Miksi muut putoavat aina jaloilleen, ja minä saan aina huonot kortit

Itsesääli?

Onko helpompi ja mukavampi kieriskellä itsesäälissä surkuttelemassa itseään kuin ottaa ohjat käsiinsä, lopettaa ruikutus ja napaansa tuijottelu ja käydä hommiin.

Yhtäkään elämäänsä tyytyväistä ihmistä en tunne jolle kaikki olisi tullut ilmaiseksi. Kyllä siinä on vaadittu sisua ja vastoinkäymisten sietämistä, niitten kääntämistä edukseen ja sen hyväksymistä että ihan kaikkea ei saa. Silti määrätietoisesti katsoen eteenpäin ja pyrkimään parempaan.

Oman suhtautumisesnsa elämään voi muuttaa ja kääntää vain itse. Voi tuijotella kuraan ja heitellä sitä päälleen tai voi nostaa katseensa ja nähdä mahdollisuudet. Kaikki ei saa miljoonaomaisuutta eikä maailman upeinta puolisoa jne. mutta ne eivät ole tae hyvään elämään ja onneen. Kyllä se onni tulee sisältä päin, se pitää vain tajuta ja tiedostaa ja hakea itsestään.

Saat jatkaa surkimuksena tasan niin kauan kun niin päätät. 

Vaihda tyyliä ja ajattelutapaa.

Hitaasti hyvä tulee eli äkki-ihmeitä ei välttämättä tapahdu.

Sama homma..tuntuu että kaikki muut menee suoraan eteenpäin ja kaikki onnistuu mutta minä..jos joku joskus menee ok ,seuraavaksi jo tulee 5 ongelmaa.Koskaan ei saa rauhaa tähän elämään.Johtuu varmaan lapsuudesta jossa ei ollut ikinä mitään turvaa eikä rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Sama homma..tuntuu että kaikki muut menee suoraan eteenpäin ja kaikki onnistuu mutta minä..jos joku joskus menee ok ,seuraavaksi jo tulee 5 ongelmaa.Koskaan ei saa rauhaa tähän elämään.Johtuu varmaan lapsuudesta jossa ei ollut ikinä mitään turvaa eikä rakkautta.

Joka ikisellä ihmisellä joka normaalia arkea elää tulee koko ajan eteen ne 5 ja vähän enemmänkin ongelmaa. Mistä luulet löytäväsi ongelmattoman elämän?

Kikka ja konsti on siinä miten niihin suhtaudut. Lannistutko heti ja jäät tomuun makaamaan vai tartutko työhön ja etsit ratkaisuja?

Oma suhtautuminen, se on kaiken a ja o.

Jos jotain painolasteja lapsuudesta on, ne pitää käsitellä ja hakea apua jos ne arkea haittaavat. Muuten on hyvä tajuta että lapsuus oli silloin, nyt on nyt. Ei pidä jäädä vatvomaan mennyttä ja unohtaa elää nykyhetkeä ja suuntautua eteenpäin. 

Turvaa ja rakkautta voi ja pitää opetella antamaan itse itselleen. Oman itsensä rakastaminen on kaiken lähtökohta. Itseviha ja katkeruus syö ihmistä ja estää kasvun ja eteenpäinmenon.

Jos ei yksin osaa eikä löydä tapaa miten edetä, siihen voi hakea apua monelta taholta. Jos jää vain lannistuneena hokemaan että ei se kuitenkaan ja en minä koskaan ja kaikki on mahdotonta - se jää mahdottomaksi. Kukaan ei valmista eteen tuo. Niin se vain on elämässä.

Ja nyt on turha tulla sanomaan että hyvä sanoa kun jne. Et minun menneisyyttäni ja traumojani tunne, et ole minun kengissäni kulkenut metriäkään. Tiedän että minulla on kova sisu ja periksiantamattomuus ja sen avulla olen itseni kuopasta nostanut. Joten tiedän ettei se ole mahdotonta ollenkaan, vaatii vain luja tahdon ja kolhujen ja vastoinkäymisten kestämistä. Mitään ei ilmaiseksi tule.

Mikään ei muutu simsalabim. Se vaatii aikaa. Aikanaan minulle eräs henkilö sanoi että se polku on askel taakse kaksi askelta eteenpäin. Takapakkia mutta sisulla eteenpäin. Niin siitä polusta tulee vahvempi ja kestävämpi.