Uskallatko antaa töissä esimiehellesi kriittistäkin palautetta tämän toiminnasta?

Uskallatko antaa itsellesi?

Jos hän on nainen niin en. Se on nimittäin seksismiä ja on ymmärrettävästi väärin kritisoida naispuolista esimiestä, johtuen historiallisesta kontekstista, jossa nainen on aina ollut miestä alempi arvoinen, joten on täysin hyväksyttävää tällä tavoin kompensoida tuota pahaa mieltä, jota patriarkaaliset yhteiskuntajärjestelmät ovat aiheuttaneet naisille ympäri maailman.

En, hän ei osaa sellaista vastaanottaa, eikä palautteenannosta ole siten muuta kuin haittaa.

Olen uskaltanut ja todellakin asiasta sanoin (joka vaivasi koko tiimiä). Esimies (nainen) raivostui, suuttui ja heitti mut ulos huoneesta tosi äkäisenä.

Viikko tästä niin tuli kahden kesken sanomaan että on miettinyt asiaa ja tajusi mun olleen oikeassa.

Ei pahoitellut tai muuta, joten tästä opin että ei kannata sanoa. Viestinviejä ammutaan, aina.

Esihenkilöni on alallaan ja meidän tiimissä jokseenkin uusi, ja hän haluaa kehittyä johtajana. Hän ottaa avoimesti puheeksi esimiesarvioinnissa esiin nousseita kehittymistarpeita ja aidosti yrittää ratkaista niitä.

Hän on muutamassa vuodessa kehittynyt valtavasti. Arvostan häntä. Hyvä, Hanna!

Kyllä uskallan ja olen sanonutkin. Eikä haittaa, vaikka antaisivat kenkää, se ei minua liikuta. Totuuden puhujia vihataan aina muutenkin. Mutta sanon vain asiasta, enkä koskaan puutu henkilön ulkonäköön, ainoastaan työasioihin.

Mulla on nykyisin mies esihenkilönä, joten puhun tosi suoraan ja rehellisestä. Ottaa oikein hyvin ja rakentavasti vastaan.

Uskallan mutta seurauksilla, jotka muistuttavat 4:sta. "Kaikkitietäjä" on aina oikeassa...

Tervein olotila on tietysti se, että puolin ja toisin voidaan sanoa, mitä mieltä asioista ollaan. Mutta kun pomoilla on taipumus ottaa ne henkilökohtaisesti, niin eihän se helppoa oikeasti ole.

Olen antanut mutta minut on laitettu pihalle koeajalla tämän vuoksi. Nainen tietenkin kyseessä, naiset ovat todella huonoja esimiehiä. Suomi on täynnä huonoja esimiehiä.

En. Jää pian seuraava määräaikainen pätkä saamatta.

Herran pelko on viisauden alku. Näin ainakin Urkin aikoihin oli tapana sanoa Suomessa...

Kyllä.

Totta hitossa! Sitä tapahtuu tosin hyvin harvoin, koska sille ei yleensä ole tarvetta.

Töissä pitäisi olla suoraan sanomisen mentaliteetti.

Uskallan, ainakin nykyiselle esihenkilölleni (nainen). Palautetta voi antaa monin tavoin – myös rakentavasti.

Sanoin pomolle (nainen) viime kehityskeskustelussa varovasti ja niin hienovaraisesti kuin vain osasin että tämä viimeisin organisaatiomuutos on liian tiukka vetää läpi. Me työntekijät ollaan tosi kovilla tässä nyt, minä mukaanluettuna. Sen jälkeen ei henkilökunnan määrä enää riitä vetämään läpi koko juttua. Hänen naamansa muuttui ensin ihan punaiseksi ja sitten hän muuttui melkein puhumattomaksi. Hyvin harvoin hän on sen jälkeen toivottanut hyvät huomenet ja sitä rataa.

Meidän esihenkilö (nainen) on ollut asemassaan ties kuinka kauan ja sen huomaa. Tavoiltaan ja tyyliltään hän on jämähtänyt jonnekkin 70-80 -lukujen "alainen on alistettava ja hänen itseluottamuksensa tuhottava perinjuurin ja minä itse on Jumalasta seuraava!" johtamisagendaan. Hänelle on turha sanoa, että jotain voitaisiin hoitaa tehokkaammin, paremmmin tms. koska hän ottaa siitä itseensä ja aloittaa työntekijän savustamiskampanjan. Useita työntekijöitä on alettu kiusaamaan ja kyykyttämään tämän "pomon" toimesta, kun ovat tuoneet joko epäkohtia tai kehittämistä ilmi.

Vierailija kirjoitti:

Sanoin pomolle (nainen) viime kehityskeskustelussa varovasti ja niin hienovaraisesti kuin vain osasin että tämä viimeisin organisaatiomuutos on liian tiukka vetää läpi. Me työntekijät ollaan tosi kovilla tässä nyt, minä mukaanluettuna. Sen jälkeen ei henkilökunnan määrä enää riitä vetämään läpi koko juttua. Hänen naamansa muuttui ensin ihan punaiseksi ja sitten hän muuttui melkein puhumattomaksi. Hyvin harvoin hän on sen jälkeen toivottanut hyvät huomenet ja sitä rataa.

Vaikka olen nainen, pidän silti enemmän miesjohtajista, koska heidän, toisin kuin naisten, ei tarvitse korostaa omaa sukupuoltaan. Miespuoliset esihenkilöt (!) ovat lisäksi usein rehtejä ja suoria, joille voi tarvittaessa hyvinkin suoraa palautetta. Naiset ovat johtajina usein sellaisia, että heidän pitää olla vähintään 1,5-kertaisesti sen, mitä miehet ovat. Lasikatto on murrettava, vaikka sitä ei työpaikassa X enää edes olisikaan.

En oikeen näe itseäni tilanteessa, jossa alaisena kritisoisin esihenkilön henkilökohtaisia ominaisuuksia. Mutta työhön liittyvistä asioista keskustelen mielelläni, jos ilmapiiri sen sallii. Aina ei salli. Joskus jo jään kokeileminen kepillä saa aikaan sen verran jäätävän vastaanoton, että ei todellakaan huvita avautua enempää. Tyyliin "kukaan ei oo koskaan ollut tota mieltä, sulla on oma ongelma". Vaikka koko yhteisö voi pahoin ja ovi käy.