Lue keskustelun säännöt.
Miksi yksinäiset ei halua ystävystyä toisten yksinäisten kanssa?
11.11.2021 |
Olen itse yksinäinen, mutta tuntuu ettei toisia yksinäisiäkään kiinnosta, haluavat vain päästä niiden suosituimpien kavereiksi ja sitten marisevat kun ei onnistu. Mitä hyötyä on olla yksinäinen jos ei kelpuuta muita yksinäisiä... oon kumminkin raitis työssä käyvä hygieniastaan ja vaatteistaan huolehtiva nainen jolla perusasiat kunnossa. En ole maailman rikkain enkä menestyvän, ennen kaikkea haluaisin vain seuraa itselleni ja lapselleni toisista naisista joilla samanikäisiä lapsia. Ettei olisi omilla lapsilla niin yksinäistä.
Kommentit (66)
Ne yksinäiset on sellasia luusereita. En halua olla niiden kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska ne pitää itsekin toisiaan tylsinä.
Kuulostaa kivalta sun ajatuksesi että toivot itsellesi ja lapsellesi seuraa. Itsekin olin aika lailla yksin lasten kanssa kunnes tutustuin heidän hoitopaikan lasten vanhempiin.
Ei se oikein riitä ystävyyteen, että pitää huolta hygieniastaan. Sillä ystävällä pitäis olla mullekkin jotain annettavaa ja yleensä yksinäisillä ei ole.
Yksinäiset etsivät sielunkumppania, vähän kuten ikisinkutkin. Pelkkä ystävyys tai parisuhde ei ole mikään itsearvo, koska se voi myös viedä energiaa. Etsitään samanlaista seuraa. Sinkkunainen 30-v. Helsingistä ei kaipaa ystäväkseen 50-v. erämiestä Lapista tai lapsiperheellistä 50-v. naista. Outoa, ettei kaikki tätä ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne yksinäiset on sellasia luusereita. En halua olla niiden kanssa tekemisissä.
Tää kysymys oli nyt just niille yksinäisille luusereille, jos et huomannut..
Pitäis olla jotain muutakin yhdistävää tekijää kuin yksinäisyys. Se ei oikein riitä kriteeriksi sille että ystävyyssuhde voisi syntyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulle ole väliä onko ystävä yksinäinen vai suosittu, mutta samat arvot omaavaa ja samoista asioista kiinnostuneita on kovin vähän, pitäisi vielä olla huumorintajua. Yhden ihmisen kanssa ollaan kavereita ja vaikka on paljon muuten yhteistä, niin pitää olla aika varovainen, kun hän ottaa kaiken tosissaan. Siksi meistä ei tule kavereita kummempaa. Eikä ystävyys saa olla liian kuluttava, tarvitse myös omaa tilaa. Eli ei niin, että pitää nähdä monta kertaa viikossa, vaan viesti silloin tällöin ja joskus tapaamisia, yhteinen harrastus olisi esim. kiva että voisi mennä yhdessä. Mutta vaikea löytää, joten harrastan ja menen yksin.
Toi on kyllä hyvä kysymys. Itsekin yksinäisenä usein kaipaan seuraa, mutta en osaisi lähestyä ketään yksittäistä ihmistä. Ehkä johonkin ryhmään on helpompi yrittää ujuttautua (tai siltä ainakin tuntuu).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa olen ihmetellyt. Tavallisia ihmisiä tavallisine asioineen kärsimässä yksinäisyydestä. Miten voisi löytää toisensa?
Ei siinä ainakaan parisuhde draaman käänteistä tarvis jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäiset takertuvat liian tiukasti ja hanakasti ensimmäiseen ojennettuun auttavaan käteen, eikä kukaan pidä riippuvaisista ripustautujista. Epätoivo ei ole viehättävää. Ikävää, mutta totta.
Osa yksinäisistä voi olla luonteeltaan seurailijoita sosiaalisissa tilanteissa. Silloin seuraavat mieluummin jotain suosittua, puheliasta tai muuten ihailun kohteeksi sopivaa.
Moni voi ehkä kokea, että sopisi suositun hiljaiseksi ystäväksi. Kun ihmisiä on monenlaisia, juuri hän voisi olla se ujompi ystävä ja päästä piireihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tuo äitipiirien ominaisuus? En ole itse törmännyt tuohon. Enemmänkin törmännyt ihmettelyyn, miksi yksinäiset haluavat seuraa toisista yksinäisistä. (Vertaistuen vuoksi...)
Mun miesystävä on yksinäinen, vaikka ollaankin parisuhteessa. Mutta hän haluaisi kaiken sosiaalisen elämän yhdeltä ihmiseltä, eli minulta. Ympärillä olisi paljonkin tuttuja, joiden kanssa viettää kaverillista aikaa, kutsua kahville tai "ootteko menossa katsomaan ilotulitusta" tai jotain muuta. Hänellä vain ei ole oikeasti halua eikä tarvetta olla keneenkään yhteyksissä. Ja hän on jotenkin ronkeli sen tekemisen ja seuran suhteen, kun ei kaikki voi olla bestiksiä, ja kaikki ei ole kiinnostuneet hänen harrastuksista, hänen pitäisi viitsiä esittää kiinnostunutta muiden mielenkiinnon kohteista. Mutta jos bändi tai teatteri ei ole juuri hänen lemppari, hän ei lähde kuuntelemaan sitä vain seuran ja porukan vuoksi, ja niin edelleen.
Vaikea on narulla työntää. Ja sitten hän sanoo kun on yksinäistä, ja haluaisi että nyhjään pitämässä hänelle seuraa kaiken aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei se oikein riitä ystävyyteen, että pitää huolta hygieniastaan. Sillä ystävällä pitäis olla mullekkin jotain annettavaa ja yleensä yksinäisillä ei ole.
Eli roikutaan loppuelämä niiden suosittujen perässä ja hakataan päätä seinään?.. kyllä se toinen yksinäinen voisi olla ihan hyvää seuraa! Eihän sen kanssa ole pakko mennä naimisiin Jos kerran edes tapaa!
Tällainen suosittu-epäsuosittu vastakkainasettelu kuulostaa yläasteelta. Minä olen yhdessä ryhmässä pidetty ja aika lailla jopa vetäjä, toisessa ryhmässä hyvinkin sivusta seuraaja. Mutta en koe kummassakaan olevani suosittu tai epäsuosittu. Joillakin on laaja kaveripiiri, mutta aika usein näissä on tekemiset ja jutut pinnallisia. Ehkä se, vähän johtajatyyppi joka järjestää tapahtumia on suosittu, mutta tuskin enää sen jälkeen kun loukkaantuu onnettomuudessa tai sairastuu, ketään ei oikeasti kiinnosta. Laajalla kaveripiirillä on taipumus hävitä tällaisissa tilanteissa hyvin nopeasti. Netissä ehkä jotain kirjoitellaan, mutta nähdä haluaa vain harva.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiset takertuvat liian tiukasti ja hanakasti ensimmäiseen ojennettuun auttavaan käteen, eikä kukaan pidä riippuvaisista ripustautujista. Epätoivo ei ole viehättävää. Ikävää, mutta totta.
Kroonisesti yksinäisyyttä kokevat toimivat kylläkin kaikkien tutkimusten mukaan täysin päinvastoin: he ovat liiankin varovaisia ja hienotunteisia, jolloin he tuntevat jäävänsä, ja jäävätkin, ulkopuolisiksi.
Koska yksinäisyys on niin luotaan työntävää.