Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kaveri, jota olen tukenut vaikeassa tilanteessaan yllätti ilkeydellään

Vierailija
28.11.2021 |

Naispuoliselle kaverille tuli avoero viime kesän alussa. Siitä lähtien olen yrittänyt häntä tukea henkisesti koska hän on ollut aivan rikki. Oon käynyt kylässä ynnä muuta ja yhdessä ollaan kierretty myös kapakoita, laitettu ruokaa jne.

Pyysin häntä mukaan karaokeen ja olin jo tutun seurueen kanssa odottamassa, kun hän tuli. Käytös oli jotenkin kummallista, katse kertoi, että kaikki ei ole nyt ok.

Olin odottanut yhteistä karaokeiltaamme, lähinnä häntä piristääkseni. Olimme sopineet yhdestä yhdessä laulettavasta biisistä. Vasta tuon kappaleen alkaessa hän sanoi ettei osaa biisiä. No lauloin yksin.
Hän valitsi seuraavan biisin ja yht'äkkiä hän veti minut mukaan laulamaan. Laulaessamme hän huusi mikkiin kuinka "toi Sirpa vetää niin nuotin vierestä, että hänen on vaikea laulaa."
En olisi ikinä uskonut ystävältä tällaista.
Sitten siinä tapahtui muutakin, sama nainen meni erästä seurueemme jäsentä haukkumaan ja muuta.

Lisäksi hän meni laulamaan tämän jälkeen yksinään kesken laulun otti reppunsa ja paineli ovesta ulos.

Mitä mieltä te olette, onko kyseessä katkeruus, kateus, epävarmuus vai mitä?

Kommentit (55)

Vierailija
1/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun mielestäni käytös kuulostaa vihaisen ihmisen käytökseltä mutta siis sellaisen vihaisen ihmisen, joka ei edes itse myönnä itselleen olevansa vihainen ja sitten se vihaisuus purskahtelee ilmoille juurikin kännissä ja hallitsemattomana eikä edes välttis kohdistu oikeaan kohteeseen. Mutta en tiedä. Kusipäinen nöyryyttävä temppu sinua kohtaan tuo nuotin vierestä -huutelu.

Vierailija
2/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä vaan huono päivä.

Pitääkö naisten tehdä joka asiasta draamaa.

Jos miehet ei tuomoista jälkeenpäin edes miettis. Vaan jatkaisivat elämää märehtimättä turhia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä se ei hänen mielestään ollut loukkaavasti sanottu.

Vierailija
4/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Katse kertoi, että kaikki ei ole nyt ok..." eli jotain oli mennyt pieleen jo ennen baari-iltaanne. Kerroitko oman osuutesi tarinassa todenmukaisesti? Jäikö jotain kertomatta, vai tuliko muunneltua? Ihan tällaisenaan ei stemmaa.

Vierailija
5/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku mt ongelma?

Vierailija
6/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän epävakaassa tilassa tuo ystäväsi. Varmaan häpesi itsekin käytöstään ja siksi häipyi. Koita antaa anteeksi ja sopia asia. Ehkä alkoholi ei ole järkevin keino piristyä hänelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vaan huono päivä.

Pitääkö naisten tehdä joka asiasta draamaa.

Jos miehet ei tuomoista jälkeenpäin edes miettis. Vaan jatkaisivat elämää märehtimättä turhia

Ai että miehet eivät piittaa julkisesta nolaamisesta? Joopa joo. Aika monelta mieheltä on lähtenyt henki, kun väärä tyyppi on kokenut itsensä nöyryytetyksi.

Vierailija
8/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vaan huono päivä.

Pitääkö naisten tehdä joka asiasta draamaa.

Jos miehet ei tuomoista jälkeenpäin edes miettis. Vaan jatkaisivat elämää märehtimättä turhia

Ai että miehet eivät piittaa julkisesta nolaamisesta? Joopa joo. Aika monelta mieheltä on lähtenyt henki, kun väärä tyyppi on kokenut itsensä nöyryytetyksi.

No onpa hirveää nolaamista, kun sanotaan että laulaa nuotin vierestä. Joku voisi unohtaa koko toteamuksen saman tien tai ei kiinnittäisi edes huomiota siihen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole ansainnut ystävyyttä, näitä siipeilijöitä on nähty niin paljon että välit vaan poikki, ei ne empatialla parane...

Vierailija
10/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä ei olisi jaksanut tulla ja on kokenut "huolehtimisen" jo aikaisemminkin painostavana? Sitten kun ei osaa sanoa että ei halua tulla, huono päivä, jne ärsytys kasvoi. Ja kun ei arvosta tuota tekemistäsi niin paljon kun toivot, niin kiehuu helposti yli..

Oletko varma että ystäväsi kaipaa noin paljon kaikenlaista härpäkettä elämäänsä sinulta ja sinua, vai olisiko hänellä nyt oman tilan tarve?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totuus sattuu.

Olin lapsena koulun kuorossa ja siellä oli yksi tyttö, joka lauloi niin päin seiniä, että oli ihan kamalaa, jos hänen viereensä joutui. Koska tyttö lauloi täysin palkein joka ikisen laulun, niin siinä ei edes kuullut omaa ääntään.

Vierailija
12/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ansainnut ystävyyttä, näitä siipeilijöitä on nähty niin paljon että välit vaan poikki, ei ne empatialla parane...

Tai sitten ap:n "ystävyys" on ollut tunkeutumista, liioittelua ja ärsyttävää. Ap:n pitää nyt tajuta, että toisen siivet kantavat jo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Henkisesti uupunut, ns. takki tyhjä. Ei tietenkään oikeuta huonoon käytökseen.

Vierailija
14/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä se oli vetäny?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiesikö kaverisi etukäteen tuon seurueesi paikallaolon kaikkine henkilöineen?

Mulle tuli mieleen, että se luuli teidän olevan kahdestaan tai sitten porukassa oli joku hänelle vastenmielinen tyyppi - vaikka se, jota haukkui - ja hänen käsityksensä mukaan sun ois pitäny se tietää.

Vierailija
16/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku mt ongelma?

Niin taitaa ap:lla olla.

Vierailija
17/55 |
28.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tiesikö kaverisi etukäteen tuon seurueesi paikallaolon kaikkine henkilöineen?

Mulle tuli mieleen, että se luuli teidän olevan kahdestaan tai sitten porukassa oli joku hänelle vastenmielinen tyyppi - vaikka se, jota haukkui - ja hänen käsityksensä mukaan sun ois pitäny se tietää.

...jatkan vielä, eli:

loukkaantui sitten epähuomaavaisuudestasi tms. Mitä jos se yksi tyyppi oli vaikka (osa)syy kaverisi eroon?

Vierailija
18/55 |
29.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä se oli vetäny?

No ainakin viinaa, mutta en tiedä, vetääkö jotain muutakin. Viinaa mennyt viime aikoina niin, että oksat pois.

Hän on sitä ihmistyyppiä, josta ei heti huomaa, että on kännissä ja tältä kylältä ei kertakaikkiaan sitä jätkää löydy, joka sen pystyisi penkin alle juomaan.

Tällä kertaa sen näki, katseesta, jolla se tullessaan katsoi mua.

Se oli erilainen, kuin yleensä. Pälyilevä, katseli alta kulmien....

Vierailija
19/55 |
29.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku mt ongelma?

Älä sotke mt-ongelmaisia siihen, että joku on vittumainen. Mt-ongelmat on sairauksia niinkuin syöpä tai sydäntauti.

Vierailija
20/55 |
29.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se kaverisi vaan rauhaan ja hoida omat ongelmasi. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi neljä kaksi