Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Saatko vanhemmiltasi tukea?
17.02.2022 |
Tuli tuosta vauva ketjusta mieleen, että saatko vanhemmiltasi emotionaalista tukea silloin kun tarvitset. Jos unohdetaan se käytännön apu ja mietitään sellaista ymmärrystä ja tukea, mitä kuitenkin jokainen elämässään tarvitsee. Saatko sitä vanhemmiltasi vai et?
Oma äitini ei osaa olla emotionaalisesti tukena lainkaan. Hän vähättelee, mitätöi ja tuntuu häpeään heikkoa lastaan. Tuntuu että koko elämä on hänellä vain kilpailua, ja tärkeintä on se miltä asiat näyttävät ulospäin. Hän ei osaa ajatella asioita toisen ihmisen kannalta, vaan ajattelee että hänen oma näkemyksensä on ainoa oikea. Hän ei osaa keskustella, eikä olla mitenkään tukena.
Isäni taas on toista maata, hän osaa kuunnella ja ymmärtää myös toisen ihmisen näkökannan. Ei koskaan nolaa toista ja osaa tuoda oman kantansa hyvin esiin.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä se on tosi hullunkurista, että vanhempien ja lasten välit kylmenee totaalisesti.
Olen miettinyt tapahtuuko tuo sama omalle kohdalleni, että suorastaan hylkään lapseni kun hänestä tulee aikuinen?
No et nyt tajunnut sitä että ne olin alunalkaenkin kylmät. Liminlyövä kylmä vanhempi on sitä koko vanhemmuutensa ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmat vanhemmat ovat henkisesti tukenani, mutta äitini ehkä sen verran käytännällinen ja sinisilmäinen, että hän ei kyllä mitenkään lue toista vaan olettaa, että asiat on tasan kuten sanotaan. On itsekin epäillyt jonkinlaista autismia itsellään, aspergeria tms... mutta kyllä hän sitten itkuun purskahtaessa halaa ja äidin halaus on kyllä lämmin. Jos nyt vaikka jonkun kuolema tulee puheeksi, en minä nyt ihan niin raunio ole, että vain koska tahansa pillittäisin. Isäni on terävämpi kyllä lukemaan toisten tunteita ja vertaamaan aiempaan, hänelle ei voi siis esittää mitään. On tosi empaattinen. Molemmat vanhemmat ovat aika ankaria ja odottavat minulta paljon, itseni vuoksi lähinnä, olettavat minun olevan jollainlailla huippuyksilö. Eivät kuitenkaan odota, etten koskaan tekisi virheitä eivätkä ole osoittaneet pettymystä vaan pahassakin paikassa on ollut rakastettu olo. Mieheeni olivat kyllä tosi pettyneitä kun laittoi minut "liian" nuorena raskaaksi ja vaati kyllä paljon, että sai sitten lopulta heidän hyväksyntänsä. Lapsensa ja lapsenlapsensa parastahan he kai siinäkin. Ihan tosi kiitollinen olen kyllä heille kaikesta ja onnellinen, että olen saanut rakastavat vanhemmat. 5/5 porukat kumminkin.
Kyllä sain, mutta valitettavasti molemmat kuolivat liian nuorina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Juuri tuollaista vähättelyä ja naureskelua ja täysin asiaan liittymättömiä ajatuspohdintoja vain tulee, jos minulla on joku ongelma, ja sitten äiti siirtyykin jo omiin asioihinsa. Isälle en ole puhunut mitään vaikeuta asioita sen jälkeen kun hän totesi, että ongelmani ovat tylsiä.
Tämä voi olla vielä pahempaakin: erittäin pahoissa vastoinkäymisissä, kriisissä tai hädässä mun vanhemmat ivanauraa, v*ttuilee, nälvii ja ilkkuu. Ovat siis onnessaan kun oma lapsi kärsii ja oikein kääntävät veistä haavassa.
Sitä ei voi kukaan uskoa miten ne esim soitti toistakymmentä ilkkumis/v*ttuilupuhelua kun sain potkut yt:s. Oikeasti siis suunnilleen lällätys-pilkkalaulua lauloivat.
