Kuinka paljon vanhempasi hoisivat omia vanhempiaan?

Eivät yhtään.

Isällä on 7 sisarusta. Isoäiti asui vuorotellen jokaisen luona kun ei enää kotonaan pärjännyt.

Vanhemmat kuolivat ennen kuin isovanhempia oli tarpeen hoitaa juurikaan.

Kyllä olettaisin lasten mahdollisuuksien mukaan jotain tekevän.

Molemmat isovanhemmat asuivat maatiloilla, jotka peri yksi sisaruksista, lopulta siirryttiin vanhainkotiin, kun ei enää pärjätty. Todennäköisesti jonkinlainen 70-luvun syytinkisopimus.

Eli omat vanhemmat eivät hoitaneet.

No ei juurikaan, kun asuivat vanhainkodeissa. Itse en auta, koska olen jo huolehtinut omasta lapsestani.

Hoisia?

Eivät yhtään. Toisen vanhemman vanhemmat kuolivat ennen kuin tarvitsivat mitään apua ja toisen vanhemman vanhempien hoidon omi yksi sisaruksista, äitini blokattiin siitä pihalle.

Varsinaista hoitoa eivät tarvinneet, mutta vanhempani auttoivat heitä kotitöissä ja käytännössä hoitivat omakotitalon kaikki työt kolmen viimeisen vuoden aikana, ja tekivät ruuat valmiiksi pakastimeen sekä ulkoilivat pyörätuolissa olevan mummoni kanssa 2-3 kertaa viikossa. Kun ukki kuoli niin vanhempani sisarustensa kanssa olivat vuorotellen mummon luona koko ajan vuoden verran, sitten hän joutui hoivakotiin kun kaikki lapsensa olivat vielä työelämässä ja asuivat eri paikkakunnalla, oli vaikea järjestää aina joku paikalle.

Äiti ajoi yli 10 vuoden ajan kahdesti viikossa 30 km päähän laittamaan ruokaa ja siivoamaan omille vanhemmilleen, joista toisella oli paha nivelreuma, toisella sydänvaivoja. Jossain välissä isän äiti asui meillä puoli vuotta ja sairasti leukemiaa. Kun lähdin opiskelemaan, pappa muutti meille eli äiti hoiti isovanhempiani lähes 16 vuotta.

Eli nykypäivän mittapuussa hyvin paljon.

Isoisän kuollessa isoäitikin oli vielä viiskymppinen, ja lapsensa opiskelivat kaupungeissa. Isoäiti kuoli saappaat jalassa, suunnilleen tyksin nurkalle kadulle, ei edes ambulanssi ehtinyt ajoissa.

Oma äiti dementoitui kun oma lapseni oli parivuotias, mulla ei ollut aikaa ja veljellä ei ollut mielenkiintoa. Isäpuoli hoiti kunnes rikkoi selkänsä.

Isä joi aivonsa ja päätyi hoivakotiin viimeiseksi 15 vuodeksi.

Kyllä mä jotain rotanmyrkkyä varastoin, ja teen itselleni eutanasian jos dementia tai vastaava avuttomuus uhkaa.

Isä hoiti äitinsä juoksevia asioita, mutta ei varsinaisesti hoitanut äitiä itseään, koska mummo oli hyvin pirteä kunnes sairastui syöpään, joka vei hänet nopeasti. Mummoa hoidettiin sairaalassa. Äitini vanhemmat kuolivat, kun äiti oli lapsi, ja isän isä kuoli sairauskohtaukseen 60-vuotiaana. Ei ollut tarvetta hoitaa sitä ennen.

Äitini hoiti sekä omat että isäni vanhemmat ympärivuorokautisesti.

Eivät lainkaan. Molemmat isoisäni äkkikuolivat työikäisinä. Mummit vei eläkeiässä syöpä. Kotona asuivat ihan viimeisiä hetkiä lukuun ottamatta.

Äitini isä kuollut jo ajat sitten, äiti on elossa. Seurkkuni, reilu 20-vuotias nuori mies, käy häntä auttamassa ja osittain asuu mummin kanssa. Äitiäni tai tämän sisaruksia ei kiinnosta mutta rahojen perään kyllä kärkkyvät ettei vaan mummi käytä niitä mihinkään "turhaan". Toivon että pystyy jättämään kaiken serkulleni mutta epätodennäköistä kun yksi noista korppikotkista on edunvalvoja/rahanhoitaja mikä se on.

Isänäni isä eli yli 80 vuotta. Alkoholisti niin oli pitkän aikaa ilman yhteyttä lapsiinsa. Kunnes sattui pahempi onnettomuus eikä voinut enää yksin käydä usein kaupassa. Silloin täti meni auttamaan, pesi pyykit, kävi kaupassa ja oli vain seurana. Minä sisaruksineni kävin myös toisinaan.

Ukki kuoli, hän ei soittanut ambulanssia vaan tyttärensä paikalle. Sen ainoan perheenjäsenen joka tuli takaisin kun apua tarvitsi.

Kumpikin näistä siis asunut aina omassa kodissa. Omat vanhempani eivät omiaan auttaneet niin katsotaan miten käy heille. Ehkä minullakin on kiire kun ovat vanhoja.

Isovanhemmat kuolivat ennen aikojaan. Pappa asui pari vuotta meillä, mutta kuoli, kun olin vasta neljä vuotias. Vanhempani myös kuolivat ennen aikojaan eikä minunkaan heistä tarvinnut huolehtia. Jos sukuun tulen, niin minäkin kuolen ennen aikojaan eikä yhteiskunnankaan tarvitse huolehtia, kun olen lapseton. 

