Lue keskustelun säännöt.
Onko tuttua? Ns. kahvikuppineuroosi alkoi jo 8 vuotiaana.
01.11.2021 |
Ensin oli vapinaa koko kehossa. Myöhemmin koulussa esiintymisjännitystä paljon. Muuten sain hyviä arvosanoja. Opiskeluaikana valitsin linjan jossa oli mahdollisimman vähän esiintymistä. Keskeytin opinnot, koska jopa matematiikan ja fysiikan harjoituksissa piti mennä ryhmän eteen kertomaan suoritetuista tehtävistä. Jouduin hakemaan töitä ja siinäkin neuroosi määritteli kokonaan toimenkuvan. Myöhemmin elämässä sain hyviä työtarjouksia. Kieltäydyin mutta en sanonut syytä. Töissä ruokatunnilla aina valehtelin, että minulla on omat eväät mukana. Käsien vapinasta en puhunut mitään. No loppui sekin työ, koska en ollut osoittanut yhteistyöhalukkuutta. Kyllä on kirottu vaiva ja lääkäreistä ei ollut apua, vaikka kroppa täynnä varmaan adrenaliinia. Nyt syön propralia ja bentsoja. Elämä meni pilalle jo varhaisessa vaiheessa.
Kommentit (40)
On valitettavan tuttua. Rajoittaa elämää tosi paljon ja avun saaminen on hankalaa. Propral ja bentso auttaa sen hetken ajan mutta toleranssit kasvaa ja seuraavana päivänä on aina vieläkin pahempi olo kun on rebound-efekti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut lähipiirissä monta essentiaalisesta vapinasta kärsivää: tosi ikävää, kun se ainakin ennen leimattiin henkimaailman hommiksi. Nykyään on toisin, mutta mitään oikein toimivaa hoitoa ei edelleenkään ole. Miehelläni ja mieheni suvussa monilla muilla miehillä on vapina vain pahentunut iän myötä niin, ettei esim. käsin kirjoittaminen enää iäkkäämpänä ole mahdollista. Omalla puolisollani on Propral käytössä, mutta monet tarkkuuta vaativat hommat joutuu jo delegoimaan mulle.
Juu. Koulussa oli pidettävä esitelmä ja lukea jostain kirjasta yksi luku. Alku oli todella vaikeaa. Hikoilin ja tärisin. Mutta lukemisessa tuli outo raja vastaan. Keho ei varmaan kestänyt painetta ja jännitys katosi yhtäkkiä. Olisin voinut lukea vaikka koko päivän. Rentona.
Alin juomaan kahvia vasta 21-vuotiaana, niin ei ollut ongelmia nuorempana.
Vierailija kirjoitti:
kokeileppas akupunktiota ja käyttäytymisterapiaa eikä mitään paskalääkkeitä!
Kyllä noin pahassa tilanteessa kannattaa käyttää jonkin verran myös lääkkeitä. Toki muutakin kuten mainitsit eli tuo terapia ja ehkä akupunktiokin olisivat varmasti hyväksi.
Ja ap, mä niin tiedän tuon kaiken ja tunnen suurta myötätuntoa sua kohtaan <3 Olen itsekin ollut nuorempana itseäni syvästi häpeämään kasvatettu epävarma jännittäjä ja se on estänyt etenemisen elämässä siten kuin olisin halunnut ja mihin minulla olisi ollut kykyjä. Kipuilin pitkään ja kauan, pohjalle asti. Pitkä ja intensiivinen terapia auttoi minun tapauksessani, samoin iän ja elämänkokemuksen karttuminen. Nyt en ole enää aikoihin jännittänyt tai ollut epävarma ja ahdistunut, vaan saanut täydellisen rauhan ja vapauden sen suhteen. Masennustaipumus on jäänyt, mutta eläminen sen kanssa on lastenleikkiä tuohon kaikkeen aiempaan verrattuna. Kyllä tuosta siis voi päästä, mutta ihan helppoa se ei valitettavasti ole. Toki tuo riippuu vaikeusasteesta. Tsemppiä ja ole itsellesi armollinen. Ja muista, että sinä olet hyvä ja arvokas aivan kuten muutkin <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä 13 -vuotiaana kävin psykiatrilla. Määräsi pienen annoksen rauhoittavia. Pa*t ne mitään auttaneet.
Kun täytin 18 niin alkoholi oli paras lääke. Maistuu vieläkin mutta en voinut töissä ollessani käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kokeileppas akupunktiota ja käyttäytymisterapiaa eikä mitään paskalääkkeitä!
Kyllä noin pahassa tilanteessa kannattaa käyttää jonkin verran myös lääkkeitä. Toki muutakin kuten mainitsit eli tuo terapia ja ehkä akupunktiokin olisivat varmasti hyväksi.
Ja ap, mä niin tiedän tuon kaiken ja tunnen suurta myötätuntoa sua kohtaan <3 Olen itsekin ollut nuorempana itseäni syvästi häpeämään kasvatettu epävarma jännittäjä ja se on estänyt etenemisen elämässä siten kuin olisin halunnut ja mihin minulla olisi ollut kykyjä. Kipuilin pitkään ja kauan, pohjalle asti. Pitkä ja intensiivinen terapia auttoi minun tapauksessani, samoin iän ja elämänkokemuksen karttuminen. Nyt en ole enää aikoihin jännittänyt tai ollut epävarma ja ahdistunut, vaan saanut täydellisen rauhan ja vapauden sen suhteen. Masennustaipumus on jäänyt, mutta eläminen sen kanssa on lastenleikkiä tuohon kaikkeen aiempaan verrattuna. Kyllä tuosta siis voi päästä, mutta ihan helppoa se ei valitettavasti ole. Toki tuo riippuu vaikeusasteesta. Tsemppiä ja ole itsellesi armollinen. Ja muista, että sinä olet hyvä ja arvokas aivan kuten muutkin <3
Kiitän. T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En myöskään itse kertonut neuroosista. Hävetti se että voin joutua naurunalaiseksi.
