Uusi elämä, uudet tavoitteet ja uusi ura - NEUVOJA KAIVATAAN

Hei vaan kaikille palstan uratykeille, opiskelijoille, fiksuille ja filmaattisille!

Mulla on ongelma, jonka ratkaisemiseksi kaipaisin ulkopuolista näkemystä jo keräämäni tiedon lisäksi.
Olen 32- vuotias mies, jolla ei ole perhettä, uraa, omistusta tai oikeastaan mitään muutakaan...

Sentään vuokrakatto on pään päällä, kymmenen vuotta vanha auto tallissa, pari toiseen asteen tutkintoa plakkarissa ja varma työpaikka alla.
Mitään akuuttia hätää minulla ei siis tilanne huomioiden ole, mutta olen todella onneton nykyiseen elämääni. Koen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, sosiaalista alemmutta ja poden huonoa omatuntoa päivittäin, koska koen, etten ole saavuttanut elämässäni mitään tähän ikään mennessä.

Olen koko elämäni haaveillut ja unelmoinut vastuullisesta, merkittävästä ja arvostetusta työstä sekä koulutuksesta. En ole elämässäni vielä tähän mennessä näistä mitään saavuttanut ja toivo alkaa hiipua päivä päivältä mitä enemmän kilometrejä tulee matkamittariin.
Sen verran optimistinen kuitenkin olen, että uskon voivani vielä luoda haaveilemani merkityksellisen uran ja saavuttaa menestyksen jota olen aina muissa aikaansaavissa ihmisissä vain vierestä ihaillut!

Olen käynyt pitkän ja kivikkoisen tien löytääkseni oman kutsumukseni. Olen kokeillut opiskella liiketaloutta, tietotekniikkaa, rakennusalaa, psykologiaa, logistiikkaa; you name it, kaikkia tuloksetta. (Toki ammatillisia tutkintoja on jäänyt käteen, muttei juuri muuta).

Nyt kun olen viimeisen kahden vuoden aikana kuluttanut penkkiä mm. uravalintapsykologin-, opintopsykologin-, opintokuraattorin-, sekä työterveyspsykologin vastaanotolla, olen vihdoin havahtunut todelliseen haaveeseeni jonka eteen olen valmis tekemään kaikkeni saavuttaakseni kaipaamani merkityksellisyyden ja sisällön elämään.

Haaveeni ja syvin paloni on tehdä lääkärin työtä.
Myöhemmässä vaiheessa mahdollisesti mielenterveyspotilaiden parissa.
Ajatus lääkärin ammatista on kypsynyt pitkään mielessäni, mutta en ole uskaltanut myöntää edes itselleni haaveilevani jostain näin vaikeasti saavutettavasta tavoitteesta. Luonnollisesti raha on yksi tekijä urahaaveen taustalla, mutta suuria palkkoja inhimillisemmillä työajoilla sekä paremmilla eduilla on käsittääkseni mahdollista saavuttaa helpommallakin kuin opiskelemalla lääkäriksi.
Perimmäinen tekijä ajatuksen taustalla on kliseinen, mutta todellinen tarve auttaa ihmisiä. Olen luonnetyypiltäni avulias, joskus jopa oman terveyteni kustannuksella ja saan mielihyvää kun voin palvella muita ihmisiä. Olen esimerkiksi aina nauttinut asiakaspalvelutyöstä, vaikka se kovin parjattua tuntuu yleisesti olevankin.
Mielenterveystyö lääkärin näkökulmasta kiinnostaa erityisesti omien elämänkokemusten kautta, vaikkeivät ne itseeni suoranaisesti liitykkään.

Joku varmaan nauraa partaansa jo tässä vaiheessa, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää taustatekijät ja pohjustukseni huomioiden.

Ajattelen mielellään kuitenkin niin, että minulla on vain tämä yksi elämä enkä aio tuhlata sitä tekemällä työtä jota en edes itse arvosta. Ymmärrän varsin hyvin, ettei lääketieteelliseen opiskelemaan pyrkiminen, pääseminen tai sieltä valmistuminen ole helppoa.
Ikuisena optimistina kuitenkin ajattelen, että lopulta nekin opiskelijat jotka sinne ovat päässeet ovat vain ihmisiä kuten minä. Motivoituneita, lahjakkaita ja äärimmäisen fiksuja ihmisiä, mutta ihmisiä yhtä kaikki.

Tämän jumalattoman pitkän ja vaivalloisen pohjustuksen saattelemana haluaisinkin päästä varsinaiseen kysymykseen. (Kiitos jos jaksoit tänne asti).

Miten mielestänne arvon opiskelijat, työelämässä olevat SOTE- sektorin työntekjät tai muut asiasta jotain tietävät, kannattaako lukeminen suoraan pääsykokeeseen, vai olisiko toinen mahdollinen reitti alalle sittenkin korkeakoulun kautta?