Kaveri, jota olen tukenut vaikeassa tilanteessaan yllätti ilkeydellään
Naispuoliselle kaverille tuli avoero viime kesän alussa. Siitä lähtien olen yrittänyt häntä tukea henkisesti koska hän on ollut aivan rikki. Oon käynyt kylässä ynnä muuta ja yhdessä ollaan kierretty myös kapakoita, laitettu ruokaa jne.
Pyysin häntä mukaan karaokeen ja olin jo tutun seurueen kanssa odottamassa, kun hän tuli. Käytös oli jotenkin kummallista, katse kertoi, että kaikki ei ole nyt ok.
Olin odottanut yhteistä karaokeiltaamme, lähinnä häntä piristääkseni. Olimme sopineet yhdestä yhdessä laulettavasta biisistä. Vasta tuon kappaleen alkaessa hän sanoi ettei osaa biisiä. No lauloin yksin.
Hän valitsi seuraavan biisin ja yht'äkkiä hän veti minut mukaan laulamaan. Laulaessamme hän huusi mikkiin kuinka "toi Sirpa vetää niin nuotin vierestä, että hänen on vaikea laulaa."
En olisi ikinä uskonut ystävältä tällaista.
Sitten siinä tapahtui muutakin, sama nainen meni erästä seurueemme jäsentä haukkumaan ja muuta.
Lisäksi hän meni laulamaan tämän jälkeen yksinään kesken laulun otti reppunsa ja paineli ovesta ulos.
Mitä mieltä te olette, onko kyseessä katkeruus, kateus, epävarmuus vai mitä?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
"Katse kertoi, että kaikki ei ole nyt ok..." eli jotain oli mennyt pieleen jo ennen baari-iltaanne. Kerroitko oman osuutesi tarinassa todenmukaisesti? Jäikö jotain kertomatta, vai tuliko muunneltua? Ihan tällaisenaan ei stemmaa.
Itse olen todistanut samanlaista käytöstä ex-ystävältäni. Sanoo ensin uskottavasti, että kaikki on hyvin. Parin päivän päästä käyttäytyy kuin olisin tehnyt hänelle jotain äärimmäisen loukkaavaa. Ei antanut selitystä, mutta kun nyhdin sitä, kertoi lopulta pitävänsä minua pahana ihmisenä, mutta ei osannut perustella tätä mitenkään.
Lopetin ystävyyssuhteen ja paljon energiaa vapautui. Suosittelen samaa Ap:lle.
Pidät nyt taukoa ja kuulostelet josko kaveri ottaa yhteyttä ja millä mielellä. Mullakin tuli mieleen että jos on kyllästynyt sun piristys yrityksiin muttei ole kehdannut sanoa. Anna olla rauhassa. Olin itse juuri eronnut ja siipi maassa niin eiköhän jotkut raahannu mua joka paikkaan , en olisi halunnut lähteä vaan miettiä miksi ero tuli. Ei kaikki kaipaa eron jälkeen heti rillumareitä. Ennemmin kaipasin keskustelua mutta sitä en saanut.
Onko kaverisi ennen laulanut karaokessa? Mitä jos tämä jännitti niin paljon ettei uskaltanut laulaa ekaa laulua? Ja toisessa laulussa keksi sitten paniikissa pikaselityksen omalle heikolle esitykselleen?
Älä ylianalysoi tilannetta.

