Ei herkkuja arkena, oikea vai väärä kasvatustapa?

Kaikki joustamattomuus ja ehdottomuus on pahaksi. Herkut on hyväksi, kun tilanne vaatii. Karkkipäivä ja kaikki joustamattomat säännöt aiheuttavat haittaa. Ja sitten se tärkein. Mikä on edes herkku?

Riippuu ihan.

Siskon perhees herkkupäivä on lauantaina ja lapset raivoaa, sekoilee, huutaa, puree ja potkii esim. kaupassa käydessä karkkia arkenakin.

Meillä ei ole mitään karkkipäivää vaan lapset osaa pyytää halutessaan ja syövät vain pieniä määriä ja kysyvät lupaa aina ensin vaikka namit olisi näkyvillä.

Toisissa perheissä ei toimi yhtään vaan lapsen kaverit esim sekoaa ihan täysin nähdessään herkut ja ahmivat kaikki ilman lupaa kun selkä välttää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki joustamattomuus ja ehdottomuus on pahaksi. Herkut on hyväksi, kun tilanne vaatii. Karkkipäivä ja kaikki joustamattomat säännöt aiheuttavat haittaa. Ja sitten se tärkein. Mikä on edes herkku?

Karkki, pulla, kakku, limsa jne.

Mun mielestä on täysin sairasta opettaa lapsille että joku karkki on niin uskomattoman hieno asia, että sitä pitää odottaa johonkin tiettyyn päivään ja sit sitä on pakko saada just silloin.

Meillä ei ole tiettyä karkkipäivää vaan herkutellaan kun tekee mieli. Joskus tekee mieli kolme kertaa viikossa, joskus menee kolme kuukautta niin ettei herkutella.

No jos herkkuja on tarjolla ruoan jälkeen kohtuullisesti, en näe pahana.

Jos taas herkkuja tarjolla välipalalla tai ennen ruokaa niin että ruokarytmi sekoittuu tai ruoka ei maistu, ei hyvä.

Kun herkkupäivä on kerran viikossa, siitä voi helpommin tulla myös kielletty hedelmä. Sen takia sanoisin, että kunhan herkuilla on tietty aikansa ja paikkansa niin että kohtuullisuus säilyy, on ok.

Pääsääntöisesti asia menee niin, että herkkuja syödään jos niitä on tarjolla. Eli perheissä, joissa herkkuja on tarjolla koko ajan, niitä syödään keskimäärin enemmän kuin perheissä, joissa niiden syöntiä on rajoitettu. Samoin hammas- ja paino-ongelmia on keskimäärin enemmän.

Turha tulla kertomaan, miten teillä ja teidän naapurissa.

Vierailija kirjoitti:

No jos herkkuja on tarjolla ruoan jälkeen kohtuullisesti, en näe pahana.

Jos taas herkkuja tarjolla välipalalla tai ennen ruokaa niin että ruokarytmi sekoittuu tai ruoka ei maistu, ei hyvä.

Kun herkkupäivä on kerran viikossa, siitä voi helpommin tulla myös kielletty hedelmä. Sen takia sanoisin, että kunhan herkuilla on tietty aikansa ja paikkansa niin että kohtuullisuus säilyy, on ok.

Meillä on karkkipäivä kerran viikossa ja karkit aina näkyvillä avohyllyssä. En tietenkään voi olla varma, etteivät koululaiset ota sieltä koskaan mitään, mutta ainakaan eivät ole ottaneet niin paljon, että hävikki olisi havaittavissa.

Väitän, että jos karkkia olisi lupa ottaa päivittäin, se hallitsisi enemmän lasten ajatuksia kuin nyt. Ainakin hampaat rasittuisivat enemmän.

