Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen ihan loppu. Kaikki tuntuu niin vaikealta ja ahdistavalta, eikä valoa näy tunnelin päässä.
30.11.2021 |
Pahinta on, etten voi puhua kellekään. Olen yrittänyt, mutta ystäväni eivät ymmärrä miltä minusta tuntuu, vaan syyttävät minua. Eräskin ystävä sanoi, että sä et taidakaan oikeasti olla hyvien puolella.
Mies lähti vuosi sitten alkusyksystä, kun ei enää halunnut elämää kaksiossa ja keittokomerossa Alppilassa. Ostimme asunnon neljä vuotta sitten, koska olimme halusimme elää hyvää ja kestävää elämää modernisti ja kaupunkilaisesti. 42 m2 kyllä riittää kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Kaupunki on meidän olohuone, kotona käydään vain nukkumassa. Saunojakin löytyy kivenheiton päästä useita. Keittiötä ei tarvita eikä ruokapöytää, koska voimme syödä hyvää ja eettistä ruokaa ihanissä etnisissä ravintoloiossa elävässä naapuristossa. Liikutaan bussille ja city-pyörillä halvalla ja luontoa säästäen. Rahat käytetään elokuviin, teatteriin, keikkoihin ja kaikkeen kivaan.
No sitten tuli korona, etätyöt, karanteenit ja kaikki muu pska. Kaikki meni kiinni. Oltiin vain keskenämme ja istuttiin meidän olohuone/makuuhuoneen vuodesohvalla ja tuijotettiin HBO:ta. Lapset oireili kun karanteeni seurasi karanteenia. Rakkaat harrastukset meni katkolle. Futistreenit peruttiin. Soitonopettelu ei onnistunut kaksiossa, jossa kaksi aikuista tekee töitä ja yksi lapsi läksyjä. En osaa laittaa ruokaa tai paljon muutakaan, joten taloustyöt jäi kokonaan miehelle. Wolt ja Foodora teki ison loven talouskukkaroomme. Minun unelmani jatko-opiskeluista kariutuivat siihen, kun yliopiston kirjasto suljettiin. Itketti ja harmitti, aluksi yritin lukea vaatehuoneessa (1950 luvun kerrostalon yksi hienoimpia juttuja) ja postailin kuvia työpisteestäni (#Aroomofherown) instaan ja kaveri kehui ja peukutti. Jaksoin ehkä kaksi viikkoa ja sitten vaatehuoneeseen muuttivat taas talvivaatteet eteisen naulakosta (koska niitä ei juurikaan käytetty). Ai niin, mulla ja toisella lapsella on immunologinen sairaus, joka tekee superalttiiksi tartunnoille. Istuin bussissa ja raitiovaunussa FFP2 maski naamalla keväästä 2020 alkaen. Lapsi jäi tarhasta kotiin samoihin aikoihin.
Mies jaksoi puolitoista vuotta ja sanoi sitten, että haluaa muuttaa oikeaan asuntoon jonnekin, missä on tilaa olla ja hengittää. Haluaa muuttaa landelle. Multa pääsi itku. En halua minnekään kehyskuntiin duunareiden ja autonrassaajien seuraan ja olin helvetin pettynyt, että mies halusi. Kuusi vuotta kimpassa ja niin huonosti toista tuntee. Miesten tapaan mies selittää ja perustelee, vääntää rautalangasta. Syitä syiden perään ja minusta alkaa tuntua, että tässä olen minä ja minun aatteeni ja ajatubensaoskaan sanonut: "Olet hullu kun et suostu" vaan aina: "En pysty ymmärtämään, mikset suostu". Ja sitten taas perustellaan ja väännetään rautalangasta. Se tyhjyys kun minulle valkeni, että mies ei todellakaan ymmärrä minua. Jos ei hän, niin kuka sitten? Miksi minun täytyy puolustella ja taistella ilmaston ja luonnon puolesta? Miksi ennen niin fiksu ja hyvä mieheni nyt vain tuhahteli, kun laskin hiilijalanjälkiä ja matkakilometrejä. Minulla on muutama periaate, joista pidän kiinni. Lihaa en syö, enkä yksityisautoon istu. Tästä ei edes neuvotella. No miehellä on kortti, niin helppohan se oli muuttaa veljelleen suunnittelemaan maalle asettumista. Nopeasti löytyi talo ja uusi työpaikka Turun läheltä. Kun mies soitti ja kertoi, hän sanoi: "Kysyn viimeisen kerran, lähdetkö mukaan?" Minä heitin puhelimen seinään, niin että näyttö hajosi.
