Miksi yksinäiset ei halua ystävystyä toisten yksinäisten kanssa?
Olen itse yksinäinen, mutta tuntuu ettei toisia yksinäisiäkään kiinnosta, haluavat vain päästä niiden suosituimpien kavereiksi ja sitten marisevat kun ei onnistu. Mitä hyötyä on olla yksinäinen jos ei kelpuuta muita yksinäisiä... oon kumminkin raitis työssä käyvä hygieniastaan ja vaatteistaan huolehtiva nainen jolla perusasiat kunnossa. En ole maailman rikkain enkä menestyvän, ennen kaikkea haluaisin vain seuraa itselleni ja lapselleni toisista naisista joilla samanikäisiä lapsia. Ettei olisi omilla lapsilla niin yksinäistä.
Kommentit (66)
Yritin mutten onnistunut, ehkä joskus myöhemmin.
Ei mua edes kiinnosta ystävystyä niiden suosittujen kanssa he ovat paljon epämielenkiintoisempia ihmisiä joilla on kopioidut virallisesti oikeat massamielipiteet kaikesta esimerkiksi, teeskenneltyä tietyn nykymuodin mukaista käytöstä ja nariseva puhetyyli, huipputylsää.
Kaksi yksinäistä yhdessä voisi tsempata ja auttaa toinen toisiaan elämän haasteiden kanssa? Kaksin aina kaunihimpi!
*siis EIKÖ kaksi yksinäistä voisi ja niin edelleen
Kaikki hienot asiat tapahtuvat yksinäisessä rauhallisuudessa. Jokainen älykkö, huippumuusikko ja taiteilija luo yksin. Massat seuraa massoja, mutta kaikki luova ajattelu tapahtuu promillen sisällä.
Lampaat elävät itsepetoksessa arvostelemalla ihmisiä, joilla on taipumusta tehdä parempaa tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen , köyhä, rumassa yksiössä. Onko houkuttelevaa. Ei mökkiä., ei autoa, eikä venettä.
Tämä nauratti. Mökistä, autosta ja veneestähän se ystävä tunnetaan ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiset takertuvat liian tiukasti ja hanakasti ensimmäiseen ojennettuun auttavaan käteen, eikä kukaan pidä riippuvaisista ripustautujista. Epätoivo ei ole viehättävää. Ikävää, mutta totta.
Ei kai yksinäisyys ole sama asia kuin epätoivo. Ihan yhtä hyvin ihmiset, joilla jo on paljon ihmisiä ympärillään, takertuvat.
Ihminen voi tuntea yksinäisyyttä vaikka sillä olisi sata kaveria ympärillä. Yksinäisyys johtuu yhteyden puutteesta, ei seuran.
Vierailija kirjoitti:
Pitäis olla jotain muutakin yhdistävää tekijää kuin yksinäisyys. Se ei oikein riitä kriteeriksi sille että ystävyyssuhde voisi syntyä.
Ja kaikki yksinäiset ovat niin uniikkeja lumihiutaleita, ettei heillä voi olla muiden yksinäisten kanssa mitään muuta yhteistä kuin yksinäisyys? Entä, jos he ovat sitten niin uniikkeja lumihiutaleita, ettei heillä ole kenenkään muunkaan kanssa mitään yhteistä? Ja siksi he ovat yksinäisiä?
Eikö voisi olla sellainen sisarukseen lainen ystävyyssuhde? Eihän sisaruksillakaan välttämättä ole mitään erityistä annettavaa toisilleen mutta kuitenkin yhdessä aikaa vietetään ja usein ihan mielellään.
Yhdessä mietittäisiin Miten saataisiin omista elämistämme parempaa
Koska on kannattavampaa pidättäytyä omissa hyviksi havaituissa kuvioissa. Ei kiitos mitään kivirekekeä följyyn, kun sellaises(sista)ta. On eroon päässyt. Se kuuluisa itsesuojeluvaisto, katsos.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiset takertuvat liian tiukasti ja hanakasti ensimmäiseen ojennettuun auttavaan käteen, eikä kukaan pidä riippuvaisista ripustautujista. Epätoivo ei ole viehättävää. Ikävää, mutta totta.
Tiedän yhden tälläisen tapauksen. Muut ihmiset ovat hänelle kuin jumalia ja hän päätyy yleensä hyväksikäytetyksi. Olen yrittänyt sanoa että ei minulle tarvi mitään kumarrella, mutta on luonteessa niin tiukasti että turha toivo. Oikeasti todella rasittavaa, vaikka toki kiusaajille herkkupala.
Ystävyys ei synny noin vaan. Mutta missä voi tavata yksinäisiä?
Vierailija kirjoitti:
Kai he ovat niin tottuneita yksinäisyyteen tai niin introverttejä, että haluaisivat vain satunnaisesti seuraa, eikä mitään laajaa ystäväpiiriä
Tämä, mä haluaisin kaverin jonka kanssa lähteä paikkoihin, mihin oma mies ei lähde. Mutta jos mies lähtee, sitten riittää. Mutta toisaalta sillä kaverilla pitäisi olla suunnilleen sama varallisuustaso, että voitaisiin lähteä käymään vaikkapa teatterissa tai konsertissa tai vaan syömässä. En niin välittäisi toisten kotona käydä ja itse en jaksa vieraita kovin usein, mieluummin näen neutraalissa paikassa. En minä oikeastaan läheisiä ystäviä kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen , köyhä, rumassa yksiössä. Onko houkuttelevaa. Ei mökkiä., ei autoa, eikä venettä.
Tämä nauratti. Mökistä, autosta ja veneestähän se ystävä tunnetaan ;)
Auton hommaamalla alkaa kyllä tulla yhteydenottoja ihan eri tavalla. Jos hommaa pakettiauton niin sukulaisetkin kiinnostuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen , köyhä, rumassa yksiössä. Onko houkuttelevaa. Ei mökkiä., ei autoa, eikä venettä.
Tämä nauratti. Mökistä, autosta ja veneestähän se ystävä tunnetaan ;)
Auton hommaamalla alkaa kyllä tulla yhteydenottoja ihan eri tavalla. Jos hommaa pakettiauton niin sukulaisetkin kiinnostuu.
Niin. Se lienee sitten eri asia, ovatko nuo yhteydenotot ystävystymisen halusta juontuvia vai onko taustalla halu saada hyötyä itselle. Muuttoapua ja ilmaista taksikuskia, noin esimerkiksi.
Okei no kuulkaas... Älkää sitten ainakaan viitsikö valittaa yksinäisyyttänne. Niille tämä ketju oli suunnattu, oikeasti yksinäisille ihmisille jotka kaipaavat seuraa.
Joidenkin seura vaan vetää hiljaiseksi.