Lue keskustelun säännöt.
Katkera olo hukkaan menneestä elämästä
12.03.2022 |
Nyt 50 v. Töissä käyn ja kotitöitä teen. Avustan meidän nuoria milloin missäkin asiassa. Nuoret ovat 14, 16 ja 18 vuotiaat nyt. Halusin perheen ja rakastan heitä, mutta olen ollut omasta elämästäni syrjässä jo 18 vuotta.
En ole voinut laittaa omia asioitani etusijalle koskaan. En pääse reissuun nyt kun nuoret ovat tuon ikäisiä. Meidän poikiin ei voi luottaa, vaan järjestävät jotkut kaveriporukan kaljabileet heti jos miehen kanssa lähdemme yhdessä jonnekin, emmekä halua sitä. Näin on käynyt joitain kertoja kun on kokeiltu, enkä halua että kotiin tulee poliisit, jotain hajoaa tai jollekin sattuu jotain.
Yhteisille lomille ei kaikkia kerrallaan enää saa. Tuntuu että tämä elämättömän elämän tuska on jo iso näiden vuosien jälkeen. Haluaisin mennä ja tulla ja keskittyä parisuhteeseen. Ehkä joskus viiden vuoden päästä?
Kokeeko muut näin? Että on olemassa vain pitääkseen paikat kunnossa, tukeakseen muita ja käydäkseen töissä. Mistä ilo elämään? Ja toivo siitä että joskus olisi omankin elämän vuoro.
Kommentit (43)
Surullisen kuuloista kyllä. Äitini on 85 ja puhuu tuota samaa koko ajan. Kärsi huonossa avioliitossa 50 vuotta ja nyt sitten sitä vatvoo.
En oikein saa selvää että mikä on jäänyt elämättä sulla? Sait lapset kun halusit, perheen, liitto pysynyt yhä?
Matkusteluako kaipaat? Eikö voi tehdä edes lyhyitä matkoja, tai käy yksin vaikka joku kylpylä-kulttuuri- lomanen?
Kohtahan nuo lapset lähtee. Ei siihen kauan mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko sinne reissuun mahdollista lähteä vaikka kavereiden kanssa?
Ja tietysti on niinkin, että noita alaikäisten salabileitä järjestetään tänäkin viikonloppuna kymmeniä, ja hyvin harvoin niissä mitään peruuttamatonta vahinkoa tulee. Että elääkö tuossa katkeruudessa siksi, ettei nyt vaan menisi joku vaasi rikki, jos teinit päättävät bilettää?
Vierailija kirjoitti:
Koskaan ei ole myöhäistä aloitaa elää elämää!Jos lapsiin ei voi luotaa vika kasvattajassa.joten katso itseäsi peilin vaan!Nykyisinhän kun kylästytään pari suhteseen tai aviolitton: Erotaan. Eron voi hakea yksinkin ja siihen ei tarvita syytä!
Niin. Vika on vain sinussa.
Ei se ole kenenkään muun vika, että et ole tyytyväinen omien valintojesi tuloksiin. Eikä kukaan muu kuin sinä itse voi keksiä elämääsi merkitykselliseltä tuntuvaa sisältöä. Kenelle tai mille siis olet katkera?
Olen 50 v. Lapsia on viisi. Olen elänyt lapsiperhearkea 30 vuotta. Nuorin on 9 v eli vielä jatkuu jonkin aikaa. Olen tehnyt monenlaista työtä. Liikkunut ja matkustellut paljon. Paitsi nyt nämä pari vuotta on mennyt kotikulmilla. Paljon on kyllä vietetty aikaa mökillä. Elämä on ollut ihan hyvää. Harmittaa miten nopeasti vuodet vierii. Tykkään, kun kotona on elämää. Tosin eläimet täyttää sitä tyhjiötä, minkä pois muuttaneet lapset ovat jättäneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin, miksi koet että olet ollut omasta elämästäsi syrjässä 18 vuotta? Tuo juurihan on elämääsi, perheineen. Missä on sun harrastukset? Ystävät? Mikset lähde reissuun hyvän ystävän kanssa tai yksin? Ymmärrän hyvin, että tuossa vaiheessa perhematkalle lähteminen voi olla hankalaa, mutta onhan muitakin vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kenenkään muun vika, että et ole tyytyväinen omien valintojesi tuloksiin. Eikä kukaan muu kuin sinä itse voi keksiä elämääsi merkitykselliseltä tuntuvaa sisältöä. Kenelle tai mille siis olet katkera?
Sille että luulin elämään tulevan lisää väljyyttä, menemisen vapautta lasten kasvettua. Olin väärässä. Ei tullut. Oma aika ei tule koskaan, vaikka luulin niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkyttävää. Minä olen saanut mennä ja tulla. Suren lapsettomuuttani. Vähän eri tason suruja.
Joo tuntuu samalta, mutta tuntuu myös oikealta elämältä.