Myös keskenmenon jälkeen sattui valtavasti ne ”siitäs sait ja ihan oikein sulle” -ilkunnat. Vieläkin itkettää asiaa muistellessa vaikka siitä on jo 6 v aikaa.Mitä hittoa 😟 Tuohan on tosi vahingollista henkistä väkivaltaa.
Niin… hyvä kun sanoit noin, sillä en itse osaa ajatella sitä noin. Se on ollut tuota aina, lapsuudesta lähtien, että kaikesta ivattu ja pilkattu ja erityisen ”liekeissä” eli riemuissaan ne on aina kun mulle käy jotain todella pahaa.
Ovat toki tunnevammaiset vanhemmat ja aen huomasin jo lapsena.
Mutta väkivaltaa… täytyy vähän miettiä tätä. Se on varmaan just sitä.
Kiitos kommentista joka antoi ajattelemisen aihetta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Juuri tuollaista vähättelyä ja naureskelua ja täysin asiaan liittymättömiä ajatuspohdintoja vain tulee, jos minulla on joku ongelma, ja sitten äiti siirtyykin jo omiin asioihinsa. Isälle en ole puhunut mitään vaikeuta asioita sen jälkeen kun hän totesi, että ongelmani ovat tylsiä.
Tämä voi olla vielä pahempaakin: erittäin pahoissa vastoinkäymisissä, kriisissä tai hädässä mun vanhemmat ivanauraa, v*ttuilee, nälvii ja ilkkuu. Ovat siis onnessaan kun oma lapsi kärsii ja oikein kääntävät veistä haavassa.
Sitä ei voi kukaan uskoa miten ne esim soitti toistakymmentä ilkkumis/v*ttuilupuhelua kun sain potkut yt:s. Oikeasti siis suunnilleen lällätys-pilkkalaulua lauloivat.
Myös keskenmenon jälkeen sattui valtavasti ne ”siitäs sait ja ihan oikein sulle” -ilkunnat. Vieläkin itkettää asiaa muistellessa vaikka siitä on jo 6 v aikaa.Mitä hittoa 😟 Tuohan on tosi vahingollista henkistä väkivaltaa.
Niin… hyvä kun sanoit noin, sillä en itse osaa ajatella sitä noin. Se on ollut tuota aina, lapsuudesta lähtien, että kaikesta ivattu ja pilkattu ja erityisen ”liekeissä” eli riemuissaan ne on aina kun mulle käy jotain todella pahaa.
Ovat toki tunnevammaiset vanhemmat ja aen huomasin jo lapsena.
Mutta väkivaltaa… täytyy vähän miettiä tätä. Se on varmaan just sitä.
Kiitos kommentista joka antoi ajattelemisen aihetta!
Ja sinä samalla tavalla haukut, vähättelet ja pilkkaat tällä anonyymipalstalla ihan random-kommentoijia. Haukut ihan ilman syytä ja saat jotain pimeitä kiksejä. Tunnistaa noista täsmälleen samoista ilmaisuista. Onko tuollainen käytös susta sitten edes ongelma kun itsekin sitä teet?
Eri
Suomessa on tavattoman yleistä että kulissien takana (kulissi siis on onnellinen ja menestyvä perhe) onkin sitten julmaa henkistä väkivaltaa lapsiin kohdistuen, ja aika usein sitä fyysistäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Juuri tuollaista vähättelyä ja naureskelua ja täysin asiaan liittymättömiä ajatuspohdintoja vain tulee, jos minulla on joku ongelma, ja sitten äiti siirtyykin jo omiin asioihinsa. Isälle en ole puhunut mitään vaikeuta asioita sen jälkeen kun hän totesi, että ongelmani ovat tylsiä.
Tämä voi olla vielä pahempaakin: erittäin pahoissa vastoinkäymisissä, kriisissä tai hädässä mun vanhemmat ivanauraa, v*ttuilee, nälvii ja ilkkuu. Ovat siis onnessaan kun oma lapsi kärsii ja oikein kääntävät veistä haavassa.
