Olen tunnollinen ja ulkoapäin "kunnollinen" mutta totuus on aivan toinen. Alkoholistien aikuinen lapsi.

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.aal.fi…

Niin ja runsas alkoholin käyttöni on 1-2 krt/vko humala.

Arkisin harvoin juon mitään. Muita aineita käytän kerran vuodessa ehkä tai jopa kaksi mutta turhaa se on, pelkkää viihdettä ja typerää.

Joskus erehdyn pelaamaan satasen jos toisen mutta en siitä koidu ongelmiin vaan siitä, että vaikka pärjään aivan varmasti työelämässä omalla tunnollisuudella niin minulla ei ole olemassa "huomista". En kertakaikkiaan pysty jäämään samaan paikkaan edes vuodeksi enempää. Tarvitsen vaihtelua häpeäni vuoksi ja jotta kukaan ei kiintyisi tai tuntisi minua liikaa.

Vaihtelunhalu työelämässä on runsasta mutta ihmissuhteissa jään vaikka lyödyksi enkä pääse irti paitsi vasta kun olen jo tarpeeksi huonostivoiva ja hyvin masentunut.

Ap

Kyllä se vaan on faktaa, että noin rankat kotiolot jättävät trauman. Ja sitä traumaa et pysty itse käsittelemään. Tarvitset siihen alan ammattilaisen. Eli suosittelen hakeutumaan terapiaan työterveys tai terveyskeskuslääkärin kautta. Hyvä asia on, että jo hieman mielessäsi pohdit näitä rankkoja asioita.

Koita ymmärtää ettei muilla ihmisillä ja heidän tarpeillaan ole lopulta vitunkaan väliä. Perhe ja oikeasti rakkaat ihmiset eri asia.

Kun tarpeeksi saa turpaan lopulta oppii. Monen kohdalla havainnut.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan on faktaa, että noin rankat kotiolot jättävät trauman. Ja sitä traumaa et pysty itse käsittelemään. Tarvitset siihen alan ammattilaisen. Eli suosittelen hakeutumaan terapiaan työterveys tai terveyskeskuslääkärin kautta. Hyvä asia on, että jo hieman mielessäsi pohdit näitä rankkoja asioita.

Olet oikeassa. Minulla on sellainen sisäinen tunne ja suru, että: "Voi kun joku tietäisi ja kuuntelisi, voi kun tulisin ymmärretyksi ja voisin kertoa tarinani.." ja väsynyt huokaisu perään.

Se olisi hyvin tärkeää ja avain parempaan elämään. En kaipaisi mitään muuta kuin sen, että tarinani kuullaan ja saan hetken itkeä - tai saan hyväksynnän surra ihmiseltä joka minua voisi ymmärtää.

Lapsuudessa on paljon asioita, jotka vain vaikuttivat minuun monin tavoin. Ymmärrän kuitenkin myös vanhempia siinä mielessä, että yritän ajatella ettei heilläkään ole ollut helppoa. Olen heidän terapeutti ollut tähänkin päivään asti.

Terapia olisi varmasti kohdillaan minulle mutta melko kallista. Se on kuitenkin tavoitteeni.

Ap

Minä ymmärrän sinua. Suosittelen myös terapiaa käsi sydämellä, se olisi sinulle varmasti hyödyksi.

Kyllä sinua kuunnellaan, kun etsit kuuntelijan. Ja jonain päivänä osaat auttaa ja kuunnella, kärsimyksessäsi oli siunaus <3

Tekstisi perusteella en voi sanoa muuta kuin, että kyllä sinä selviät. Se huokuu tekstistäsi ♥

up

Ainakin osaat feikata etkä ole ulospäin luuseri.

AAL ohjelma ja al-anon. Vertaistuessa on voimaa. Se ei ole määräaikainen terapia tai kurssi, vaan ohjelma jota voi hyödyntää niinkauan kuin tarvii.

Voit alkaa itse vanhemmoimaan itseäsi.

Itse olen päinvastainen. Ulospäin renttu mutta sisältä tylsä ja kunnollinen konservatiivi.

