Näkeekö anoreksiaa sairastava itsensä aina ylipainoisena?

Ei välttämättä "näe" vaan kokee

Ei, eikä siihen sairastu "liian laihoja" naisia näkemällä.

Anoreksia voi johtua myös puhtaasti siitä, että syömistä rajoittamalla voi hallita jotain pahaa oloa elämässään. Silloin ei välttämättä ole vääristynyttä kehonkuvaa.

Ei pelkästään, vaan myös arvottomaksi ja surkeaksi p a s k akasaksi, jolla ei mikään onnistu.

Minä kyllä anoreksiaa sairastaneena tiesin tasan tarkkaan miten laiha ja shokeeraava näky olin. Tunsin ja tiesin itseni vakavasti alipainoiseksi, rumaksi luurangoksi, jolla ei ollut mitään naisellista muotoa kropassa, mutta en vain pystynyt omin avuin lopettamaan.

En usko tuollaiseen hallusinaatioon, mutta jotain muuta on päässä vialla.

Mä luulen, että monet niistäkin, jotka tavallaan näkevät itsensä lihavana, tavallaan näkevät myös sen laihuutensa. Muistan, kun luin erään anoreksiaa sairastavan nuoren naisen blogia. Hän koki itsensä lihavana, muistan sellaisen yksityiskohdan, että kun hän makasi sohvalla, hän peitti "kaksoisleukansa" puhelimellaan. Toisaalta kuvissaan irc-galleriassa poseerasi niin, että luurangonlaiha käsivarsi korostui. Ei se ollut sattumaa. 

Tuskin. Kuitenkin havittelevat aina vielä hiukan alhaisempaa lukemaa vaa'assa kuvitellen, että sitten he tuntevat olonsa paremmaksi. 

Moni näkee itsensä lihavana, mutta kaikki eivät. Tunnen pari anorektikkoa, joilla on luonteessaan myös narsistisia ja epävakaita piirteitä. Molemmat ovat hyvin huomionhakuisia ihmisiä ja yhteistä heille on myös se, että ovat sairastaneet (myös) kypsemmällä iällä. Molemmat ovat ymmärtäneet hyvin olevansa laihoja, pitävät laihuuttaan ihailtavana ja kadehdittavana ominaisuutena ja muiden ihmisten normaalipainoa / lihavuutta heikkoutena. Molemmat myös puhuvat ruokavaliostaan jatkuvasti muille - eivät ehkä aivan suoraan laihduttamisesta, mutta milloin minkäkin ruoka-aineen pahuudesta ja välttelemisestä. Toinen ottaa jatkuvasti selfieitä joissa koittaa korostaa aina solisluita ja luisia olkapäitä, ovat ilmeisesti hänen suosikkikohtansa omassa kehossaan.

Nämä välttelevät syömistä ja liikkuvat pakkomielteisesti kuten muutkin anorektikot, mutta poikkeavat paljon "normaalin" anorektikon mielenlaadusta. Näkisin, että tavallisesti anorektikot pikemminkin salaavat kuin mainostavat laihdutuspyrkimyksiään, eivät esittele vartaloitaan ylpeydellä eivätkä suhtaudu kriittisesti ja julmasti perheenjäsentensä ja ystäviensä vartaloihin. Toki usein vaikeassa anoreksiassa maailma kapenee oman navan ympärille, mutta ei kaikilla läheskään samassa mittakaavassa.

Kehonkuvan vääristymä. Siksi.

Monilla on aluksi kuitenkin normaali tarkoitus keventää itsensä sutjakkaampiin mittoihin ja ylipainoa saattaa ollakin alunperin. Sitten se vaan riistäytyy käsistä. Vähän kun huumeet ja alkoholi.

Se oli ainut asia jonka saatoin silloin hallita.

En nähnyt itseäni lihavana, vaan aloin tavoitella jotain tiettyä lukemaa puntarissa.

Nyt kun olen saanut itseni kutakuinkin kuntoon pääkopassani,

niin kroppa on sanonut itsensä irti.

Eli sotkin hormoonitoimintani niin hyvin, että syön loppuelämäni tyroksiinia ja paino nousee.

Vaik mulle mahtu pienemmät vaatteet päälle, niin näin itteni lihavana. Syömisen hallitseminen oli siihen aikaan ainoa asia mitä osasin hallita.

Itselle olin ankara, mutta muut ihmiset saivat olla minkä kokoisia vain ja kehuin kaikkia. Pelkästään omakuva ällötti itseäni.

Nykyään parantunut, mutta lihon koska sekoitin kroppani toiminnat, eikä normaali laihutus auta.

Nykyään katon siltä ajalta kuvia, niin näen sen laihuuden, mutta näen myös katseesta, etten voibut silloin hyvin, vaikka hymyilin kuvissa.