Sitä ei voi kukaan uskoa miten ne esim soitti toistakymmentä ilkkumis/v*ttuilupuhelua kun sain potkut yt:s. Oikeasti siis suunnilleen lällätys-pilkkalaulua lauloivat.
Myös keskenmenon jälkeen sattui valtavasti ne ”siitäs sait ja ihan oikein sulle” -ilkunnat. Vieläkin itkettää asiaa muistellessa vaikka siitä on jo 6 v aikaa.Mitä hittoa 😟 Tuohan on tosi vahingollista henkistä väkivaltaa.
Niin… hyvä kun sanoit noin, sillä en itse osaa ajatella sitä noin. Se on ollut tuota aina, lapsuudesta lähtien, että kaikesta ivattu ja pilkattu ja erityisen ”liekeissä” eli riemuissaan ne on aina kun mulle käy jotain todella pahaa.
Ovat toki tunnevammaiset vanhemmat ja aen huomasin jo lapsena.
Mutta väkivaltaa… täytyy vähän miettiä tätä. Se on varmaan just sitä.
Kiitos kommentista joka antoi ajattelemisen aihetta!Ja sinä samalla tavalla haukut, vähättelet ja pilkkaat tällä anonyymipalstalla ihan random-kommentoijia. Haukut ihan ilman syytä ja saat jotain pimeitä kiksejä. Tunnistaa noista täsmälleen samoista ilmaisuista. Onko tuollainen käytös susta sitten edes ongelma kun itsekin sitä teet?
Eri
Höpö höpö, en hauku ketään, koska minä jos joku tiedän miten pahalta se tuntuu. Kaikkea hyvää sinulle.
Äiti kuoli 10 vuotta sitten, sitä ennen sairasti pitkään. Mutta muistaakseni ihan hyvissä väleissä oltiin kun olin parikymppinen. Eipä sen ikäisenä paljon ehtinyt tukea pyytääkään, oli kiire omissa menoissa.
Isän kanssa jutellaan puhelimessa pari kertaa kuussa. Niitä näitä. En oikein tiedä, mitä tukea tässä tarvitsisi edes. Lapsi on saatu kasvatettua miehen kanssa ihan hyvin kahdestaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä oikeastaan. Äitini on sentään jonkin verran empaattinen, mutta ei hänkään suoranaisesti tue minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en, koska ovat molemmat ovat jo mullan alla. Myöskään aikoinaan perintöä ei tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Juuri tuollaista vähättelyä ja naureskelua ja täysin asiaan liittymättömiä ajatuspohdintoja vain tulee, jos minulla on joku ongelma, ja sitten äiti siirtyykin jo omiin asioihinsa. Isälle en ole puhunut mitään vaikeuta asioita sen jälkeen kun hän totesi, että ongelmani ovat tylsiä.
Tämä voi olla vielä pahempaakin: erittäin pahoissa vastoinkäymisissä, kriisissä tai hädässä mun vanhemmat ivanauraa, v*ttuilee, nälvii ja ilkkuu. Ovat siis onnessaan kun oma lapsi kärsii ja oikein kääntävät veistä haavassa.
Sitä ei voi kukaan uskoa miten ne esim soitti toistakymmentä ilkkumis/v*ttuilupuhelua kun sain potkut yt:s. Oikeasti siis suunnilleen lällätys-pilkkalaulua lauloivat.
Myös keskenmenon jälkeen sattui valtavasti ne ”siitäs sait ja ihan oikein sulle” -ilkunnat. Vieläkin itkettää asiaa muistellessa vaikka siitä on jo 6 v aikaa.Mitä hittoa 😟 Tuohan on tosi vahingollista henkistä väkivaltaa.
Niin… hyvä kun sanoit noin, sillä en itse osaa ajatella sitä noin. Se on ollut tuota aina, lapsuudesta lähtien, että kaikesta ivattu ja pilkattu ja erityisen ”liekeissä” eli riemuissaan ne on aina kun mulle käy jotain todella pahaa.
Ovat toki tunnevammaiset vanhemmat ja aen huomasin jo lapsena.
Mutta väkivaltaa… täytyy vähän miettiä tätä. Se on varmaan just sitä.
