Voisitko kuvitella olevasi töissä 70-vuotiaaksi asti?
Minä en. Nytkin (ikää 33v) monesti mietin, että kunpa jo pääsisi eläkkeelle. 68 vuoden eläkeikäkin tuntuu lähes kidutukselta, en voi millään kuvitella, että käyttäisin "oikeuttani" jäädä töihin 70-vuotiaaksi asti. Jos sellainen oikeus siis totetutuisi, kuten tänään hesarin uutisissa joku virkamies oli kaavaillut...
Ja miksikö näin?
- en usko, että fyysisesti tulen kestämään. Istumatyö on ihmiselle täysin väärä olemisen tapa.
- minulla ei nytkään ole vapaa-aikaa. Viikonloput menevät kotitöitä tehden, usein töitä pitää kantaa kotiin myös silloin, viikolla on usein tehtävä ylimääräistä.
- motivaatio ei riitä. Työ sinänsä on ihan kivaa, mutta sitä on liikaa "tehostamisen" jälkeen = yhä pienemmällä porukalla pitäisi saada aikaan yhä enemmän. Palkalla saan juuri ja juuri maksettua peruselämisen, eli eipä ole siitäkään mitään lisähyötyä, jonka takia tekisin töitä enemmän kuin on pakko.
En oikein edes keksi, mikä olisi sopiva porkkana jäädä töihin. Keppejähän kyllä keksitään.
Kommentit (14)
ja on mahdollisuus tehdä esim. lyhennettyä työviikkoa niin sitten. Jos olisin huonossa kunnossa tai työ olisi puuduttavaa ja vielä pitäisi tehdä täyttä viikkoa niin tuskin sitten.
Vanhimat työntekijät nostavat korkeinta palkkaa ja tekevät kaikkein vähiten töitä. Monesti heitä on siirretty jo joitakin vuosia ennen eläkeikää vähemmän vsstuullisiin jäähdyttelyhommiin. Näitäko uria tässä pitäisi pidentää?
En kertaikaikkiaan pysty kuvittelemaan tilannetta, että 70-v tekisi vielä sairaanhoitajan töitä.
mutta jos olisin palkollisena, en voisi kuvitella.
Itsenäinen ammatti on aina motivoivampi.
Ehkä pystyisin ja jaksaisin, mutten halua! Eikä johdu siitä, ettei nyt olisi mielekästä. Olen yrittäjä ja tykkään työstäni, mutta aion kyllä nauttia elämästäni vapaalla vielä, kun kykenen eli 55-v eläkeikään tähtää tämä tyttö. :)
töissä ja tykkää tosi paljon työstään. Alkoi saamaan 63-vuotiaana normi eläkettä ja lisäksi käy töissä.
Tietysti jos olen terve.
Ensinnäkin elintaso putoaa kun jää eläkkeelle. moni ajattelee että mitä eläkeläinen nyt enää tavitsee, mutta oikeesti hei, mihin ihmisen tarpeet ja halut katoaa? Jos on tottunut johonkin tiettyyn elämäntyyliin niin on vaikeaa sovittaa se uusiin tuloihin. Tietysti voi aina säästää etukäteen.
Toinen on elämäntapa. Musta on ihanaa olla töissä vaikka työ olisi huonompikin koska siellä on ihmisiä ja seuraa. Olen ollut työttömänäkin ja sellainen ei sopinut mulle yhtään. Syrjäytyisin varmaan aika nopeasti ja joutuisin hunningolle!
Mutta ihmiset on erilaisia. Mä ainakin halua ntehdä työtä juuri siksi että on rahaa, vaikka palkka ei olisi hyväkään se on aina isompi kuin eläke.
koska akateemisena silpputyöläisenä (pitkät opiskeluajat, humanistin huono palkka), eläkkeestä on tulossa pieni. Kävisin siis rahan takia.
Kyllä mun työkaverit on olleet yhtä poikkeusta lukuunottamatta 63-65 vuotiaina siinä kunnossa, että on työyhteisön ja asiakkaiden kannalta ollut ihan hyvä, että ovat jääneet eläkkeelle tai ainakin lyhentäneet työaikaa. Jalka ei nouse ja ajatuskin liikkuu hitaammanlaisesti. Tämä yksi teki vielä pari vuotta töitä osa-aikaisena, mutta sitten loppui häneltäkin terveys.
Ainakin työkaverit ovat sanoneet, että just sen verran jakasvat töissä, mutta illalla aika menee sohvalla nuokkuessa ja mitään muuta ei jaksa.
Vaikea nähdä itseäni vielä 70-vuotiaana töissä.
70-vuotiaana. Kyllä siihen mennessä on saanut töitä tehdä aivan riittävästi.
Lisäksi työn pitäisi olla mielekästä (ainakin tällä hetkellä on), palkan kohdallaan (tuskin laskee) ja mulla pitäisi olla hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työhöni sisältöön (nyt ainakin on).
Lisäksi haluaisin ehkä jossain vaiheessa pitää sapattivapaata, vuorotteluvapaata tai jotain.