Onko muilla äitejä jotka olleet ensiksi aviomiehen auktoriteetin alla ja miehen kuoltua sitten pojan?

Tiedän että äitini oli ns. nyrkin ja hellan välissä, ihan sairaita juttuja. Muistan kun vaikka äiti vaikka pieraisi, isä saattoi vedellä sitten pitkin korvia. Äidin oli pakko mennä lauantaisin saunaan ja pestä isäni hiukset ja selkä, muita vaihtoehtoja ei ollut. Saunassakin oli äidillä oma paikka, nurkassa josta ei päässyt pois jos isänä päätti hermostua ja käydä käsiksi. Kotoa jouduimme äitini kanssa pakenemaan hullua väkivaltaista isääni. Veljeni ei toki pahoinpitele äitiäni mutta se auktoriteetti, mikä hänellä on äitiin, on ihan uskomaton. Äiti tekee juuri niinkuin veljeni käskee. Veljelle ei koskaan sanota poikkipuolista sanaa, koska kunnioitus on niin vahvaa. Minä taas tyttärenä olen se, jolle voi möläytellä ilkeitä asioita ja minua pidetään tyhmänä, varmasti olenkin veljeen verrattuna. Minua on koko ikä verrattu tähän hyvin pärjänneeseen veljeen ja hänestä äiti on ylpeä. Luonnollisesti tämä kaikki on vaikuttanut minuun niin että sairastan masennusta, epävakautta, itsemurhayrityksiä, sairaalloista hamstrausta ja muutenkin elämä mennyt kuin vessanpöntöstä alas. Suurin syy lienee tuo 37v kestänyt vertaus tähän ylivertaiseen veljeen.

Onko muilla samoja kokemuksia? Onko tämä 40-luvulla syntyneiden äitien perusluonne?