saako äitiysneuvolassa käydä työajalla?
Kommentit (5)
se virallinen pykälä kuuluu jotenkin niin, että jos raskauden aikaisia tutkimuksia ei voi järjestää työajan ulkopuolella eikä niistä koidu kohtuutonta haittaa työnteolle.
eli saa käydä.
en haluaisi vielä kertoa esimiehelleni raskaudestani. ap
meneväsi lääkäriin. Mutta kyllä sun periaatteessa sanoa missä olet.
olen pph ja joudun kai kertomaan jo heti aluksi kaikkien lasten vanhemmille tilastani jotta kaikkille saadaan järjestettyä varahoidot neuvola käyntieni ajaksi. Tuntuu tosi hankalalta enkä olisi halunnut vielä asiasta kertoa.
Ellen sitten ota koko päiväksi palkatonta. Tarvitsisinko siihen jonkin erityisen syyn?
ap
on joku syy olemassa. Voithan sanoa esimiehellesi että tarvitset ns asiointipäivän ihan vaikka pankkijuttuihin yms asioihin, joita ei voi hoitaa kotoa.
olen pph ja joudun kai kertomaan jo heti aluksi kaikkien lasten vanhemmille tilastani jotta kaikkille saadaan järjestettyä varahoidot neuvola käyntieni ajaksi. Tuntuu tosi hankalalta enkä olisi halunnut vielä asiasta kertoa.
Ellen sitten ota koko päiväksi palkatonta. Tarvitsisinko siihen jonkin erityisen syyn?
ap
en haluaisi vielä kertoa esimiehelleni raskaudestani.
ap