Lue keskustelun säännöt.
Saatko vanhemmiltasi tukea?
17.02.2022 |
Tuli tuosta vauva ketjusta mieleen, että saatko vanhemmiltasi emotionaalista tukea silloin kun tarvitset. Jos unohdetaan se käytännön apu ja mietitään sellaista ymmärrystä ja tukea, mitä kuitenkin jokainen elämässään tarvitsee. Saatko sitä vanhemmiltasi vai et?
Oma äitini ei osaa olla emotionaalisesti tukena lainkaan. Hän vähättelee, mitätöi ja tuntuu häpeään heikkoa lastaan. Tuntuu että koko elämä on hänellä vain kilpailua, ja tärkeintä on se miltä asiat näyttävät ulospäin. Hän ei osaa ajatella asioita toisen ihmisen kannalta, vaan ajattelee että hänen oma näkemyksensä on ainoa oikea. Hän ei osaa keskustella, eikä olla mitenkään tukena.
Isäni taas on toista maata, hän osaa kuunnella ja ymmärtää myös toisen ihmisen näkökannan. Ei koskaan nolaa toista ja osaa tuoda oman kantansa hyvin esiin.
Kommentit (60)
En, en ole koskaan saanut. En minkäänlaista tukea, en emotionaalista, en rahallista, en käytännön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan tarvinnut emotionaalista tukea vanhemmiltani. Meillä on asialliset välit kyllä. En tajua mitä ihmiset oikein ruikuttaa ja vatvoo asioitaan. Kyllä aikuinen ihminen saa tehdä niinkuin parhaaksi näkee ilman että vinkuu vanhemmilleen tai muillekaan ihmisille.
En todellakaan. Juuri tuollaista vähättelyä ja naureskelua ja täysin asiaan liittymättömiä ajatuspohdintoja vain tulee, jos minulla on joku ongelma, ja sitten äiti siirtyykin jo omiin asioihinsa. Isälle en ole puhunut mitään vaikeuta asioita sen jälkeen kun hän totesi, että ongelmani ovat tylsiä.
Äitini on alkoholisti ja alkoholistin tytär, jonka ei olisi koskaan kulunut saada lapsia.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tarvinnut emotionaalista tukea vanhemmiltani. Meillä on asialliset välit kyllä. En tajua mitä ihmiset oikein ruikuttaa ja vatvoo asioitaan. Kyllä aikuinen ihminen saa tehdä niinkuin parhaaksi näkee ilman että vinkuu vanhemmilleen tai muillekaan ihmisille.
Et sitten ymmärtänyt kysymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tarvinnut emotionaalista tukea vanhemmiltani. Meillä on asialliset välit kyllä. En tajua mitä ihmiset oikein ruikuttaa ja vatvoo asioitaan. Kyllä aikuinen ihminen saa tehdä niinkuin parhaaksi näkee ilman että vinkuu vanhemmilleen tai muillekaan ihmisille.
Ehkä kaikki ihmiset eivät ole noin tunnekylmiä. Osa ihmisistä ei tosiaan osaa käsitellä asioitaan, vaan painaa kaiken taka-alalle kuten sinä. Usein se jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia, esimerkiksi vanhempina kaltaisesi ihmiset eivät ole kovinkaan hyviä.
Äitini laittaa rahaa tilille, mutta ei paljon muuta.
Isääni ei kiinnosta pätkääkään mitä mulle kuuluu. Siskoani ja hänen lapsiaan he tapaavat usein ja heillä on läheinen suhde.
Mun kanssa on ilmeisesti epämiellyttävää olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole saanut minkäänlaista tukea - en emotionaalista, henkistä, rahallista tai edes ainoatakaan joulu/synttärilahjaa sen jälkeen kun täytin 18. Tunnevammaiset tylyt vanhemmat, väkivaltainen koti. Äitini sanoi suoraan että kun täyttää 18, ihan KAIKKI vanhemman velvollisuudet loppuu samalla siihen paikkan eikä sen jälkeen enää auteta mitenkään.
Näin on menty. Eipä olla juuri tekemisissä. Ja sanoisin että vanhemmat menettävät paljon (vaikkeivät itse tajua menettävänsä mitään). Mulla on ihanat lapset ja he menettivät nyt siis isovanhemmuuden kokonaan.
Tällaista se on monilla joiden vanhemmat on suurta ikäluokkaa.
En minkään laista tukea kummaltakaan vahemmalta. En ole nähnyt tai puhunut heille edes pariin vuoteen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on pitänyt jo lapsesta lähtien olla äidilleni tukena. Avioero, rahahuolet, suhdesekoilut - minä kannoin. Häneltä ei ongelmat lopu ja mitään tukea en ole itselleni edes osannut odottaa.
Isä on jostain syystä meille omille lapsilleen kylmä, etäinen ja asiallinen. Olen kyllä kuullut kun esim puhelimessa avautuu ja juttelee syvällisiä joillekin sukulaisille ja kavereilleen. Hänen tyttärenään en itse ole koskaan saanut sellaisia juttutuokioita.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Juuri tuollaista vähättelyä ja naureskelua ja täysin asiaan liittymättömiä ajatuspohdintoja vain tulee, jos minulla on joku ongelma, ja sitten äiti siirtyykin jo omiin asioihinsa. Isälle en ole puhunut mitään vaikeuta asioita sen jälkeen kun hän totesi, että ongelmani ovat tylsiä.
Tämä voi olla vielä pahempaakin: erittäin pahoissa vastoinkäymisissä, kriisissä tai hädässä mun vanhemmat ivanauraa, v*ttuilee, nälvii ja ilkkuu. Ovat siis onnessaan kun oma lapsi kärsii ja oikein kääntävät veistä haavassa.
