Olen vieraantunut omista lapsistani - kännykkävideot ja pelit vie heidän kaiken ajan
Kaiken kotona olevan ajan lapset ovat joko kännykällään tai pelaavat pleikka/tietokonepelejä. Kaikki aiemmat liikunnalliset harrastukset ovat loppuneet. Huomaan heidän olevan täysin riippuvaisia näistä laitteista. Emme enää tee yhdessä mitään. Sen paremmin kotona kuin kodin ulkopuolella. Ei ole oikein mitä tekisimme. En saa heitä enää kiinnostumaan mistään. Jos lähdemme jonnekin, ei se muuta mitään. Auto, juna, lentokone, hotelli, kesämökki. Aivan samantekevää. Kännykkä on koko ajan kädessä ympäristöstä riippumatta. Kirjojen lukeminen on täysin loppunut. Enää vuosiin ei ole onnistunut ikätasoisten kirjojen loppuun lukeminen. Yleensä kymmenen sivun jälkeen kaikki kirjat ovat muuttuneet tylsiksi. Lautapelit, ulkona oleminen, luonnossa liikkuminen, kansallispuistot, veneily, maastopyöräily, pallopelit, kalastus yms, kaikki mitä perheenä kotona ollessamme olemme tehneet, on loppunut. Ylipäänsä ulkona ei ole mitään mikä heitä kiinnostaisi. Vain pelaaminen omassa pimeässä huoneessa.
Kännykkä ja pelit ovat vieneet myös kontaktikyvyt. Emme enää juttele oikeastaan mistään. Vain pakolliset ”onko nälkä”, ”onko läksyt tehty”, yms.
Surullista kyllä huomata, että olen itsekin mukautunut tähän. Kotona on kaikkein rauhallisinta, kun lapset ovat omissa huoneissaan, luurit korvissa pimeässä huoneessa pelimaailmassaan. Koska tähän puuttuminen aloittaa hirveän riidan, joka sitten eskaloituu riidaksi puolison kanssa.
Olen väsynyt tähän kaikkeen. Siihen miten pieleen huomaan asioiden menneen. En oikeastaan jaksa ja en edes tiedä haluanko edes puuttua asiaan mitenkään. Vähiten riitoja on kun lapset kasvaa yksin omissa huoneissaan tietokoneen ääressä. Olen luovuttanut ja huomaan yhä enemmän vieraantuvani omista lapsistani. Pelottavinta on huomata, että en enää itsekään halua tehdä asioita lasten kanssa. Viihdyn paremmin, kun voin olla kodissani rauhassa ”ilman lapsia” eli siten että he ovat laitteillaan ja mulla on kaikki rauha olla vain itsekseni.
Kommentit (18)
Hyvä kirjoitus ja valitettavan totta. Nämä tube- ja tiktok-sukupolven nykylapset on niin epäkiinnostavia, ettei heidän kanssaan oikeastaan edes halua kommunikoida. Käytös on usein vieläpä täysin ala-arvoista ja sosiaaliset taidot täysin kateissa.
Uskon että tällaisia perheitä on, harva vain uskaltaa asiasta puhua.
Yksi minun lapsistani on selvästi riippuvuusherkkä. Hänellä on ruutuaikaa tunti päivässä, ja sen aikana häneen on turha yrittää saada kontaktia. Hän olisi valmis perumaan kaikki kivatkin menot silloin kun ruutu on käytössä. Mutta niin hän vain pääsee irti, kun pakko on, ja ruutuajan loputtua hän hetken äksyiltyään lukee, leikkii, urheilee, soittaa soittoläksyt, neuloo... Todella aktiivinen ja menestyvä lapsi, joka siis innostuu monenlaisesta tekemisestä.
Välillä hän menee kylään kaverille, jolla on jokin pelikone ja rajaton aika, ja siellä kyllä aikaa hupsahtaa niin kauan kuin annetaan olla...
Teidät itsekin mikä auttaisi, mutta et jaksa. Silloin ei oikein auta valittaa.
