Toisen lapsen "hankkiminen" oli virhe?

Esikoinen on äidin tyttö, teimme valtavasti asioita yhdessä. Olimme hänen ollessa ainoa lapsi paljon kahdestaan, ja nautimme molemmat, olimme tosi läheisiä. Esikoinen oli 4, kun pikkusisko syntyi. Kuopus ei tuntunut yhtä rakkaalta, enkä ole vieläkään saanut muodostettua niin vahvaa tunnesidettä kuopuksen kanssa kun haluaisin. Kuopuksen syntymän myötä suhteemme esikoisen kanssa on laimentunut, se ei ole kuin ennen. Kun esikoisella on tärkeä asia kerrottavanaan, alkaa pikkusisko huutaa/on tippumassa sohvalta/ tms. Masentaa, etten kykene olemasn läsnä & lähellä esikoiselle kuten ennen. Masentaa, etten kykene syvään tunnesiteeseen kuopuksen kanssa. Molemmat toki rakkaita, mutta

lue se ajatuksella ap! Minulla helpotti kun menin takaisin töihin kun kakkonen oli 1,5 v ja leikit alkoivat sujua tositosi hyvin joskus niillä main kun pojat olivat 2v ja 4v.

harkinnassa ja tämä vieti ketju oli mukava lukea.

Itselläni on myös siivoukseen liittyvä ongelma; jos koti ei ole siisti, alkaa savu nousta päästä. Eli puhdas koti, parempi mieli. Luulen että sen mielikuvan on saanut aikaan media, oletteko paljon nähneet kuvia lapsi perheestä, jossa on aina sekaista, tavarat sikin sokin?

Pidän siivouksesta, mutta siihen kun yhdistää lapsen ja alitajunnassaan tietää, että juuri HÄN on se joka minua tarvitsisi, ei likainen liesi tai imuri, on yhdistelmä minulle stressaava.

Olen alkanut tekemään niin, että silloin kn lapsi on päiväunilla, siivoan, ellen sitten myös itse ole nokosilla, siivoan illalla.

Minun siisteys on siis sitä, että tavarat ovat omilla paikoillaan, pöydät puhtaat ja lattialta lelut pois. Viikonloppuisin yleensä sitten otan pölyjä yms, kun mieheni on kotona ja pystyy olemaan lapsen kanssa.

Auttaisiko asiaan, jos ottaisi puolet leluista pois? Myös silloin ne kaapissa olevat lelut löytävät uuden merkityksen, kun ne otetaan hetken päästä takaisin ja edelliset laitetaan vuorostaan pois.

Olen myös huomannut, että lapseni "sotkee" huomattavasti vähemmän, mitä enemmän annan hänelle aikaani. Se kun poikani menee hyllyille tyhjentämis touhuihin, on minusta merkki siittä että hän on huomionkipeä. Annetaan aikaamme noile ihanille palleroille ja hoidetaan se koti sitten kun siihen on todella aikaa! :)

Milä elämä näyttää kun katsot vuoden päähän, viide, kymmenen, kahdenkymmenen, kolmenkymmenen... onko mukava ajatus että esikoisella on sisarus elämän taipaleellaan?

Ap, lapset on lahja. Sinulle on suotu niitä kaksi kappaletta. Rivien välistä saa kuvan, että olet ehkä masentunut. Hae apua, että löydät taas iloa elämääsi ja sitä kautta lastesi elämään. Se aika kun lapsesi ovat pieniä on koko elämän mitassa TOSI lyhyt.



t: yks vaan jolle sen ensimmäisenkin lapsen saaminen oli tosi vaikeaa

Sillä kyllä mulla ainakin se itsestä ja kodista huolehtiminen loppui jo ensimmäisen lapsen syntymään. En oikein ymmärrä miten pakka voi mennä sekaisin vasta toisen lapsen jälkeen.



Eli jos sulla oli homma kuitenkin hanskassa vielä ensimmäisen lapsen jälkeen, niin yksilöipä nyt paremmin, että miksi homma ei enää sujukaan kahden lapsen kanssa. Niin ehkä me muut kahden lapsen äidit pystytään antamaan vinkkiä, että miten me ne tilanteet hoidetaan.

Mietin myös usein uskallanko koskaan hankkia toista lasta, koska pelkään juuri sitä että aikani ei enää riittäisi esikoiselle ja miehelleni. Myös vähäiset omat hetket varmasti vähenisivät entisestään. Minuakin ahdistaa ajoittain sotkuisuus, mutta viimeistään kun kotiimme tuli koiranpentu opin sietämään likaa ja epäjärjestystä! Uskon että väsymys lisääntyy näin pimeäna vuodenaikana, toivotaan että se helpottaa valon lisääntyessä. Koita olla armollinen itsellesi kun olet väsynyt; riittää, että lapsesi saavat ravintoa, lämpöä ja tuntevat olonsa turvalliseksi. En usko että yksikään ihminen toteaa lapsuudestaan, että "meillä oli niin sotkuista että olin onneton lapsi". Komentelukin on ihan normaalia lapsiperheissä, rajat ovat lapsen parhaaksi pitkällä tähtäimellä. Toivottavasti saat lapsenhoitoapua tarvittaessa, ja voisit ottaa itsellesi omia lepohetkiä vaikka jossain ihan kodin ulkopuolella. Voimia kaikille lapsien kanssa kotona oleville, ei se aina herkkua ole mutta teemme tärkeää hommaa! =)

vaikka hiton rankkaa on, kun nyt lapset ovat 1,5 v ja 3 v ja isommalla on kova uhma ja sisaruskateuttakin on paljon.