Isoäiti kuoli jo kun äitini oli teini ja pappa asui yksin kuolemaansa asti, vanhemmat ei auttaneet kun ei tarvinnut. Mummi asui palveluasunnossa ennenkuin kuoli tk osastolla, ukki ollessani pieni, mummia ei autettu. Nyt äiti on iäkäs ja mieltä että lasten pitää kaikki hoitaa ja hypätä eikä kotiapua tms tarvita. Isälle hankittiin kotiapua kun hän vielä eli ja hyväksyi avun. Äiti ei tunnu tajuavan kun itse ei ole yhtäkään vanhusta hoitanut ja ravannut auttamaan että mitä se meiltä perheellisillä vaatii. Suuttuu ja uhriutuu kun vaadimme että kotiin täytyy huolia apua mikäli aikoo asua siellä,niin paljon hän tarvitsee apua selvitäkseen. Toki puuhaillaan siinä kun käydään,mutta kellään ei ole resursseja jatkuvasti ajella ja tehdä kaikki.

Äitini kävi monta kertaa viikossa mummin luona hoivakodissa noin 30 km matkan päässä. Hommasi kaikki lääkkeet, vaatteet ja tarvikkeet, mitä sinne piti viedä, ja hoiti kaikki muutkin asiat. Loppuun asti.

Isoisä ja isoäiti otettiin meille asumaan. Samoin äidin veli. Se nyt oli silloin perhe. Ja mitään omia huoneita ei ollut kellään.

Mummo nukkui ruokasalin sohvalla, ,isoisä nukkui olohuoneessa, äidin veli nukkui kylmässä kellarissa askarteluhuoneessa. Mummon sisko miehensä kanssa asui ok-talon yläkerrassa. Alakerran asuinneliöt oli 54 m2.

Ahdasta oli, vaikka kyllä siihen silloin sopeutui.

Kaksi isovanhempaani ovat kuolleet ennen kuin vanhempani ovat olleet aikuisia. Mummoista toinen asui samassa maatalossa meidän perheen ja lapsettoman setäni kanssa. Isäni, äitini ja setäni hoitivat hänet yhdessä, mutta hän tarvitsi vain vähän apua: tukan pesu, ruokakauppaostokset, siivous, kuulolaitteen patterit jne. Äiti laittoi lounaan ja päivällisen koko talolle, setä ja mumma sitten hoitivat aamu- ja iltapalan ja päiväkahvit omassa päässä taloa. Mumma kuoli sydänkohtaukseen 75-vuotiaana, äiti oli ollut tuolloin miniänä talossa 9 vuotta.

Mummosta oli myös apua: hän vahti meitä lapsia kun olimme vanhempia tunnin siellä tunnin täällä eli vanhemmat pääsivät kauppaan ja hoitamaan asioita.

Oman äitinsä asioita äitini hoiti 20 vuotta. Lisäksi hän hoito molempien tätiensä asiat myös 20 vuotta. Ennen mummo siirtymistä hoivakotiin äiti kävi katsomassa mummoa vähintään kerran viikossa (yhteen suuntaan 20 km), siivosi, laittoi ruokaa jne. Isäni teki remontit, hankki polttopuut jne. Hoivakotiin siirtymisen jälkeen hän kävi siellä 3-5 kertaa viikossa, tätien kohdalla samoin. Tädit joutuivat hoitokotiin, peräkkäin. Sitten mummo. Käytännössä äiti rytmitti elämänsä 20 vuotta hoivakotikäyntien ympärille. Oman äitinsä kuoleman jälkeen hän sanoi, että ei halua omien lapsiensa ryhtyvän samaan. "Siinä menee oma elämä, ei jaksa töitä, ei jaksa harrastuksia, kaikki vapaa menee hoivakodissa kulkemiseen".

Nyt äiti on itse huonossa kunnossa. Me kaikki sisarukset asumme kaukana, väh.200 km päässä. Olemme tilanneet äidille siivoojan kaksi kertaa kuussa, huolehdimme taloudellisesti että hänellä on varaa kulkea taksilla kyläilemässä ja kirkossa, ja sopineet kyläilyvuorot: joka kuukausi joku meistä sisaruksista menee väh. viikonlopuksi kylään. Tuolla käynnillä vaihdetaan lamput, hoidetaan pankkiasiat, viedään matot pesulaan, setvitään tv:n kadonneet kanavat ja siivotaan jääkaapista vanhentuneet ruuat jne. ja täytetään se äidin lempiruuilla. Vuoropäivinä soitetaan eli kaikki kaksi kertaa viikossa.

Äiti ei tiedä että me koordinoidaan tätä kaikkea whatsappissa eikä tartte ikinä tietääkään. Enempään venymiseen meistä ei kukaan pysty, koska kaikki tekee +40 h työviikkoa, kaikilla lapsia ja omassakin elämässä paljon tekemistä (opiskelu, omakotitalo, erityislapsi jne). Rahaa pystytään laittamaan onneksi lisääkin likoon ja tarvittaessa ostetaan palveluita enemmänkin.

Kukaan meistä ei aio muuttaa äidin kanssa samalle paikkakunnalle eikä pysty käymään kylässä juuri useammin, paitsi kesällä.

Äitini oli isänsä omaishoitaja. Äitinsä kuoli alle eläkeikäisenä. Isä oli lapsuudestaan orpo.