa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuutensa vammauttamia ihmisiä on paljon. Parisuhde ei kuitenkaan ole oikea paikka purkaa traumojaan vaan pitäisi hakea terapiaan sen jolla ongelmia on.
Olet ruvennut sietämään ja "ymmärtämään" huonoa käytöstä, se tulee siis pahenemaan.
Jos et kykene pistämään rajoja kumppanisi käytökselle, on parempi että lopetat suhteen. Se vahingoittaa sinua.
Olen ehdottanut terapiaa, mutta kumppani ei suostu siihen. Olen toki ilmaissut, ettei tuo käytös ole hyväksyttävää, mutta toisaalta eihän se kokonaan kumppanin ongelmakaan ole, jos on kokenut ikäviä asioita lapsuudessaan.
Ap
Vanhempani ovat pahasti lapsuudessaan traumatisoituneita, ja heidän yhteiselämäänsä on ollut hirveä seurata vierestä.
Omat traumani nousivat pintaan, kun ensimmäisen ja ainoan kerran kokeilin tapailua. Lopetin sen heti alkuunsa ja aloitin terapian.
Voisko olla masentunut pahasti? Siis itsemurhan partaalla? Joku varmaan alapeukuttaa mutta voi oireilla noinkin.
Voi olla murheita joiden kokee olevan toivottomia päästä yli. Millaisessa työssä hän on?
Kaiva esiin ketju Narsistin keskustelutyyli. Kyllä, narsismi on lapsuustrauma pahimmillaan, ei tule paranemaan.