Vein naisen kymmenen vuotta sitten ensitreffellä äidille juomaan kahvia ja pullaa.

Ensimmäiset ja viimeiset treffit samassa paketissa.

Joo ei. Ensitreffit nykyisen puolison kanssa 35 vuotta sitten, eikä silloinkaan ollut tapana ensimmäisenä rynnätä vanhempien luokse.

Jotenkin herttaista. Mutta ei ole tätä päivää.

No, en ehkä kokisi tilannetta treffeiksi, vaan muuten vaan tutustumiseksi. Tosin, en ehkä erota näitä, en ole silleen treffeillä kauheasti käynyt. Olen kyllä seurustellut ilman sen ihmeempää treffailua pidempiäkin aikoja. Jopa 7 vuotta olin kihloissa ilman treffejä. 

En oikein ymmärrä tätä amerikkalaista treffailukulttuuria, mitä nykyään harrastetaan. En myöskään osaisi pitää pahana, jos mies veisi tapaamaan äitiään. Ehkä en ymmärtäisi, jos olisi sovittu treffeistä. Tai ehkä ymmärtäisin, jos ajattelisin, että mies tahtoo heti esitellä omat ns. rajoitteensa. Jos olisin treffaillut ihmisiä aikoinaan, voisin hyvin kuvitella, että olisin tahtonut heti esitellä lapseni, että näissä rajoissa mennään, että en pääse välttämättä laskettelurinteeseen laskettelemaan, baariin ja oopperaan. Tai ehkä kerran kuussa. 

Hyi, en olisi tykännyt yhtään. Äitihän siinä päättäisi saako poikansa tavata minua toista kertaa vai ei. Vaikka äiti olisi hyväksynyt minut, koko juttu olisi loppunut minun puolelta siihen. En halua miestä, joka on noin kiinni äidissään.