Mutta yhden lapsen kanssa oli henkisesti minusta vielä raskaampaa. Lapsi vaati kaiken elämän virikkeen ja huvituksen äidiltään, nyt meitä on päivisin kolme kotona tuomassa tunnelmaa.



Siivouksesta: mikä estää siivoamasta vaikka lapset ovat paikalla? Meillä lapset pitävät siivouksesta, ja yrittävät "auttaa".



Ehkä meillä esikoinen oli sitten vaativampi tapaus, mutta minusta vapaa elämä loppui jo hänen syntymäänsä, ja toinen ei kauheasti enää muuttanut tilannetta.

Siksi väsytte.



Meillä täytetään/tyhjennetään tiskikone 3 kertaa päivittäin, imuroidaan 2-3 kertaa päivässä, pyyhitään pöydät pari kertaa, korjataan tavaraa ja vaatetta jne. joten tekemistä riittää. Mutta jos ei jakseta niin tehdään toisena päivänä, eikä maailma siihen kaadu. En ole mikään talousihme todellakaan, en silitä enkä järjestele shampoopulloja värien mukaan;)



Enkä voi ymmärtää teitä muuten kuin että pingotatte "väärissä" asioissa. Haluatte kaiken olevan ulkoisesti täydellistä, vaikka se stressi tekisi itselle ja lapsille jatkuvan pahan olon. Suoritatte äitiyttä siitä nauttimisen sijaan.



Miksi jotkut jaksaa jopa enemmän kuin sen 2 lasta ihan helposti? Ei siksi että olisivat jotain superäitejä vaan siksi etteivät takerru naurettavien pikku yksityiskohtien kanssa pipertämiseen. Lapset tarvitsevat rakkautta, huomiota, ruokaa, suht säännöllisen päivärytmin (ihan kellontarkka sen ei tarvitse olla, siis minuuttiaikataululla), unta ja siinä se pääpiirteittäin on. Mitään hirveää ei tapahdu jos uskaltaa relata välillä ja tehdä jotain kerrankin toisella tavalla.



t. viiden äiti, tulispa se kuudes jo...

mutta eipä tiedä millaista on sellaisen vauvan kanssa, joka karjuu naama sinisenä, jos ruokaa ei laiteta suuhun just sekunnilleen. Kyllä niitä sellaisiakin kuule on ihan luonnostaan, eikä ne aina ole siihen opetettuja. Ja sellaisen kanssa ei niin vaan relaillakaan.

Viiden äiti tietää oman perheensä, mutta eipä tiedä millaista on sellaisen vauvan kanssa, joka karjuu naama sinisenä, jos ruokaa ei laiteta suuhun just sekunnilleen. Kyllä niitä sellaisiakin kuule on ihan luonnostaan, eikä ne aina ole siihen opetettuja. Ja sellaisen kanssa ei niin vaan relaillakaan.

Niin, ja ap ei sanallakaan maininnut kummankaan lapsensa olevan erityisen hankala. Omista tunteistaan vaan puhui ;)

Neljäs huusi yöt ja päivät läpeensä ekat 3kk jos ei kannettu sylissä, niinpä nukuimme yöt parinkymmenen minuutin pätkissä istuma-asennossa vauva sylissä.

Tokan kanssa myös valvottiin, olin liian väsynyt ryömimään sänkyyn viereiseen huoneeseen niin että kun vauva viimein nukahti kerrankin sitteriin niin jäin siihen paljaalle lattialle nukkumaan pariksi tunniksi. Kolmonen oli yövaeltaja ja tavoite oli saada nukahtamaan hänet mihin vaan ja vaelsi usein kahden hengen sohvalle ja siinä nukuin hänen kanssaan silloin ison mahan kanssa. Kun oli univelkaa ei niin sitä välittänyt missä sitä nukkui, kuhan sai nukkua.

Kolmella nuorimmalla on 4-vuotiaaksi ollut sellainen rytmi että valvoivat jopa klo 1 yöllä vaikka mitä teki... Niin ja toka on vähän erityislapsi jonka ongelmat on nyt teini-ikäisenä vieneet yöunet toisella tapaa...

