Suhde umpikujassa

Meille on varmaan käynyt se perinteinen, eli lapsiperheen kiireinen arki ja rahahuolet ovat tehneet väliimme suuren kuilun.
Mies on vuorotyössä ja vaikuttaa olevan aina vihainen ja tyytymätön kaikkeen. Väsyneenä hän sitten oksentaa kaiken ärtymyksen minuun. Tavallinen tilanne on meillä sellainen, että olen itse tehnyt normaalin työpäivän ja huolehtinut lapset päiväkotiin ja takaisin, ja mies on ensin nukkunut yövuoron jälkeen ja lähtenyt sitten iltavuoroon. Klo 22 aikoihin hän palaa kotiin ja alkaa heti sättiä minua siitä kuinka asunto näyttää likaiselta ja kaikki on sikinsokin. Yritän kyllä kovasti pitää huolta siisteydestä, mutta lapset ovat aika vilkkaita ja olen itsekin väsynyt. Olen hyvin turtunut näihin purkauksiin myös ja niistä tulee aina riitaa. Mielestäni on kohtuutonta tulla kotiin ja alkaa ensimmäisenä arvostelemaan minua, koska joustan koko ajan todella paljon miehen työvuorojen ja unentarpeen takia. Itseasiassa mahdollistan vuorotyön miehelle joustamalla omia aikataulujani.

Mies ei koskaan ollut tällainen ensimmäisinä yhteisinä vuosina.
Itse kaipaan kovasti kosketusta, edes pientä välittämistä ja tukea. Ihan pieniä asioita arjessa. Tuntuu että olen todella yksin. Samalla turhauttaa, että mies ei ota vastuuta käytöksestään vaan laittaa syyn minun niskoilleni. Esimerkki: leivoimme lasten kanssa. Mies tuli kotiin ja hänen mielestään pöytä oli tahmea. Itse en siinä leipoessa ollut huomannut koko asiaa. Mies alkoi samantien valittaa kuinka pöytä on sotkussa ja hänen pitää ensimmäiseksi nähdä sotkua. Itse olisin ollut iloinen että lasten kanssa on touhuttu jotain poissaollessani.
Ei varmaan tarvitse erikseen mainita että läheisyyttä ei ole, koska mies on koko ajan ärtynyt ja kireä. Minulla on edelleen ihan samat tarpeet ja tunteet kuin suhteen alkuaikoina, mutta en näe tästä ulospääsyä. Muutos vaatisi hyvin pieniä arkisia tekoja, mutta tuntuu että kuilu välillämme vain syvenee. Yksin en voi suhdetta pelastaa.