Olen tehnyt vähän liikaakin hänen mielensä mukaan asioita, kuten lähtenyt rilluttelenmaan, antanut tulla kylään lähes joka päivä, kun on sitä halunnut, kuunnellut loputtomiin tästä miehestä, joka jätti ja kuunnellut hänen haukkumistaan miehen uudesta tyttöystävästä. Olen katsellut hänen tempauksiaan ja kaikkea sitä draamaa jota hän on järjestänyt.
Niin on täällä muutkin kyllä tehneet ja yksikin tyyppi sanoi, että tuo ihminen imee hänestä kaiken energian, koska mikään apu ja kuunteleminen ei auta vaan kaikki valuu niinkun suoraan vesi hanhen selästä alas.
Mä olen ollut yksin kertaisesti liian kiltti, se on mun virheeni. Oppia ikä kaikki.
Tämä taitaa olla hieman rankempi tapaus kuin sinä😂.
Vierailija kirjoitti:
Onko kaverisi ennen laulanut karaokessa? Mitä jos tämä jännitti niin paljon ettei uskaltanut laulaa ekaa laulua? Ja toisessa laulussa keksi sitten paniikissa pikaselityksen omalle heikolle esitykselleen?
.
On laulanut ennenkin, mutta nyt taisi käydä niin, että asetin omalla laulullani sen riman liian korkealle hänelle. Huono itsetunto, pelko epäonnistumisesta ja kova humalatila tekivät tehtävänsä.
Itse olen todistanut samanlaista käytöstä ex-ystävältäni. Sanoo ensin uskottavasti, että kaikki on hyvin. Parin päivän päästä käyttäytyy kuin olisin tehnyt hänelle jotain äärimmäisen loukkaavaa. Ei antanut selitystä, mutta kun nyhdin sitä, kertoi lopulta pitävänsä minua pahana ihmisenä, mutta ei osannut perustella tätä mitenkään.
Lopetin ystävyyssuhteen ja paljon energiaa vapautui. Suosittelen samaa Ap:lle.
Käyttääkö ystäväsi paljon alkoholia?

Energiaa vapautuu, kun pääsee tuollaisesta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Katse kertoi, että kaikki ei ole nyt ok..." eli jotain oli mennyt pieleen jo ennen baari-iltaanne. Kerroitko oman osuutesi tarinassa todenmukaisesti? Jäikö jotain kertomatta, vai tuliko muunneltua? Ihan tällaisenaan ei stemmaa.
Itse olen todistanut samanlaista käytöstä ex-ystävältäni. Sanoo ensin uskottavasti, että kaikki on hyvin. Parin päivän päästä käyttäytyy kuin olisin tehnyt hänelle jotain äärimmäisen loukkaavaa. Ei antanut selitystä, mutta kun nyhdin sitä, kertoi lopulta pitävänsä minua pahana ihmisenä, mutta ei osannut perustella tätä mitenkään.
Lopetin ystävyyssuhteen ja paljon energiaa vapautui. Suosittelen samaa Ap:lle.
Minulla oli samanlainen kaveri. Kerran raivosi minulle siitä, että olen paha ihminen, koska kerron mitä hyvää olen syönyt. Hänelle tulee siitä paha mieli. Ei kai sit ollu varaa itellä syödä.
On se todella energiaa syövä asia, jos ei voi puhua yhtään mistään ja jokainen sana on harkittava ja sekään ei auta.
Vanha sananlasku:
Syötä koira, juota koira, haukkuu se kuitenkin.
No näinhän siinä kävi....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesikö kaverisi etukäteen tuon seurueesi paikallaolon kaikkine henkilöineen?
Mulle tuli mieleen, että se luuli teidän olevan kahdestaan tai sitten porukassa oli joku hänelle vastenmielinen tyyppi - vaikka se, jota haukkui - ja hänen käsityksensä mukaan sun ois pitäny se tietää.Tuon rouvan, jota haukkui, niin tuskin tuntee.... rouva sanoi, että olet löytänyt kauniit nahkaleggarit ja kysyi, että mistä ne on, niin tämä älykkö totesi, ei siellä tollaiselle läskille ole riittävän isoja kokoja.
Hyi hitto. Varmaan ihmettelee miksi on jätetty. Tuolle pitäisi nyt sanoa että on olemassa syy-seuraus suhteet.

Niin makaat kuin petaat.
Täytyy ihmetellä, että eikö kapakan Karaokevastaava tms. puuttunut tuohon tilanteeseen? Tuohan on jo ihan selvää häiritsevää käytöstä myös koko yleisöä ja muita asiakkaita vastaan.
Taisi tulla karaokevastaavallekin yllärinä, ikäni karaokessa käyneenä en ole vastaavaan
Tapaukseen ikinä törmännyt.
Kyllä, jos joku pyytää kuuntelijaa vaikeuksissaan niin pitää sanoa suoraan, että ei se mulle kuulu. Hoida omat ongelmasi itse äläkä kiusaa mua niillä.
Sääli on sairautta.