Aikuisen tehtävä on rajoittaa ruutuaikaa. Kestääkää se hetken kiukkuilu ja antakaa lasten tylsistyä. Tylsistyminen johtaa luovuuteen ja aktiivisuuteen. En ole ikinä ymmärtänyt miksi noita laitteita ei oteta lapsilta pois, kun huomataan tuo riippuvuus. Pelätään riitoja ja konflikteja. Me ollaan joskus mökkireissuilla otettu puhelimet pois päiviksi niin, että illalla on saanut tunnin olla puhelimella. Lapset ovat ruvenneet touhuamaan normaaleja juttuja, lukemaan kirjoja yms. Kun Netflix menee liian addiktoivaksi, vaihdamme salasanan. Olen opetusalalla, lapset nyt 17 ja 19. Ihan tolkuiksi ovat kasvaneet, vaikka monessa asiassa heitä on rajoitettu enemmän kun useita kavereita.
Yritä saada heitä fantasioimaan eli käyttämään mielikuvitusta. Kiinnostaako heitä edes leikkiminen tai mikään missä tarvitaan mielikuvitusta? Haaveilevatko he mistään? Mitä tuntemuksia ja ajatuksia heidän peliharrastus herättää? Mikä niissä kiinnostaa? Kysele kysymyksiä heidän harrastuksestaan ja mielenkiinnonkohteista ja säilytä yhteys heihin. Mielikuvituksen ylläpito on tärkeää nuorella iällä.
Muuten on iso riski, että heille kehittyy mielenterveyteen liittyviä vaikeuksia myöhemmällä iällä. Jo nykyinen käyttäytyminen kielii riippuvuudesta ja siitä videopeliriippuvuudesta on tulossa diagnoosi tautiluokitukseen. Sen verran isosta addiktiotyypistä on kyse.
Sosiaalisia taitoja voi opetella myös netin välityksellä pelattavissa peleissä. Hiljaisemmille ja syrjäänvetäytyville ne voivat olla voimavara. Kannattaa myös kysellä miltä koulunkäynti itsessään tuntuu ja onko siellä jotain vaikeuksia. Monesti videopeleihin uppoutuva kätkee ongelmia harrastukseensa eikä myönnä niitä.
Tsemppiä! Sinulla on mahdollisuus muuttaa suuntaa.
Selkeästi pojista on kasvamassa kilttiksiä :(
Miksi nykypäivän vanhemmat ovat niin kädettömiä kurinpidon suhteen? Todennäköisyys sille, että teistä tehtäisiin lasu jos otat lapsilta ruudut pois on erittäin pieni.
Mistä ne on saanut nämä laitteet ja miksi?
Vilkaise peiliin, syyllinen löytyy sieltä 🤷♀️
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykypäivän vanhemmat ovat niin kädettömiä kurinpidon suhteen? Todennäköisyys sille, että teistä tehtäisiin lasu jos otat lapsilta ruudut pois on erittäin pieni.
Meistä tehtiin :D No, oli muitakin rajoja, jotka olivat tiukemmat kuin lasten kavereilla. Yksi lapsi teiniangsteissaan teki listan vääryyksistä, liioitteli niitä sopivasti ja päätyi kiireelliseen sijoitukseen. Homma ei sitten mennyt ihan toivotusti, kun lastensuojelun henkilökunta oli sitä mieltä, että vanhemmilla on oikeus ja velvollisuuskin rajoittaa.
Itse kasvoin tietokoneen äärellä ennen älypuhelinaikaa ja ihan elämässä pärjäävä DI minusta tuli. En ollut koneesta riippuvainen, en vain halunnut viettää aikaa perheeni kanssa tai jutella heille. Toki myöhemmin tuli kaikkea muutakin, mutta lapsena maailma on niin paljon rajallisempi.
Ala itsekin pelaamaan ja tekemään yhdessä somevideoita. Ongelma ratkaisut.
Agenda 2030, ydinperheet tuhottu, kaikki ihmiset elävät yksin yksiöissä älylaitteiden keskellä😞
Ikävä tunnustaa mutta varsin tutulta kuullostaa meidänkin perheessä.
Surullista. Mutta luulen, että aika yleistä nykyään.
Ok