Kiitos kommentista joka antoi ajattelemisen aihetta!Ja sinä samalla tavalla haukut, vähättelet ja pilkkaat tällä anonyymipalstalla ihan random-kommentoijia. Haukut ihan ilman syytä ja saat jotain pimeitä kiksejä. Tunnistaa noista täsmälleen samoista ilmaisuista. Onko tuollainen käytös susta sitten edes ongelma kun itsekin sitä teet?
EriHöpö höpö, en hauku ketään, koska minä jos joku tiedän miten pahalta se tuntuu. Kaikkea hyvää sinulle.
Kylläpäs haukut, oot ollut monesti tosi ilkeä ihminen ihan viattomille kommentoijille :D jos puhe on vaikka siitä kuinka paljon tapaa lapsenlapsiaan, olet tullut kommentoimaan "toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Olet samanlainen kuin julma väkivaltainen äitini. Lapsiaan nälvivä, ilkkuva, hakkaava julmuri, joka ei koskaan sanonut lämmintä sanaa. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia". Siis osaat olla kyllä aika kamala itsekin. Et tietenkään ansainnut kurjaa lapsuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse huomasin, että aloin muuttumaan kylmäksi ja etäiseksi lapsiani kohtaan kun väsyin. Onneksi tajusin hakea apua ja sain sitä, ennen kuin oli myöhäistä.
Oon täällä lukenut näitä keskusteluja missä huudellaan siitä, kuinka lapset pitää hoitaa itse kun ne on itse tehnyt, ennen jaksettiin kyllä, haukutaan äitejä jotka laittavat lapsen päivähoitoon että saavat levätä jne. Ja väkisinkin mietin, että onko monen äidin kylmyys vain väsymyksestä johtuvaa? Ovatko äidit uupuneet niin pahasti, että lämpö lapsia kohtaan on vain kadonnut ja siksi välit ovat kylmät tai vihamieliset vielä lapsen ollessa aikuinenkin?
Tärkeä aihe! Minäkin saisin kyllä muunlaista apua mutta tätä emotionaalista en ollenkaan. Olen vanhempieni mielestä totaalisen epäonnistunut elämässäni koska olen eronnut ja lihava. Mitään merkitystä ei näytä olevan sillä että olen kateemisesti kouluttautunut, vakityössä, velaton kun talo on jo maksettu, lapseni voivat hyvin. Ei, ei. Joka kerta kun tavataan se on yhtä ja samaa marinaa miten kauheaa on kun "olet itsesi tuollaiseksi päästänyt" ja jatkuvaa puhetta miten pitäisi laihduttaa. Kaiken huipuksi tätä laihdutudpuhetta on ollut miltei aina, myös silloin kun en vielä ollut kovin ylipainoinen. En millään jaksaisi tuota kuunnella. Tapaamiset vanhempien kanssa verottavat jaksamistani vaikka heillä ehkä toisenlainen tarkoitus on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Juuri tuollaista vähättelyä ja naureskelua ja täysin asiaan liittymättömiä ajatuspohdintoja vain tulee, jos minulla on joku ongelma, ja sitten äiti siirtyykin jo omiin asioihinsa. Isälle en ole puhunut mitään vaikeuta asioita sen jälkeen kun hän totesi, että ongelmani ovat tylsiä.
Tämä voi olla vielä pahempaakin: erittäin pahoissa vastoinkäymisissä, kriisissä tai hädässä mun vanhemmat ivanauraa, v*ttuilee, nälvii ja ilkkuu. Ovat siis onnessaan kun oma lapsi kärsii ja oikein kääntävät veistä haavassa.
Sitä ei voi kukaan uskoa miten ne esim soitti toistakymmentä ilkkumis/v*ttuilupuhelua kun sain potkut yt:s. Oikeasti siis suunnilleen lällätys-pilkkalaulua lauloivat.
Myös keskenmenon jälkeen sattui valtavasti ne ”siitäs sait ja ihan oikein sulle” -ilkunnat. Vieläkin itkettää asiaa muistellessa vaikka siitä on jo 6 v aikaa.Mitä hittoa 😟 Tuohan on tosi vahingollista henkistä väkivaltaa.
