Miksi mun lapsi on niin usein huonolla tuulella?

Varmasti kyse temperamentista. Hän nyt vain on sen kaltainen ihminen.

Selkeät rajat tuo turvallisuutta, liika paapominen taas opettaa marisemaan.

Rakkaus ja rajat, nämä kaksi asiaa.

Nyt en tiedä minkä ikäisestä lapsesta on kysymys, mutta vaikuttaa sille että hän juuri hakeekin noita rajoja.

Kokeilee miten pitkälle voi mennä, mitä kaikkea marinalla saa, 

Lapsi vaistoaa valtavan paljon, ja hän varmasti huomaa epävarmuutesi. Se voi johtaa siihen että hän pyrkii tyrannisoimaan ja huonolla läytöksellä saamaan tahtoaan läpi.

Sinä tetäväsi on olla auktoriteetti. Sinä päätät ja sanot viimeisen sanan vaikka se sitten johtaisikin parkuun kja kiukutteluun. Näin juuri lapsi oppii niitä rajoja.

Voimakastahtoinen lapsi voi koetella vanhemman hermoja paljonkin tietyssä vaiheessa. Vanhempi alkaa tuntea syyllisyyttä ja pitää itseään huonona vanhempana. Antaa periksi ettei lapsi vain pahoita mieltään.

Mutta kun se mielensä pahoittaminen ja sen opettelu että kaikki ei ole kivaa aina on tärkeää.

Rauhallisesti ja määrätietoisesti teet selväksi miten tehdään etkä sorru hyvittelyyn.

Se kaikki kuuluu kasvuun. Jotkut lapset ovat hyväntuulsis aurinkoja toiset vaativampia.

Muista että sinä olet lapselle vuori johon hän nojaa. Sen vuoren on oltava luja ja luotettava, lämpöä antava ja turvallinen.

Kai lapsi saa olla "huonolla tuulella", kun siihen on aihetta? Jos on "vaatimus" olla aina hyväntuulinen, voi tulla vastareaktio. Lapselle luo turvaa tietää, että vanhempi kestää senkin, kun kaikki ei mene elämässä hyvin, mitä vääjäämättä välillä tapahtuu.

Minä olin lapsena aina surullinen ja huonolla tuulella. Sain masennusdiagnoosin vasta teini-iässä, jolloin "pahin" oli takana. Masennus on aivokemiaa, ei siihen välttämättä tarvitse olla syytä. 

Vierailija kirjoitti:

Kai lapsi saa olla "huonolla tuulella", kun siihen on aihetta? Jos on "vaatimus" olla aina hyväntuulinen, voi tulla vastareaktio. Lapselle luo turvaa tietää, että vanhempi kestää senkin, kun kaikki ei mene elämässä hyvin, mitä vääjäämättä välillä tapahtuu.

Saa tietenkin olla ja saa itkeä jne. Ja aina lohdutan. Mutta kun päivät on lähinnä pahaa mieltä ilman mitään syytä minkä keksisin. Olen ajatunut sitten syyttämään itseäni kun tämä on tällaista. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olin lapsena aina surullinen ja huonolla tuulella. Sain masennusdiagnoosin vasta teini-iässä, jolloin "pahin" oli takana. Masennus on aivokemiaa, ei siihen välttämättä tarvitse olla syytä. 

Jos juuri neljä täyttäneeni on masentunut niin jostainhan se johtuu. Parhaani yritän olla hyvä äiti mutta jos olisin niin ei kai lapsen tarvisi masentua.

P.S. Ei ole mitään päihdeongelmia tai vastaavia jotka voisi aiheuttaa lapselle masennusta.

Ap

Saako lapsi liikaa huomiota ja lohdutusta jos marisee ja kiukuttelee. Kuulostaa siltä, että lapsi ei ole oppinut, ettei aivan jokaiseen pettymykseen kuulu jäädä vellomaan. Välillä kannattaisi ehkä ignorata ja antaa lapsen itse opetella itsensä tyynnyttely sen sijaan, että aivan jokaiseen narinaan reagoidaan ja ollaan lohduttamassa/viihdyttämässä.

Onko huonotuulisuus alkanut yhtäkkiä? Minkälainen hän oli vauvana: itkikö paljon?

Mielestäni voi olla temperamenttipiirre tai johtua vaikka kivusta tms.

Vierailija kirjoitti:

Saako lapsi liikaa huomiota ja lohdutusta jos marisee ja kiukuttelee. Kuulostaa siltä, että lapsi ei ole oppinut, ettei aivan jokaiseen pettymykseen kuulu jäädä vellomaan. Välillä kannattaisi ehkä ignorata ja antaa lapsen itse opetella itsensä tyynnyttely sen sijaan, että aivan jokaiseen narinaan reagoidaan ja ollaan lohduttamassa/viihdyttämässä.

Ohjekirjasta näin kasvatat huonoitsetuntoisen ja masentuneen ihmisen, joka ei luota muihin?

Vanhemman tehtävä on auttaa _4-vuotiasta lasta_ tyyntymään. Päivänselvää monille myös, että pitää lapsen tunnetta totena, eikä ignoorattavana, ja jopa sanoittaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako lapsi liikaa huomiota ja lohdutusta jos marisee ja kiukuttelee. Kuulostaa siltä, että lapsi ei ole oppinut, ettei aivan jokaiseen pettymykseen kuulu jäädä vellomaan. Välillä kannattaisi ehkä ignorata ja antaa lapsen itse opetella itsensä tyynnyttely sen sijaan, että aivan jokaiseen narinaan reagoidaan ja ollaan lohduttamassa/viihdyttämässä.

Ohjekirjasta näin kasvatat huonoitsetuntoisen ja masentuneen ihmisen, joka ei luota muihin?

Vanhemman tehtävä on auttaa _4-vuotiasta lasta_ tyyntymään. Päivänselvää monille myös, että pitää lapsen tunnetta totena, eikä ignoorattavana, ja jopa sanoittaa sitä.

Jos lapsen turha narina palkitaan, toiminta jatkuu. Oikeat pettymykset ja isommat jutut huomioidaan, noiden käsittelyssä ja sanoittamisesta autetaan.

Jos taivas on väärin värinen lapsi siitä kiukuttelee, ei sellaiseen kuulu reagoida mitenkään, ainakaan ottamalla sitä vakavasti.

Et ole epäonnistunut, ap. Helpottaako ajatella, että lapsi ainakin uskaltaa esiintuoda sinulle huonot fiilikset? Jos olisit kauhea, itsekeskeinen esim. päihdehuuruinen äiti, joka vähät välittää lapsesta, lapsi varmaan jo tuossa iässä hoitaisi sinua ja varoisi aiheuttamasta sinulle pahaa mieltä.

Anna tilaa. Oma lapseni oikein hakeutui omaan seuraansa ja otti etäisyyttä. Kesti kauan ymmärtää, että jos vanhemmat kaipaavat omaa tilaa, niin periytyyhän se. 

On raskasta kun toinen tuppaa koko ajan siihen eteen peilaamaan.