Meillä ei nuoret ole kutsuneet ketään tänne, sillä pojat tietävät, että pelkään eniten kotimme rikkomista ja varastelua. Jos jätämme nuoret kotiin, olen pyytänyt veljeäni käymään moikkaamassa jossain kohtaa iltaa. Muuten elän kyllä omaa elämääni harrastusten, ystävien ja kulttuurin kautta yhdessä tai erikseen mieheni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon ikäisenä mummo tuli katsomaan meidän perään kun vanhemmat lähti reissuun kaksin. Onnistuisiko teillä?
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, miksi koet että olet ollut omasta elämästäsi syrjässä 18 vuotta? Tuo juurihan on elämääsi, perheineen. Missä on sun harrastukset? Ystävät? Mikset lähde reissuun hyvän ystävän kanssa tai yksin? Ymmärrän hyvin, että tuossa vaiheessa perhematkalle lähteminen voi olla hankalaa, mutta onhan muitakin vaihtoehtoja.
Harrastaa en ole ehtinyt koska teen yksin lähes kaikki kotityöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun nuorin lapsi täyttää 18, vaihdat lukot ja keskityt omaan elämääsi ja heihin silloin kun sinulle sopii. Silloin on aika heidän räpiköidä elämään omaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäisenä mummo tuli katsomaan meidän perään kun vanhemmat lähti reissuun kaksin. Onnistuisiko teillä?
Aiemmin onnistui. Nyt ainoa elossa oleva isovanhempi on jo niin huonokuntoinen että siksi ei enää voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulit äidiksi vasta 32-vuotiaana? Mitä teit ennen sitä? Sulla oli omaa aikaa.
Minä tulin äidiksi jo 18-vuotiaana? Aloitin aiemmin ja olin kymmenen vuotta aiemmin samassa tilanteessa.
Se aika on vaan elettävä! Ja kannettava vastuu.
No hyvänen aika. Laita ne nuoret ruotuun. Pyydä joku tuttu aikuinen vahtimaan heitä, jos heihin ei kerran voi luottaa.
Kyllä se asia on niin, että ihminen ei ole mihinkään tyytyväinen. On perhettä tai ei ole perhettä. On töitä tai ei ole töitä. Jne. Sulla on kolme komeaa poikaa. Deal with it.
Vierailija kirjoitti:
Tulit äidiksi vasta 32-vuotiaana? Mitä teit ennen sitä? Sulla oli omaa aikaa.
Minä tulin äidiksi jo 18-vuotiaana? Aloitin aiemmin ja olin kymmenen vuotta aiemmin samassa tilanteessa.
Se aika on vaan elettävä! Ja kannettava vastuu.
Aijaa. Hyvä kun kerroit
En oo surullinen ollenkaan APn puolesta, sillä APhan on saanut mitän halunnutkin eli perheen ja vielä monta lasta. Sääli ettei niitä tyttöjä tullut vaan huonosti kasvatettuja villejä poikia, jotka ilmeisesti ei tottele tai kunnioita vanhempiaan. Muutenhan eivät bileitäkään ilmaan lupaa järjestäisi. Eli siis kuulostaa ihan omalta syyltä APn ongelmat.
Enemmän minä säälisin ihmisiä jotka kärsivät sinkkuudesta ja yksinäisyydestä, mille ei itse ole voinut mitään. Muunmuassa moni on vastoin tahtoaan sinkkuja ja kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, miksi koet että olet ollut omasta elämästäsi syrjässä 18 vuotta? Tuo juurihan on elämääsi, perheineen. Missä on sun harrastukset? Ystävät? Mikset lähde reissuun hyvän ystävän kanssa tai yksin? Ymmärrän hyvin, että tuossa vaiheessa perhematkalle lähteminen voi olla hankalaa, mutta onhan muitakin vaihtoehtoja.
Harrastaa en ole ehtinyt koska teen yksin lähes kaikki kotityöt.
No huh huh. Tämä on kyllä ihan oma vikasi. Miksi tilanne on näin? Teet karhunpalveluksen pojillesikin, jos eivät opi kotitöitä tekemään. Nyt tähän äkkiä muutos.
Minulla taas tuntuu tyhjältä, kun ei ole enää vauvaa.
Ennen lapsia en harrastanut mitään tai käynyt töissä.
Lapset antoi syyn elää. Olen 48v kun nuorin on 18v ja mitä sitten? Tyhjä elämä ja sen verran vanha, että ei kelpaa kenellekään miehelle.
Lapset 11v 10v ja 7v
Koskaan ei ole myöhäistä aloitaa elää elämää!Jos lapsiin ei voi luotaa vika kasvattajassa.joten katso itseäsi peilin vaan!Nykyisinhän kun kylästytään pari suhteseen tai aviolitton: Erotaan. Eron voi hakea yksinkin ja siihen ei tarvita syytä!