Naiset menevät välillä harhaan.

Hei kohtalotoveri. Mulla ihan samoja kokemuksia, tekstisi voisi olla minun näppikseltäni tullut. Olen sinnikkäästi käynyt mielenterveyspoliklinikalla puhumassa nyt kymmenisen vuotta (yhteensä useille kymmenille työntekijöille kun vaihtuvuus on niin suurta) ja vaikka sairaanhoitajatason apu on aika kädetöntä niin nimenomaan se validaatio jota sieltä saa että mun käytös ja kokemukset on toisiinsa sidonnaisia ja että se mitä mulle on tapahtunut on väärin on auttanut vähän eteenpäin. Ikä on myös tuonut itsevarmuutta ja rauhaa olemiseen, vaikka en vieläkään ole "kunnossa". Nyt olen vihdoin jättänyt alkoholin kokonaan (elokuusta asti täysin raittiina) ja se on ollut iso muutos. Olo ja mieli on tasaantunut ihan älyttömästi ja huomaan miten paljon alkoholinkäyttö pahensi asioita. Itsen kanssa työskentely on hidasta, mutta vertaiskokemusten lukeminen netistä ja omien ajatusten, muistojen ja kokemusten avaaminen kirjoittamalla päiväkirjaan ja tosiaan nuo hoitajakeskustelut, joissa välillä vahingossa huomaan itse ratkovani omia solmujani puhuessani ovat tehneet pieniä korjausliikkeitä siihen että tunteet itseä kohtaan ovat muuttuneet pikkuisen sallivimmiksi ja arvostavimmiksi. Suoritan edelleen liikaa mutta osaan nyt jo vähän himmata ja hiljentää sitä syyttävää ja ruoskivaa ääntä pään sisällä. Lisäksi ihana parisuhde (joka ei ole täydellinen, mutta alkurälläyksen jälkeen turvallinen ja tasapainoinen) on rauhoittanut valtavasti. Toivon sulle pärjäämistä ja voimia, tämä on paska "tauti" jonka paraneminen on tuskastuttavan hidasta ylämäkeen kulkemista, mutta kun ei luovuta vaan jaksaa yrittää pienin askelin niin matka etenee. ♡

Sun sisäinen lapsi on vielä liikaa ohjaksissa. Kehittymätön itsekontrolli jne. Joku tossa sanoikin, että pitää alkaa vanhemmoimaan itseään.

Iso kiitos kommentoijille!

Palaan hieman myöhemmin vastailemaan viesteihin erikseen mutta tosiaan kyllä ongelmat on tunnistettavissa ja pystyn erittelemään, että mikä osa käytöksessäni on vielä sitä lapsiminää, joka harmittelee menneitä ja tulisi saada tulla nähdyksi. Ehkä sitten protestoin elämää näillä huonoilla valinnoillani tai en vain välitä tarpeeksi. Jokin osa minussa vain tosiaan on jäänyt piiloon ja eri tavoin sen yritän pitää omilla toimillanikin näkymättömänä. Tarvitsisin ehkä "peilin", jotta näkisin paremmin. Se tulisi sieltä terapiasta tai mistä vastaavasta keskusteluavusta varmaankin.

Ap

kannattaa ehkä ensin lukea läheisriippuvuus aiheesta.kirjastosta löytyy varmasti kirjoja.  virtahepo olohuoneessa,kiltteydestä kipeät kirja. mietiskele näitä aiheita.

perhetausta vaikuttaa paljon. alkoholistien ja muiden ongelmaisten lapset, jääneet vaille tukea,opetusta ja hoivaa. anna itsesi surra ja ymmärtää tämä. ei voi olla kuin terveiden vanhempien lapset. normaaliin elämään pyrkiminen on kuitenkin hyvä asia.

psykologi tai terapeutti voi auttaa ehkä keskustelussa.

Et osaa avautua näille miehille? Entä ystäville?

Minä ainakin kuuntelisin sinua, jos olisit ystäväni tai kumppanini.