Joustavuuteen kannattaa panostaa, ja "herkkuja" ei tulisi rajoittaa vai yhteen tiettyyn päivään.  Itse kasvoin perheessä jossa oli herkkupäivä, ja sen ulkopuolella ei saanut syödä mitään "epäterveellistä". Äitini oli kyllä muutenkin todellinen terveysnatsi: kyttäsi ja kommentoi muiden syömisiä ja ulkonäköä jatkuvasti ja oli jatkuvasti jollain erikoisruokavaliolla (ilman todellisia syitä). Joskus saatiin jonain erikoispäivänä suklaapatukat koulusta, ja illalla äiti pimahti kun huomasi kääreen roskiksessa. No, ruokasuhdehan siinä vääristyi, ja olen vieläkin näin aikuisiällä toipumassa rajoittavasta syömishäiriöstä. Mitään ruokaa ei tulisi demonisoida tai esittää pahana. Mitä säännöttämämpää ruokakasvatus on, sitä terveempi suhtautuminen ruokaan muodostuu.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on täysin sairasta opettaa lapsille että joku karkki on niin uskomattoman hieno asia, että sitä pitää odottaa johonkin tiettyyn päivään ja sit sitä on pakko saada just silloin.

Meillä ei ole tiettyä karkkipäivää vaan herkutellaan kun tekee mieli. Joskus tekee mieli kolme kertaa viikossa, joskus menee kolme kuukautta niin ettei herkutella.

Entäpä jos lapsellasi tekisi mieli karkkia kolme kertaa päivässä?

Naiivia ajatella, että olisi yksi ainoa oikea tapa. Kummallakin tavalla voi saada aikaan ihan normaalin, terveen suhtautumisen herkkuihin tai sitten ei. Ei ole järkevää tehdä herkuista jotain suurta palkintoa jota odotetaan koko viikko ja sitten mätetään hulluna, mutta ei myöskään totutella jatkuvaan mussutukseen. Kohtuudella ja järjellä voi kumpi vaan tapa olla ihan toimiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on täysin sairasta opettaa lapsille että joku karkki on niin uskomattoman hieno asia, että sitä pitää odottaa johonkin tiettyyn päivään ja sit sitä on pakko saada just silloin.

Meillä ei ole tiettyä karkkipäivää vaan herkutellaan kun tekee mieli. Joskus tekee mieli kolme kertaa viikossa, joskus menee kolme kuukautta niin ettei herkutella.

Entäpä jos lapsellasi tekisi mieli karkkia kolme kertaa päivässä?

Sit menisin itseeni ja miettisin miksi en ruoki lapsiani tarpeeksi kunnollisella ruoalla. Nopeammin mulle tulee makeanhimo kuin lapsille, koska mun ruokavaliossa on korjattavaa ja heidän ei.

Jos lapsi on kasvanut ympäristössä, jossa herkkujen syöntiä ei ole rajoitettu tai herkkuja ei muutenkaan pidetä minään erityisenä "palkintona"  tai erikoistilanteisiin sidottuina yms. en oikeasti usko että lapsi haluaisi karkkia yhtään sen enempää kuin tavallista ruokaa. Ja ei se niin mene että aina pitäisi saada sitä mitä haluaa: ei aina voida syödä lapsen lempiruokaakaan. Eli ei kaikkiin toiveisiin tarvitse vastata.

Itse olen lapsuudessani tottunut, että joka päivä ruuan jälkeen kahvilla on jotain hyvää kastettavaa. On ihan hemmetin vaikeaa nyt aikuisena, kun aina ruuan jälkeen tekee mieli makeaa. Mielummin olisin oppinut siihen, ettei sitä makeaa aina tarvi mussuttaa. Ja juu mielen heikkouttahan se on sortua syömään ruuan jälkeen jotain hyvää, mutta lapsuudessa opitut tavat ovat tiukassa. Toki tiukka ehdottomuuskaan ei ole hyvä, lapsuuden kaverin perheessä oltiin hyvin ehdottomia karkin syömisen suhteen ja kun lapsi pääsi synttäreille, ahmi hän karkkia niin, että oksensi.

Meillä on karkkipäivä, mutta ei sekään ole mikään herkunmättöpäivä. Karkkia saa rajoitetun annoksen ja se syödään ruuan jälkeen, ei pitkin päivää. Tähän siirryttiin kun lapset alkoi kinuta joka kauppareissulla karkkia, meidän arki helpottui kun sovittiin että vain lauantaina. Toki jos on joku erikoistilaisuus, kyläily tms niin voi tottakai herkutella myös viikolla. En kannata ehdottomuutta, mutta kyllä ne kaapissa olevat karkit yleensä houkuttelee enemmän kuin kaupassa olevat.

