Onko muita, joilla 3-4 alle kouluikäistä lasta?

kolme alle kouluikäistä ja yksi alakoulussa.



Olen kotiäiti.

Meille syntyy pian vauva ja isot sisarukset on 2,5, 5, sekä kolme koululaista.Lähipiiriltä tulee kannustustusta ja että on ihanaa, että ihmiset jotka välittää lapsistaan saa lisää lapsia ja niin edelleen. Mutta on niitäkin jotka kauhistelee lapsilukua.

Miehen kanssa me vuorotellaan vapaa-ajan ja kotitöiden suhteen ja sillä lailla on omaa aikaa lähes joka päivä. Oma aika on tärkeää, että jaksaa. Olemme molemmat töissä. Sekä meillä että lapsilla on omia harrastuksia. Yhteistä aikaa on liian harvoin, mutta tehdään perheenä asioita ja yritetään huomioida toisemme arjessa.

Kuopuksen syntyessä isommat olivat 2, 4 ja 5-vuotiaat. Odotusaikana monet kauhistelivat sitä, miten oikein aion jaksaa. Tähän aina vain totesin, että kyllä minä nyt jo tiedän, mihin olen ryhtymässä ja mitä jaksan.



Mutta hyvin meni, olin pitkään kotiäitinä. Silloin ei vielä kellään ollut mitään "pakollisia" menoja (harrastuksia tms.) joten päivärutiineja oli helppo muutella tarpeen mukaan. Vaikeammalta tuntuisi, jos nyt vielä tulisi vauva (nuorin aloitti nyt koulun) ja pitäisi sovittaa pikkulapsielämä koululaisten rytmiin. Näin siis minun mielestäni.

syntyy pian neljäs lapsi, ja kaikki siis alle kouluikäisiä. Vanhemmat lapset 3½v ja 6v aloittivat juuri päiväkodissa kesällä, ja minä hoidan kotona kuopusta 1½v sekä odottelen neljännen syntyvän.



Ollaan tosi nuoria, mutta ei kukaan ole ääneen mitään ihmetellyt... eilen tosin nähtiin tuttuja jotka huudahtivat että "taasko sä oot raskaana!?" ja miestäni kutsutaan töissä panomieheksi :D no, harvemmalla 24-vuotiaalla miehellä on neljäs lapsi tulossa!



Kyllä me ollaan tosi hyvin pärjätty, ja iltaisin meillä on yhteistä kahdenkeskeistä aikaa, koska lapset menevät nukkumaan klo 19. Mies osallistuu kiitettävästi kotitöihin ja käy siis töissä. Vanhimmalla lapsella on harrastus 1 krt/vko, samoin miehellä. Itse pääsen välillä yksikseni shoppailemaan, ja se riittää ihan hyvin mulle. Noin kerran kuukaudessa tai joka toinen kuukausi viedään lapset mummolaan yöksi ja mennään miehen kanssa kahdestaan vaikka elokuviin ja syömään ja sen sellasta.



Lähipiirissä kyllä arvostetaan sitä, miten hyvin ollaan jaksettu ja miten hyvin hoidetaan lapsemme. :) Mutta eiköhän tää neljäs kuitenkin ole viimeinen:)

Esikoinen 8v jo, sitten 5,5v, 2v ja nuorin 1kk. Uusioperhe ollaan ja minun sukulaiseni ovat varmasti päätään pyöritelleet, kun ilmoitin neljännen lapsen tulosta (kaksi vanhinta siis edellisestä suhteesta). Harrastin vielä viime kevääseen asti hevosiakin, mutta luovuin niistä ajanpuutteen vuoksi (jatketaan sitten, kun lapset kasvavat) ja sukulaiset ovat vihjailleet, että eikö olisi helpompaa ilman koiria, kun kerran kerrostalossa asutaan.



Äitiyslomalla siis olen, mies töissä eikä kotona paljoa tee oma-aloitteisesti (tästä ollaan väännetty jonkun kerran ja hetkeksi tilanne aina paranee). Oma aika on sitä, et lähtee vain nuorimmaisen kanssa kauppaan tai lenkille. Kunhan hän kasvaa sen verran, ettei tarvi tunnin välein rintaa antaa, niin voisin aloittaa ratsastuksen tai jumpan mielen virkistykseksi.



Mutta minäkin nautin tästä vilskeestä...

Mutta sain kuopuksemme v. 2005 ja silloin meillä oli esikoinen 4½ ja keskimmäinen 3 v.



Jo odotus aiheutti mm. äidissäni tosi negatiivisia tunteita tyyliin "no, sun työelämä oli sitte siinä". Olin juuri saanut uudella paikkakunnalla hyvän työpaikan ja raskaus oli kyllä yllätys. Uskon, että kova stressi silloisessa elämäntilanteesamme (molemmilla uudet vaativat työt, muutto, talon rakennus, miehen jatkuvat työmatkat ja lapsilla alkanut päivähoito) saivat oman systeemini sekaisin ja raskaus alkoi pillereistä huolimatta. Hetkeäkään ei ollut epäselvää mitä uuden vauvan kanssa teemme ja vauva syntyi keskimmäisemme täyttäessä 3 v (samana päivänä).



No, jäin siis äitiyslomalle kolmen lapsen kanssa: 0 v, 3 v ja 4½ v ja kaikki meni hyvin. Oli oikeastaan ihanin äitiyslomani. Nautin elämästä uudessa talossamme, isommat kävivät kerhossa ja oli omaa aikaa vauvan kanssa. Raskain mielin lähdin takaisin töihin 2 kk kuopuksen äitiysloman loputtua, onneksi saimme hoitajan kotiin ja arki oli suht helppoa.



"Päiväkotiarki" alkoi perheessämme lasten ollessa 2 v, 5 v ja 6 v ja olihan se rumbaa ja jotenkin vaan selvittiin.



Nykyisin on 2 koululaista ja yksi päiväkodissa ja arjen haasteet on erilaisia (isommilla harrastuksia). Vauva-aikaa meille ei enää tule, mutta olen varma että siitäkin selvittäisiin :)

kolme alle kouluikäistä, nuorin 7 kk. ja lisäksi 1 koululainen. olen kotiäiti, ollut aina. omaa aikaa ei juuri ole, korkeintaan kauppaan pääsen yksin, mutta yleensä sielläkin joku lapsista mukana, koska silloin voi viettää sitä "laatuaikaa" yhden kanssa. koska isä ei kauheasti halua osallistua lastenhoitoon, olen välillä väsynyt ja pinna kiristyy, mutta yritän sitten myöhemmin hyvittää. keskustelen paljon lasten kanssa, ja tuntuvat ymmärtävän, ettei äiti jouda aina tekemään mitä kukin haluaa koska vauva vie aikaa.. toisaalta isommat lapset auttavat kykynsä mukaan vauvan hoidossa.

en minäkään kertonut neljännestä raskaudesta ennenkuin oli pakko. kuten ennustelinkin niin tuli ilkeääkin kommenttia sukulaisilta mm. asunnon koosta ja rahan riittävyydestä.. mutta sellaiset kommentit on parasta jättää omaan arvoonsa. mulle ainakin on tärkeämpää se että ollaan onnellisia ja rakkautta riittää, kuin se että onko jokaiselle lapselle esim. oma huone!