Elämää ja erotiikkaa, ei kun nimenomaan vain sitä ensimmäistä

Onkohan kohtatalotovereita? Olen lähempänä kuuttakymmentä kuin viittäkymmentä oleva nainen ja menettänyt naiseuteni kokonaan. Tai ainakin eroottisessa mielessä menettänyt. Miehelleni seksi on tärkeää (kenellepä miehelle ei olisi, en ole vielä sellaiseen törmännyt). Suostun siis yhdyntään kerran viikossa. Mietin omiani. Onneksi se ei nyt varttia kauempaa kestä, mutta aina se on mulle yhtä vastahakoista ja olen todella iloinen, jos mies on vaikka kipeä tai väsynyt, niin että viikoittainen pakkopulla jää välistä. En myöskään enää halua olla missään alasti. Uimahallin saunassa toisten naisten seurassa toki olen alasti, mutta esim. kotona en halua alasti näyttäytyä. Jos herään yöllä vessaankin, niin vedän aina jonkun T-paidan päälle. En myöskään sauno mieheni kanssa, jos ei ole pakko. Tuntuu, että hän katselee minua. Kriittisestikin ehkä. Vaihdevuodet ja rintasyöpään syömäni kortisoni ovat turvottaneet sen 10 kiloa. En kuitenkaan ole mikään sohvaperuna. Yritän liikkua ja syödä terveellisesti, mutta en eroottisen katseen vuoksi todellakaan. Brr. Myös mediasta ja televisiosta tulviva seksi vähän ällöttää. En näe, että se kuuluisi enää minulle millään tavoin. Sen asian kohdalta kaikki on ohitse. Miestä en ole vaihtamassa, koska muuten meillä menee ihan hyvin. Arkeahan onneksi elämä suurimmaksi osaksi on, ei mitään pornofilmiä.