Oliko teillä lapsena sääntö "lautanen on syötävä tyhjäksi" Ja onko teidän lapsillenne tänä päivänä?

En kyllä yhtään muista oliko lapsuudessa itsellä tuota. Mutta omilla lapsilla ei ainakaan ole.

Ei, oli sääntö että kaikkea pitää maistaa mutta syömisen sai lopettaa kun oli kylläinen (jos nyt kyseessä ei ollut mikään pelleily, tyyliin että söin lusikallisen että saisin nopeammin jälkiruuan/lauantaikarkit. Omia lapsia ei ole, mutta jos olisi niin ei olisi mitään pakkosyöttämistä. Olen normaalipainoinen ollut koko aikuisikäni, parikymppisenä jopa alipainossa pari vuotta.

Otetaan ruokaa vain sen verran kuin jaksaa syödä.

Mikä idea on lapata ruokaa roskiin, kun annostelun voi tehdä oikein.

Ei kaikkiin kysymyksiin.

Meillä oli ala-asteella tuo. Ei ollut biojäte-astioita lainkaan ruokalassa. Ruokahävikkiä yritettiin vähentää. Yläasteella en sitten koulussa syönytkään mitään ja hoikka olen yhä kolmekymppisenä. Omaa lastani en pakota missään nimessä syömään lautasta tyhjäksi, mutta muuta ruokaa ei ole ennen seuraavaa ateriaa tarjolla.

Meille sanottiin, että syö lautanen tyhjäksi. Olen hoikka, mutta ei se tuosta johdu.

Oli. Monta kertaa istuin vaikka kuinka pitkään pöydässä, piilottelin ruokaa patterin taakse tai koitin hipsiä oikein hiljaa roskikselle kun en vaan jaksanut syödä. Jos olisi lapsia niin en todellakaan pakottaisi syömään kaikkea. Nyt aikuisena syön myös oikeastaan aina lautasen tyhjäksi, mutta osaankin ottaa juuri sen verran mitä haluan. Parikymppiseksi olin tosi hoikka, nyt keikun lievän ylipainon rajoilla.

Koulussa oli 1-3-luokilla tuo. Se oli järjetöntä, koska kehittäjä annostella lapsen kokoon nähden ison kasan ruokaa kysymättä jokaiselle. Jos joku erehtyi viemään possun astiaan, pistettiin nurkkaan seisomaan ja saimme kaikki saarnan Afrikan nälkää näkevistä lapsista.

Koulussa oli..muistan kun seisoin tunnin jälki-istunnossa kun pistin yhden jänteisen lihapalan roskiin..ruokaa ei myöskään saanut itse ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Meille sanottiin, että syö lautanen tyhjäksi. Olen hoikka, mutta ei se tuosta johdu.

Jatkan vielä, kun kysyttiin: en ikinä sanoisi omille lapsilleni niin.

Meillä oli. Mulla oli paha ummetus ja vatsa tyhjentyi kerran viikossa jos silloinkaan. Teki pahaa syödä ruokaa kun maha oli valmiiksi täynnä pskaa. Istuin pöydässä välillä iltaan asti, kunnes keksin tunkea ruuan suuhuni ja mennä vessaan sylkemään ne pönttöön. Teininä alkoi syömishäiriö. 

Olisin ymmärtänyt tuon säännön jos olisin itse ottanut ruuan lautaselle. Meillä saa laittaa ruokaa roskiin, mutta syödä pitää jonkun verran ennen sitä. Ei onneksi tapahdu kovin usein.

Kotona kaikki oli aina hyvin ja koulussa kaikki oli aina jaskaa. Pakko oli maistaa (niin kuin sitä samaa ei olisi jo monta kertaa maistettu) ja mitään ei saanut jättää. Naisopettajat.

Ei ollut, ei ole ja ei olla (minä eikä lapset). Nykyään on sääntö, että se syödään, mitä itse on lautaselle otettu. Mutta lapset on teini-ikäisiä poikia, joten tämä ei suuremmin ole muodostunut meillä ongelmaksi.

Ei, ja ei. Isäni oli erinomainen kokki, lisäksi hän kunnioitti minua ihmisenä. Samaa periaatetta olen jatkanut.

Kotona oli. Vanhemmat annostelivat ruuan. En ollut mikään suursyömäri, enkä myöskään välipalojen perään, mutta annokset olivat yleensä aikuisten kokoa. Tunteja kului "ruokailuun"... Olen normaalipainoinen, ja meillä ei omalle lapselle tuota sääntöä ollut. Nyt on sekin normaalipainoinen aikuinen.

Oli pienenä, ehkä alle 10v., tuota meillä kotona.

Omalle lapselle on osin vieläkin, koska hän on lähes kymmen kiloa alipainoinen ja lääkärikin on huolissaan. Syömättömyys johtuu lääkityksestä, joka vähentää nälän tunnetta ja lapsi on muutenkin kärsimätön syömiseen, kyllästyy ja haluaa lopettaa heti, kun huutava nälkä on loppunut. Siksi pitää vahtia että hän syö.

Se sääntö, että syö minkä lautaselle otti, on mielestäni lapselle psyykkisesti paljon haitallisempi kuin vaatimus syödä lautanen tyhjäksi. Todella kiero mentaliteetti.

Ei meillä kotona ollut, mutta söin kyllä ja söin oikeastaan kaikkea. vanhempani sanoivatkin, että ainoastaa ruusunmarjasta ja rusinoista en pitänyt lapsena. No en myöskään kuivatuista luumuista. 

Kerran koulussa jouduimme jouluruokailussa istumaan lautasen ääressä niin kauan, että lautanen olisi tyhjä. Minulla oli se kuivattu luumu siinä, samoi luokkakaverillani. Istuimme toista tuntia sen ääressä, kunnes luokkakamu yritti syödä ja oksensi. 

Sen jälkeen minä sain "armoa" koska "yleensä syöt aina niin kiltisti" 

Tämä siis vuonna 1986.

Kun sitten itse oli päiväkotityöharjoittelussa 2000-luvun alussa, minun käskettiin viemään pikkutyttö isojen puolelle syömään , koska ei halunnut syödä. Koska olin eka harjoittelussa, veinkin, mutta vasta siellä lapsen onnettomana nyyhkiessä aloin miettiä mitä helvettiä tässä nyt muka lapselle opetetaan . Nöyryyttämistä. Ajattelin, että hylätköön vaikka harjoitteluni  , menimme takaisin ja sanoin, että joku muu voi jatkaa jos se heistä oikein on, mutta minun periaatteitaini vastaan sopii.

Sain kuitenkin tuostakin harjoittelusta parhaan arvosanan 

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli. Mulla oli paha ummetus ja vatsa tyhjentyi kerran viikossa jos silloinkaan. Teki pahaa syödä ruokaa kun maha oli valmiiksi täynnä pskaa. Istuin pöydässä välillä iltaan asti, kunnes keksin tunkea ruuan suuhuni ja mennä vessaan sylkemään ne pönttöön. Teininä alkoi syömishäiriö. 

Olisin ymmärtänyt tuon säännön jos olisin itse ottanut ruuan lautaselle. Meillä saa laittaa ruokaa roskiin, mutta syödä pitää jonkun verran ennen sitä. Ei onneksi tapahdu kovin usein.

Tiesikö vanhemmat tästä ummetuksesta? Meillä lapsi ei kertonut siitä, että tietyistä ruoka-aineista meni vatsa sekaisin, sanoi vaan ettei tykkää.

Oli. Kotona ja koulussa.

Ei todellakaan ole omilla lapsillani.