Mikä on sitten normaali, terve suhtautuminen herkkuihin?

Siihen aikaan, kun minä olin lapsi, ei herkkuja juuri ollut. Varmasti niitä kaivattiin ja himoittiin, mutta arkena liikuttiin paljon ja lasten ylipaino oli lähes tuntematon käsite.

Tänä päivänä on ainakin tämän ketjun mukaan normaalia herkutella aina kun tekee mieli, ja neljäsosa lapsista on ylipainoisia.

Tässä ajassa ajatellaan, että herkkujen rajoittaminen traumatisoi lapsen. Voi näin toki ollakin, mutta kolikon kääntöpuolena ovat sitten namien terveysongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on kasvanut ympäristössä, jossa herkkujen syöntiä ei ole rajoitettu tai herkkuja ei muutenkaan pidetä minään erityisenä "palkintona"  tai erikoistilanteisiin sidottuina yms. en oikeasti usko että lapsi haluaisi karkkia yhtään sen enempää kuin tavallista ruokaa. Ja ei se niin mene että aina pitäisi saada sitä mitä haluaa: ei aina voida syödä lapsen lempiruokaakaan. Eli ei kaikkiin toiveisiin tarvitse vastata.

Minusta sekin on aika paljon, jos lapsi (tai aikuinen) haluaa ja syö karkkia yhtä paljon kuin tavallista ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on täysin sairasta opettaa lapsille että joku karkki on niin uskomattoman hieno asia, että sitä pitää odottaa johonkin tiettyyn päivään ja sit sitä on pakko saada just silloin.

Meillä ei ole tiettyä karkkipäivää vaan herkutellaan kun tekee mieli. Joskus tekee mieli kolme kertaa viikossa, joskus menee kolme kuukautta niin ettei herkutella.

Entäpä jos lapsellasi tekisi mieli karkkia kolme kertaa päivässä?

Sit menisin itseeni ja miettisin miksi en ruoki lapsiani tarpeeksi kunnollisella ruoalla. Nopeammin mulle tulee makeanhimo kuin lapsille, koska mun ruokavaliossa on korjattavaa ja heidän ei.

No entä jos mikään kunnollinen ruoka ei muuttaisi tilannetta?

Lapsissa, niinkuin aikuisissakin on eroja. Jotkut on enemmän makean perään kuin toiset ja jää herkemmin sokerikoukkuun. Jotkut on myös tottelevaisempia kuin toiset. Esim omista lapsista toinen ei ole koskaan mennyt ottamaan karkkia ilman lupaa, vaikka kulho olisi siinä pöydällä esillä. Toinen vetäisi kupin tyhjäksi heti kun silmä välttää. Molempien kanssa olen kyllä päätynyt siihen, että herkkuja ei voi olla aina tarjolla, koska niitä tekisi sitten mieli aina, ihan sama mitä on pääruuaksi.

Minä kokkaan lapsilleni 1-2 lämmintä ateriaa päivässä. Teen salaatit, kannan selkä vääränä kaupasta ruokajuomaa. Joka aterialla on kourallinen kasviksia, usein illalla iltapalan jälkeen jotain hyvää makeaa kauden hedelmää.

Sanokaa yksikin syy, miksi kullannupuilla pitäisi kaiken tuon jälkeen olla ”herkkuja”.

On meillä lapsilla herkkupäivä, milloin voi valita karkkipussin yms. Mutta kyllä meillä välillä muulloinkin syödään karkkia. Koskaan ei ole kukaan raivonnut kaupassa karkkien perään ja ihan normaalipainoisiakin nuo on. Toisinaan on sitten herkkupäivä milloin on karkkia ja toisena päivänä saattaa olla elokuvailta, milloin syödään sipsiä yms. Syönhän itsekkin välillä karkkia, pullaa yms arkena, niin miksi kieltäisin lapsilta?