Niin… hyvä kun sanoit noin, sillä en itse osaa ajatella sitä noin. Se on ollut tuota aina, lapsuudesta lähtien, että kaikesta ivattu ja pilkattu ja erityisen ”liekeissä” eli riemuissaan ne on aina kun mulle käy jotain todella pahaa.
Ovat toki tunnevammaiset vanhemmat ja aen huomasin jo lapsena.
Mutta väkivaltaa… täytyy vähän miettiä tätä. Se on varmaan just sitä.
Kiitos kommentista joka antoi ajattelemisen aihetta!Ja sinä samalla tavalla haukut, vähättelet ja pilkkaat tällä anonyymipalstalla ihan random-kommentoijia. Haukut ihan ilman syytä ja saat jotain pimeitä kiksejä. Tunnistaa noista täsmälleen samoista ilmaisuista. Onko tuollainen käytös susta sitten edes ongelma kun itsekin sitä teet?
EriHöpö höpö, en hauku ketään, koska minä jos joku tiedän miten pahalta se tuntuu. Kaikkea hyvää sinulle.
Kylläpäs haukut, oot ollut monesti tosi ilkeä ihminen ihan viattomille kommentoijille :D jos puhe on vaikka siitä kuinka paljon tapaa lapsenlapsiaan, olet tullut kommentoimaan "toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Olet samanlainen kuin julma väkivaltainen äitini. Lapsiaan nälvivä, ilkkuva, hakkaava julmuri, joka ei koskaan sanonut lämmintä sanaa. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia". Siis osaat olla kyllä aika kamala itsekin. Et tietenkään ansainnut kurjaa lapsuutta.
Mitä hittoa selität? Olet jossain psykoosissa. En ole koskaan sanonut noin. Menisitkö muualle riehumaan?
En ole koskaan pyytänyt emotionaalista tukea vanhemmiltani.
Kai sitä on tottunut niin siihen ettei tunteita saa näyttää
En. Äitini kuoli, kun olin 20. Isääni en ole tuntenut koskaan. Yksin olen aina asiani hoitanut ja hyvin pärjännyt, ja siksi kasvanut vähän ehkä liiankin itselliseksi (en esim halua parisuhdetta, koska en koe tarvetta kenenkään tukeen tai asioiden jakamiseen jonkun kanssa tai sen semmoiseen mihinkään).
Vierailija kirjoitti:
Tärkeä aihe! Minäkin saisin kyllä muunlaista apua mutta tätä emotionaalista en ollenkaan. Olen vanhempieni mielestä totaalisen epäonnistunut elämässäni koska olen eronnut ja lihava. Mitään merkitystä ei näytä olevan sillä että olen kateemisesti kouluttautunut, vakityössä, velaton kun talo on jo maksettu, lapseni voivat hyvin. Ei, ei. Joka kerta kun tavataan se on yhtä ja samaa marinaa miten kauheaa on kun "olet itsesi tuollaiseksi päästänyt" ja jatkuvaa puhetta miten pitäisi laihduttaa. Kaiken huipuksi tätä laihdutudpuhetta on ollut miltei aina, myös silloin kun en vielä ollut kovin ylipainoinen. En millään jaksaisi tuota kuunnella. Tapaamiset vanhempien kanssa verottavat jaksamistani vaikka heillä ehkä toisenlainen tarkoitus on
Sama. Lihavuus vie kaikki saavutukset ja olen kuulemma hirveän näköinen ja häpeäksi vanhrmmille. Joka tapaamisella ruotivat mun painoa. Ja syyttelevät siitä.
Olen päivittäin liikkuva juoksua harrastava, bmi28. Mutta äitini painaa vain 50kg joten toki sen rinnalla näytän isolta.
Alue: Aihe vapaa
Sustahan se on kiinni. Viestistäsi päätellen, siis siitä että ihmettelet asiaa, tuskin käy. Ei kai normaali ihminen katkaise välejään lapseensa kun tämä täyttää 18. Vaikea kuvitella että se rakkaus yhtäkkiä loppuisi.