Mutta tietty asenne pitää olla jotta selviää. Olen saanut joo verenpainelääkityksen nyt päälle kolmikymppisenä, mutta muuten selvitty ihan suht hyvissä voimissa. Miehen käyttämä metodi on korvatulpat kun oikein ottaa hermoon lasten huutaminen:D Tulpat korvissa kuulemma hoitaa hermojaan menettämättä huutavammankin katraan:)

mutta eipä tiedä millaista on sellaisen vauvan kanssa, joka karjuu naama sinisenä, jos ruokaa ei laiteta suuhun just sekunnilleen. Kyllä niitä sellaisiakin kuule on ihan luonnostaan, eikä ne aina ole siihen opetettuja. Ja sellaisen kanssa ei niin vaan relaillakaan.

oon todellakin relannut siivoamisen kanssa, joskus en edes tiskejä laita koneeseen koko päivänä, kun oon niin väsynyt. EN todellakaan piiperrä jotain yksityiskohtia, eli liikaa stressiä en siisteydestä ota, mutta joku perusjärjestys ois kiva. Lapsetkin on niin eri-ikäisiä, ettei leikit oikein mene yksiin. Leluille on paikkansa, mutta kun pienempi pääsee jollekin laatikolle huomaamatta, niin kaikki tavarat levittää. Kahden lapsen kanssa eka vuosi meni ihan kivasti, mutta siitä eteenpäin on vaan ollut raskasta. Pienempi touhottaa jatkuvasti jotain ja on aika huono nukkuja ja se tietysti rajoittaa aika paljon mun tekemisiä päiväuniaikaan. Masentunut oon tähän tilanteeseen, kun tuntuu etten pysty tarjoamaan lapsilleni riittävästi kehittävää toimintaa kuten askartelua, kirjojen lukemista jne. Onneksi isompi on päiväkodissa. Oppii siellä paljon uutta ja toimintaa riittää. Kotona ollessa ulkoillaan ja ruokaillaan ihan normaalisti. Lapset kuitenkin aistii sen, että en ole aidosti iloinen ja energinen. Siitä olen eniten huolissani. Olisin voinut tarjota yhdelle lapselle paremmat eväät elämään kuin kahdelle. Korvaako sisar äidin poissaolevuuden??

Sanoisin, että yksi lapsi on paljon enemmän kiinni vanhemmissaan ja vie heiltä aikaa, kun kaksi leikkivät keskenään, ja jättävät vanhemmille aikaa muuhunkin. Tietystikään kovin pienenä eivät osaa leikkiä, mutta jossain vaiheessa helpottaa tuossa suhteessa.

Ap vaikuttaisi olevan hiukan masentunut, se voi iskeä muutenkin, eikä johtuen toisesta lapsesta. Ehkä voisit käydä mtt:ssä puhumassa. Lääkityskin saattaisi auttaa.

Jos kerta olet oppinut "relaamaan" ja jättämään asioita tekemättä. Voisit olla myös yhden lapsen poissaoleva ja väsynyt äiti luullakseni. Ota yhteyttä mielenterveystoimistoon. Se on varmaan sitä parempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa saat hoitoa, jottet luisu tänne pohjalle, missä minä jo olen.

ihminen muuttuu aina elämäntilanteen mukaan. ja eri ihmiset kokee tietyt asiat eri tavalla, tai kaikki asiat, ei kukaan oikeasti suhtaudu kaikkeen samalla tavalla kuin tyyliin naapuri. hyvä jos pystyy myöntämään sen että on väsynyt.. mutta voimia sinne, toivottavasti jossain välissä tasottuu,



tiedän itse, ettei aina ole ihmisiä keiltä pyytää /tai voisikaan saada apua lastenhoidossa. monesti vanhempien oma aika jää turhankin vähiin ja siinä käy monesti huonosti.

1. lapsesi kasvoi jo isommaksi ja ehdit taas tottua siihen että koti on siisti ja lapsi viihtyy ja pärjää ilman sun syliä. Nyt 2 tarvii sua.

Kysymys: Miksi sen kodin pitää olla aina just siisti. Mikä on tärkeintä!? Se siisti koti vai rento äiti joka saa lapset hymyilemään? Kun saat lapset tyytyväiseksi, saat tehtyä itsekin jotain. Anna lupa ottaa iisisti, itsellesi! Ja lapsia varten sinä kotona olet. Esim lasten kotihoidon tuki ei ole sitä varten että äiti on kotona siivoamassa lapsien sotkuja, vaan että äiti hoitaa niitä lapsia kotona, pitää lapset tyytyväisinä ja siivoaa kun ehtii siltä hommalta. Et ole kodinhoitajana kotonasi, vaan lasten hoitajana kotona. sitä on lasten kotihoito. Ei kodinhoitaja.

Tuohon ajatukseen minä tukeudun kun alkaa väsyttämään. :) Ovi hiljaa kiinni vaan ja ulos leikkimään!

Me ollaan taas niin onnellisia toisesta lapsesta myöt esikoinen on innoissaan.



Pyydä apua että jaksat.

että elinympäristö ei ole pelkkä sikolätti!

kuuntelin kaksi tai usempi lapsisten voivottelua ja paattelin, etta ero yhden ja kahden valilla on suuri. tyon maara enemman kuin kaksinkertaistuu...