Kesäksi pääsin Saksaan töihin. Olisi ollut esimiestehtävä. Lääkärin tarkastuksessa neuroosini huomattiin ja minut laitettiin apulaiseksi korjaamolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet julkisuuden henkilöt ja poliitikotkin eivät puhu ruotsia muuten kuin pienessä sievässä.
Oliko se aikanaan joku ministeri joka paljasti käyttäytymisensä ?
Kyllä tuo kuningas alkoholi auttaa moneen vaivaan, muka. Vähän konjamiinia niin vapinat ovat poissa. Siitä vaan voi jäädä elämän mittainen riesa. Toisaalta ko. asian kokeneena ottaisin mieluummin potkut alkoholin takia kuin kahvikuppineuroosin. Sitten ei tarvitse selitellä asioiden oikeaa laitaa jota ei edes ymmärretä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tuttu juttu minullekin. Olen ollut koko elämäni siitä huolimatta asiakaspalvelussa ja kärsinyt ajoittain kovasta koko kehon vapinasta. Jännä että nyt kasvomaskiaikana oireet helpottaneet. Ehkä olen pelännyt ahdistuksen näkymistä muille enemmän kuin itse ahdistuksen aiheuttajaa.
Jouluaika on vaikeinta. Miten kieltäydyn nyt taas yhteisestä jouluateriasta ? Kädet vapisevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lainattu: DUODECIM.
Essentiaalinen vapina on symmetristä pään ja käsien vapinaa, joka lisääntyy lihaksia jännitettäessä. Vapina pahenee etenkin käden tarkkuutta vaativissa tehtävissä, esimerkiksi kirjoittaessa. Myös psyykkinen jännitys lisää vapinaa, ja se on usein pahinta esimerkiksi jännitystä aiheuttavassa sosiaalisessa seurassa ja esiintymistilanteissa. Kohtuullinen alkoholin nauttiminen vähentää vapinaa. Yleensä oireet ovat melko lieviä, mutta joskus vapina voi olla suorastaan invalidisoivaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut lähipiirissä monta essentiaalisesta vapinasta kärsivää: tosi ikävää, kun se ainakin ennen leimattiin henkimaailman hommiksi. Nykyään on toisin, mutta mitään oikein toimivaa hoitoa ei edelleenkään ole. Miehelläni ja mieheni suvussa monilla muilla miehillä on vapina vain pahentunut iän myötä niin, ettei esim. käsin kirjoittaminen enää iäkkäämpänä ole mahdollista. Omalla puolisollani on Propral käytössä, mutta monet tarkkuuta vaativat hommat joutuu jo delegoimaan mulle.
Tämä on eri asia, jännitysvapina aiheuttaa enemmän häpeän ja epäonnistumisen tuntemuksia.
Opettajat tekivät elämästäni vielä hankalampaa. Eräskin sanoi luokan kuullen, että sinäkin olet yksi jännittäjä. Silti tahallaan kiusasi muiden kuullen. Koulumenestykseni oli hyvä. Siksikin jouduin usein luokan eteen ja enkun tunneilla "pääsin" aina lukemaan. Opiskeluaikana piti ilmoittaa kirjallisesti mitkä tehtävät on suorittanut. Niistä sai lisäpisteitä. En laittanut ruksia mihinkään etten joutuisi hankalaan tilanteeseen. Tosiasiassa olin laskenut aina lähes kaikki tehtävät. Ihan älytöntä. YTHSn psykologi ehdotti opintojen vaihtoa. Vaikka puutarha-alalle. Ei tulisi ikäviä tilanteita paitsi yhteiset ruokailut. Ihme touhua. Päädyin matalapalkkaiseen työhön. Harmitti. Sukulaiset ihmettelivät sitä miksi lopetin opiskelut. Keksin selitykseksi sen etten päässyt haluamalleni osastolle ja ei ollut motivaatiota jatkaa nykyisellä osastolla. Työttömänä hakeuduin opiskelemaan datanomiksi. Rohkaisin mieleni eli otin riskin ja kerroin yhdelle opettajalle kiusallisesta vaivastani. Potkikoot sitten vaikka pois. Opettajien keskuudessa sana taisi levitä hyvin eikä minua asetettu hankaliin tilanteisiin. Todistukseen sain hyviä ja kiitettäviä arvosanoja. Pääsin operaattoriksi kohtuullisella palkalla ja ruokailussa kävin yksin. Onneksi. Muut söivät eväitään. Voisin kirjoittaa kokemuksistani pienen novellin. Ehkä sen voisi joku julkaista, opiksi ja tueksi muille jännittäjille. Ettei vajoaminen alkoholismiin olisi ensimmäinen vaihtoehto.
Hyvä lääkitys löytyy. En mainosta mutta ongelmasta voi kertoa lääkärille. Yksikin tabletti auttaa ja sen jälkeen kädet ovat kuin marmorista veistetyt. Panikkihäiriöt pois.
Mieti mitä siellä on taustalla. Itsellä auttoi kun tajusin ettei tarvitse stressata mitä muut ajattelevat sinusta. Olet mitä olet ja vaikka kahvit vähän läikkyisivät niin sitten läikkyvät. Pääsin ongelmasta kokonaan eroon.
Kova lenkki, uupumukseen asti, ennen esiintymisiä, että kropasta on adrenaliinit vähissä.
kokeileppas akupunktiota ja käyttäytymisterapiaa eikä mitään paskalääkkeitä!