Lasten lapsuus taisi olla aika karua vielä reilut 100 vuotta sitten.

Isovanhempani ovat kertoneet, että heidän lapsuudessaan 1900-luvun alussa sisarusten hautajaiset olivat todella yksinkertaisia tapahtumia. Isät tekivät lapsille jätelaudoista itse arkut ja äiti pesi lapsen joka laitettiin vain mahdollisimman vaatimattomissa vaatteissa arkkuun. Sitten sunnuntaina kirkonmenon jälkeen isät kaivoivat hautausmaalle haudan, arkku laitettiin sinne ja hautaan heitettiin multaa kunnes se oli täynnä ja maa tasoitettiin. Mitään muistomerkkejä saati ristejä ei haudoille laitettu vaikka lapsi olisi ollut jo reilusti yli 10-vuotias eli lähempänä aikuisuutta kuin vauvaikää. Lapsia kuoli joka isovanhemman perheestä monta eikä heidän hautojen paikkoja jälkeenpäin edes muistettu saati että niillä olisi käyty tai viety niille kukkia tai kynttilöitä. Ei kuolleita lapsia silloin kaivattu tai lapsista muutenkaan välitetty. Sairaita lapsia ei edes hoidettu mitenkään tai edes yritetty estää heitä kuolemasta eikä lapsia vahdittu lainkaan niin onnettomuuksia sattui ja niissä kuoli lapsia. Esim. äidin isä kertoi, että hänen veljensä kiipesi korkealle puuhun ja tippui sieltä alas lyöden päänsä pahasti alla olevaan kiveen. Isoisä ryntäsi pirttiin kertomaan tapahtumasta, mutta aikuiset eivät tehneet mitään vaikka isoisä yritti selittää, että veli makaa tajuttomana siinä maassa ja hänen päästään valuu paljon verta. Isoisä oli mennyt veljensä luokse ja ollut tämän luona pitkään. Veli oli valittanut hiljaa, saanut välillä kouristuksia, hänen suustaan ja sieraimistaan oli vuotanut verta ja lopulta hän oli kuollut. Sitten vasta illalla monen tunnin jälkeen poikia tultiin hakemaan ja kun isoveli todettiin kuolleeksi, niin hänet kannettiin aittaan, hänelle tehtiin yksinkertainen arkku johon hänet laitettiin sellaisenaan ja seuraavana sunnuntaina hänet oli haudattu hautausmaalle Jumalanpalveluksen jälkeen. Isä kaivoi haudan, nosti arkun hevosen vetämästä reestä arkun reunalle, työntänyt arkun siitä hautaan ja laittanut mahdollisimman nopeasti mullat päälle jotka hän sitten tasoitti. Sitten perhe lähti kotiin eikä veljestä enää puhuttu eikä hänen haudallaan koskaan käyty. Haudalla ei ollut tietenkään hautakiveä tai muutakaan muistomerkkiä. Veli oli ollut kuollessaan 15-vuotias. Eikä isovanhempien vanhemmat vanhempina muistaneet, että kuinka monta lasta he olivat elämänsä aikana yhteensä saaneet vaikka kaiken muun he muistivat. He muistivat vain elossa olevien lasten nimet, iät ja määrän mutta kuolleiden lasten määrää, näiden nimiä, syntymävuosia tai kuolinvuosia he eivät muistaneet.