Yksinäisyys korostuu näin isänpäivänä

Seurustelen miehen kanssa, jolla jo yksi 9v lapsi ja eronnut suhteestaan 4-5v sitten. Mies ei halua enää lapsia (halunnut alunperinkään koskaan, mutta exä jätti sanomatta pillerit pois). On niin ulkopuolinen olo, kun mies on muualla ja hänellä on ihan oma elämä. Se tärkein ja ykköselämä, jonka hän joskus menetti. Jossa minä olisin voinut ajallisesti olla exän tilalla.

Ikääkin alkaa olemaan ja tätä menoa en koskaan saisi omaa perhettä. Miestä silti rakastan ihan hirveästi ja hän tulee aina olemaan minulle sellainen todella erityinen, mutta en koskaan voisi kokea hänen kanssaan täyttä turvaa ja että sellaista kokemusta, että tämä on se minun juttuni.

Miten olenkaan saanut itseni tällaiseen tilanteeseen :/ Kohtalontovereita? Olen niin yksinäinen ja tunnen itseni niin ulkopuolinen omassa elämässäni. Oi voi :(

Saisipa vielä joskus ihan oman perheen ja yhtä hyvän miehen kuin tuo, mutta joka haluaisi minut kokonaisvaltaisesti itselleen. Tämä nykyinen ei halua edes muuttaa kanssani yhteen :/