Lue keskustelun säännöt.
Toisen lapsen "hankkiminen" oli virhe?
30.11.2009 |
Ajattelen monesti näin ja koen ajatuksistani suurta syyllisyyttä. Rakastan molempia lapsiani valtavasti, enkä ikinä haluaisi heille tapahtuvan mitään pahaa. Koen kuitenkin, että ihmisenä ja äitinä olen muuttunut paljon toisen lapsen syntymän jälkeen ja muutos ei ole ollut missään mielessä positiivista. Olen niin väsynyt ja elämänilo on poissa. Lapset kärsivät stressaantuneesta äidistä, joka suurimman osan ajasta komentaa ja on kärttyinen. Ennen toista lasta tein esikoisen kanssa monenlaista, leivottiin, luettiin, pelattiin ja kotikin oli siistimpi. Olin tyytyväinen ja iloinen äiti, olin toissä ja jaksoin paremmin. Alamäki ihmisyydessäni alkoi toisesta lapsen syntymän jälkeen.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ikäero pitäisi olla alle 2 vuotta. Alku on kyllä haastavaaa, mutta kun pienempi oppii kävelemään, lapsilla on aina tekemistä ja kaveri. Isompikaan ei vielä siinä vaiheessa osaa olla kovin mustasukkainen. Ei turhia harrastuskuljetuksia pienille. Siivoilemaan ehtii sittenkin, kun lapset on isoja.
Mistä kumpuaa ajatus että on jotenkin hyvä juttu jos on aina leikkikaveri ja seuraa? Tekee ihan äärettömän hyvää mielikuvituksen kehittymisen kannalta oikeasti tylsistyä välillä ja kehittää omia juttuja ilman jatkuvaa seuralaisen läsnäoloa. Ja kyllä sitä mustasukkaisuutta sisaruksilla vaan riittää. Sisaruksen syntymän jälkeen vanhemmat saa toimia erotuomareina kaiken vapaa-aikansa.
Lapset alkavat kasvaessaan yleensä kaipaamaan paljonkin sitä leikkiseuraa, joten on vanhemmille melko kätevää ettei tarvitse pähkäillä jatkuvasti ettei lapsi ole yksinäinen. Esim. Lomalla ja juhlapyhinä on kiva, kun on sisarus.
Toki on se kääntöpuoli ettei kaikki sisarukset tule toimeen keskenään. Luonne eroihin ei voi vaikuttaa, mutta ensimmäiset 3-5v ovat vanhempien vastuulla ohjata ja tukea sitä dynamiikka. Mun 2v ikäeron lapset tottakai ovat eri mieltä tai nahistelevat kuten kuka tahansa ihminen, mutta eivät todellakaan riitele hermoja raastavasti kuten jotkut huonoja sisarusvälejä kuvailevat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vaihtelevat nämä ajatukset. 2 kk sitten olin todella loppu ja mietin päivittäin äitiyttä negatiivisesti, koska olin niin väsynyt. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän kaamos vituttaa, PMS - oireet kasvavat ja samoin myös ajoittain piiskaan itseäni äitiydestäni. Noiden ajatusten taakse liittyy yleensä tosiaan muutakin ja sitten lasken kaiken paskan mielessäni yhteen ja ahdistus on valmis herkuteltavaksi.
Nyt heti kun tuli valoisampaa olo on erilainen, elämä ei olekkaan kauheaa, olen ok äiti. Mun ei pitäisi asua Suomessa, varmaan vitutus laskisi ainakin 60 %.
Tsemppiä AP!! Mulle kävi myös niin että yhtä jaksoin hoitaa mutta kahta pientä en. Kun ei saa viiteen vuoteen nukkua niin hulluksihan sitä tulee.
Miehestä oli yllättävän vähän isäksi ja tämähän ilmeni tietysti vasta kakkosvauvan jälkeen. Aika yksin jäin pikkulasten kanssa. Tuntuu todella epäreilulta mutta eipä siinä enää mitään voinut.
Tein toki parhaani ja rakastan lapsiani mutta tajusin että kahteen tämä nyt jää. Onneksi.
Olen ylpeä että selvisin kuitenkin, ja lapsetkin ihan hyvällä muistelee😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketju vuodelta 2009 kuka näitä nostelee🤬🤬🤬
No mikä on tärkeintä parisuhde vai lapset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketju vuodelta 2009 kuka näitä nostelee🤬🤬🤬
Vertaistukea you know
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän ei ole mikään uutinen. Aihe on tabu. Ei kaikille sovi useamman lapsen vanhemmuus!
Vierailija kirjoitti:
No onhan se ihan selvä juttu että se toinen lapsi pilaa kaiken. Yhden kanssa on ihanan rentoa, päiväunien aikaan voi itsekin rentoutua ja touhuta omia juttuja. Sitten kun siinä on se toinen sinappikone rääkymässä ja kuuntelee sisarusten tappelua niin kyllä tietää elävänsä. Ei kiitos.
Juuri niin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset poikivat lisää ja lisää vaikka valmiiksi ylikansoitetulle saastuneelle pallolle kuolemaan, ja miehet tekevät tarpeensa emättimeen ilman kortsua vaikkeivat lapsia halua.
Pelkkiä vaistojemme orjuuttamia elukoita me olemme kaikki tyynni.
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelisin taatusti samoin. Onneks tunnen itseni ja jätin lapsiluvun yhteen.
Tästä mäkin kiitän itseäni, onneksi on itsetuntemusta. Tiedän etten jaksaisi pätkääkään toisen lapsen kasvatustyötä.
Upp