Miten te käsittelette ahdistusta/vi""sta terveellisesti? Minä joko vedän sipsejä aamupalaksi ja pullaa päivälliseksi TAI poltan askin päivässä

Pyrin hoitamaan ahdistavat tai hatuttavat asiat pois päiväjärjestyksestä, tai ainakin analysoimaan, että mikä tässäkin tilanteessa nyt tuntuu näin kamalalta.

Ellei asialle ole tehtävissä mitään, itkeminen helpottaa ja purkaa pahimman ahdistuksen. Sitten koetan pitää mielen tyynenä esim. lukemalla tai katsomalla jotakin sarjaa.

Hyväksymällä sen tunteen. Sitten pärjää hyvin ja tietenki samalla pitää toivoa elossa siitä että keho rauhoittuu pikkuhiljaa ja ahdistukset loppuisi.

Käyn kävelyllä. Tunne on vain  tunne, ei todellisuus. Tunteet kumpuaa yleensä vanhoista traumoista, joten oikeasti et ole edes ahdistunut tms. käsillä olevasta tilanteesta vaan toistat tunnetta jostain aiemmasta traumasta.

Sama :D

Ahdistus on merkki että asioille pitää tehdä jotain konkreettista. Mutta syöminen ja päihteet ei auta.

Luonnossa käveleminen järjestää ajatuksia ja rauhoittaa. Sitten vain tekemään tehtävälistaa tilanteen korjaamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus on merkki että asioille pitää tehdä jotain konkreettista. Mutta syöminen ja päihteet ei auta.

Tämä. Yleensä näiden välttelykeinojen käyttäjät ovat niitä, jotka eivät pääse eteenpäin elämässään. Jäävät jumiin johonkin vastoinkäymiseen ja sisäistävät olevansa jonkin uhreja, vaikka muutos olisi aivan mahdollinen.

Vierailija kirjoitti:

Käyn kävelyllä. Tunne on vain  tunne, ei todellisuus. Tunteet kumpuaa yleensä vanhoista traumoista, joten oikeasti et ole edes ahdistunut tms. käsillä olevasta tilanteesta vaan toistat tunnetta jostain aiemmasta traumasta.

Samoin teen minäkin, ongelmana nyt ettei kävelyt vaan meinaa riittää ja niistä on tullut jonkinlainen pakkomielle. Päivässä tulee joskus käveltyä lähemmäs 5h ja silti v*tuttaa ja ahdistaa. 

Hikilenkillä, raivosiivoamalla ja vetämällä kännit. Yleensä just tuossa järjestyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyn kävelyllä. Tunne on vain  tunne, ei todellisuus. Tunteet kumpuaa yleensä vanhoista traumoista, joten oikeasti et ole edes ahdistunut tms. käsillä olevasta tilanteesta vaan toistat tunnetta jostain aiemmasta traumasta.

Samoin teen minäkin, ongelmana nyt ettei kävelyt vaan meinaa riittää ja niistä on tullut jonkinlainen pakkomielle. Päivässä tulee joskus käveltyä lähemmäs 5h ja silti v*tuttaa ja ahdistaa. 

Pura paperille, mikä ahdistaa ja mieti, millä tavalla asioiden mielestäsi pitäisi olla. Sitten pohdit, mitä asioille voi tehdä, jotta pääset tähän päämäärään. Se voi joko olla jokin konkreettinen teko, jolla muutat asioiden tilaa tai sitten päätös, että haluat hyväksyä asiat kuten ne ovat ja mietit, kuinka se olisi mahdollista.