(jatkuu)
Kommentit (15)
Muuta miehesi kanssa maalle. Kaikki me joudumme joustamaan. Niin on minunkin mieheni arvoiltaan täysi vastakohtani ja itkettää mutta parempi kaksin kuin yksin. Miksi arvostelet noin rumasti maalla asuvia? Et ole sen parempi itsekään. Maalla voi tehdä paaaaljon ekologisia tekoja lähtien omien ruokien kasvattamisesta. On luontoa lähellä, on tilaa elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, ei oo hyvä kirjan aihe. Kliseitä, kukaan jaksa.
Ihan hyvä provo, mutta yliyrittämisen puolelle sortuu.
Maalla on jopa helpompi ekoilla. Työt voit tehdä etänä. Tosin aloitus taitaa olla provo.
Vaikka en täysin olekaan samaa mieltä asioista, joita tekstissä kirjoitat, niin silti haluan tsempata dua koska tiedän millaista on elää ahdingossa. Se ei todellakaan ole kivaa ja kuitenkin haluat ihmisille ja muille hyvää, niin toivon että asiat muuttuu parempaan päin. Jaksamisia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
42 m2 asunto riittää yhdelle ihmiselle, ei näljälle.
Ime mun pippeliä se helpottaa. Voin nuolla sun peräaukon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oletko ajatellut että sulla on ehkä bi-po?
Juttuasi lukiessa alkoi tuntua että tarvitset apua ja sitten alkaa ajatus kirkastua ja tilanne loksahtaa paikoilleen.
Suosittelen että käyt ensin lääkärissä ja palataan sitten asiaan, jooko?
Ymmärrän kantaasi, mutta olet aika ehdoton. Voisitko joustaa vähän lasten asioissa? Eikö kirppareilta löydy hyvälaatuisia lastenvaatteita vai pitääkö niiden olla tietyn merkkisiä tai merkittömiä? Onko ketään kaveria, jonka luo lapset voisivat mennä? Tuossa jotkut ehdottivat sopimista miehen kanssa ja maallemuuttoa. Ehkä kuitenkin olisitte onnellisempia siellä kaikki yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmastoahdistusta hoidetaan mediapaastolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa uskoa, että kukaan kiduttaa itseänsä ja lapsiansa näin ja ihan omasta halustaan. Itsekkäältä kuulostat, jos olet todellinen mielipiteidesi kanssa. Koitapas ajatella vähän kuplan ulkopuolelta. Voit vaikuttaa elämänlaatuusi ihan itse, jos haluat ja jos olet oikeasti ihminen.
Sinulla on kyllä sana hallussa ja ulosanti sujuvaa. Onko aloitus siis jonkinlainen harjoitus? Konsepti?
Jatka harjotusta, kirjoittele. Kannattaisi liittyä johonkin kirjoituspiiriin ja mitä näitä nyt onkaan, googlettamalla löydät jos et jo kuulu sellaiseen.
Kirjoittaminen on hieno harrastus ja voi johtaa enempäänkin, onnea matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tunnelin päässä näkyy valoa, se on vastaantuleva juna.
Alue: Aihe vapaa
(jatkuu)
Kelataan vuosi ja kaksi kuukautta eteenpäin. Ilmastotuho on oven takana ja kukaan ei tunnu oikeasti välittävän. Ne pienet toivonkipinät, joita Elokapinan nuoret ovat saaneet syttymään tukahtuivat Glasgow'n nationalismiin ja egoismiin. Kapitalismi ei vedä viimeisiä hengenvetojaan, niinkuin viisi vuotta sitten luulimme. Ei, se voi paremmin kuin koskaan, mutta maapallo tukahtuu.
Minulla ei ole mitään. Ja nyt tulee uusi mutaatio ja maailma menee taas kiinni. Ja sen jälkeen taas uusi ja niin edelleen ja niin edelleen. Menen aamulla töihin ja tulen illalla kotiin. Lapset oireilee ja voi huonosti. Isompaa ilmeisesti kiusataan koulussa vaatteiden ja muun sellaisen takia. En hyväksy muotia enkä kalliita pelejä, mutta ei se ole silti minun syyni, jos lasta kiusataan (niinkuin lapsen isä väittää). Ymmärrän myös, että tilaa on liian vähän, kun kuopuskin aloitti ekalla ja haluaisi oman pöydän. Ei meille mahdu tuomaan kavereita, eikä lapset haluakaan. Varmasti häpeävät meidän kotia ja tavaroita, jotka on roskiksista tai kirppareilta. Muuhun ei ole halua eikä varaakaan. Minulla on vielä 75000 asuntovelkaa, vaikka mies maksoikin oman osuutensa.
Pelottaa, että kaikki menee taas kiinni ja lapset alkavat voida vieläkin huonommin.
Lopetan tähän. Paljon olisi vielä sanottavaa, mutta nyt ei jaksa. Kiitos, että sain kirjoittaa näinkin paljon.
Ap