Sitä ei voi kukaan uskoa miten ne esim soitti toistakymmentä ilkkumis/v*ttuilupuhelua kun sain potkut yt:s. Oikeasti siis suunnilleen lällätys-pilkkalaulua lauloivat.
Myös keskenmenon jälkeen sattui valtavasti ne ”siitäs sait ja ihan oikein sulle” -ilkunnat. Vieläkin itkettää asiaa muistellessa vaikka siitä on jo 6 v aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä se on tosi hullunkurista, että vanhempien ja lasten välit kylmenee totaalisesti.
Olen miettinyt tapahtuuko tuo sama omalle kohdalleni, että suorastaan hylkään lapseni kun hänestä tulee aikuinen?
Minullakin on tuota ivaa ja pilkkaa ja syyttelyä jos tapahtuu jotain ikävää.
Lähdin kamalasta työpaikasta 29 vuoden jälkeen ja ensimmäinen kommentti äidiltäni oli se, että sinä se olet aina ollut heikko, etkä missään pärjää.
Äiti itse on varmaan pisimmillään ollut kuusi viikkoa samassa työpaikassa. Muun ajan lorvinut kotirouvana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä se on tosi hullunkurista, että vanhempien ja lasten välit kylmenee totaalisesti.
Olen miettinyt tapahtuuko tuo sama omalle kohdalleni, että suorastaan hylkään lapseni kun hänestä tulee aikuinen?
Miten niin kylmenee? Kylmä se on aina ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Juuri tuollaista vähättelyä ja naureskelua ja täysin asiaan liittymättömiä ajatuspohdintoja vain tulee, jos minulla on joku ongelma, ja sitten äiti siirtyykin jo omiin asioihinsa. Isälle en ole puhunut mitään vaikeuta asioita sen jälkeen kun hän totesi, että ongelmani ovat tylsiä.
Tämä voi olla vielä pahempaakin: erittäin pahoissa vastoinkäymisissä, kriisissä tai hädässä mun vanhemmat ivanauraa, v*ttuilee, nälvii ja ilkkuu. Ovat siis onnessaan kun oma lapsi kärsii ja oikein kääntävät veistä haavassa.
Sitä ei voi kukaan uskoa miten ne esim soitti toistakymmentä ilkkumis/v*ttuilupuhelua kun sain potkut yt:s. Oikeasti siis suunnilleen lällätys-pilkkalaulua lauloivat.
Myös keskenmenon jälkeen sattui valtavasti ne ”siitäs sait ja ihan oikein sulle” -ilkunnat. Vieläkin itkettää asiaa muistellessa vaikka siitä on jo 6 v aikaa.
Mitä hittoa 😟 Tuohan on tosi vahingollista henkistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä se on tosi hullunkurista, että vanhempien ja lasten välit kylmenee totaalisesti.
Olen miettinyt tapahtuuko tuo sama omalle kohdalleni, että suorastaan hylkään lapseni kun hänestä tulee aikuinen?
Miten niin kylmenee? Kylmä se on aina ollut.
Lapsenakin? Vauvanakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Juuri tuollaista vähättelyä ja naureskelua ja täysin asiaan liittymättömiä ajatuspohdintoja vain tulee, jos minulla on joku ongelma, ja sitten äiti siirtyykin jo omiin asioihinsa. Isälle en ole puhunut mitään vaikeuta asioita sen jälkeen kun hän totesi, että ongelmani ovat tylsiä.
Tämä voi olla vielä pahempaakin: erittäin pahoissa vastoinkäymisissä, kriisissä tai hädässä mun vanhemmat ivanauraa, v*ttuilee, nälvii ja ilkkuu. Ovat siis onnessaan kun oma lapsi kärsii ja oikein kääntävät veistä haavassa.
Sitä ei voi kukaan uskoa miten ne esim soitti toistakymmentä ilkkumis/v*ttuilupuhelua kun sain potkut yt:s. Oikeasti siis suunnilleen lällätys-pilkkalaulua lauloivat.
Myös keskenmenon jälkeen sattui valtavasti ne ”siitäs sait ja ihan oikein sulle” -ilkunnat. Vieläkin itkettää asiaa muistellessa vaikka siitä on jo 6 v aikaa.
On tietty ihmistyyppi joka tekee tätä. Ja he on yleensä _muille_ hyvin maireita, ystävällisiä, kohteliaita ja antavat kiillotellun kulissikuvan itsestään. Oman perheen sisällä ovat sitten sadistisia petoja. Omia lapsia ”puukotetaan” sanallisesti, lytätään ja alistetaan ja fyysinen väkivalta on mukana myös. Ja sille omalle lapselle - jonka pitäisi olla tärkeä ja rakas - ollaan niin julmia ja sadistisia ettei mitään rajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä se on tosi hullunkurista, että vanhempien ja lasten välit kylmenee totaalisesti.
Olen miettinyt tapahtuuko tuo sama omalle kohdalleni, että suorastaan hylkään lapseni kun hänestä tulee aikuinen?
Miten niin kylmenee? Kylmä se on aina ollut.
Lapsenakin? Vauvanakin?
Kyllä. Tunnelylmä vanhempi on sitä aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä se on tosi hullunkurista, että vanhempien ja lasten välit kylmenee totaalisesti.
Olen miettinyt tapahtuuko tuo sama omalle kohdalleni, että suorastaan hylkään lapseni kun hänestä tulee aikuinen?
Miten niin kylmenee? Kylmä se on aina ollut.
Lapsenakin? Vauvanakin?
Tietenkin.
Äitini0n hyvin lempeä ja empaattinen ihminen. Saan häneltä tukea liikaakin. Itse en kerro hänelle asioita, koska en jaksa sitä ”on sinulla varmasti kauhean raskasta”. Se ei aita minua yhtään.