Lue keskustelun säännöt.
Itketkö töiden takia?
Kommentit (13)
Sillon tällön, aika harvoin kuitenkin. Joskus lähinnä etukäteen stressaan jotain tehtävää, jonka tiedän olevan tosi vaikea ja pelkään mokaavani pahasti. Ahdistaa se ja ihmisten reaktiot ja suuttuuko joku sitten. Kai se kielii sit siitä että mulla on muutenkin stressiä, kun alkaa noin paljon ahdistaa. Mutta aika harvoin tuollaista tapahtuu.
Kerran muistan itkeneeni kun yhdelle päivälle tuli hirveä määrä töitä. Ja tuli ja tuli ja tuli aina vaan lisää hommia vaikka hukuin jo niihin aiempiin. Sit kun vikan kerran puhelin soi että "joo tääl on viel yks juttu, ehtisitkö kuule tän kattoa" niin parahdin vaan tyyliin että "mitä h--toa, en ehdi, en voi tehdä näin paljon!" ja pillahdin itkuun :D Mutta se oli super stressaava päivä ja nolla taukoa ja kaamee vauhti...
En muista olenko jälkikäteen koskaan itkenyt mitään työssä tapahtunutta. Ehkä jotain suurta häpeää kun oon tyyliin myöhästynyt pahasti tai eksynyt tai jotain... niin sit oon voinut myöhemmin autossa päästää jokun raivohäpeäkyyneleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Myös kouluaikoina tehtäviä ja ihmisiä.
Olen itkenyt monesti. Töissä siellä surullisen kuuluisassa varhaiskasvatuksessa...
Vierailija kirjoitti:
Olen itkenyt monesti. Töissä siellä surullisen kuuluisassa varhaiskasvatuksessa...
Itkevätkö lapsetkin kun heidät väkisin väännettiin liikakansoituksen keskelle?
En. Ei liian kuormittavaa ja aika vähän vastuuta. Ja tähän asti tullut 95 % positiivista palautetta. Ja toisaalta pärjäisin pelkillä pääomatuloillani kunhan karsisin kulutuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun työnantajana oli narsisti, en muuten itse työstä ole koskaan. Nyt eniten siiä, että oman alan töitä ei löydy millään, edes ilmaista harjoittelupaikkaa.
En ikinä, työ on vaan työtä, jos ei kelpaa niin aina on mahdollista antaa kenkää, mä teen sen mitä sopimukseen kuuluu en yhtään ylimääräistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joskus, jos esim. joku lapsi tai nuori kuolee, kyllähän se surulliseksi vetää kohdata hänen vanhempansa ja ihan omaakin surua tulee. Elämä on välillä kovin lyhyt.
En todellakaan. Jos työt itkettäisivät, olisi aika vaihtaa työpaikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itkenyt, aika tasan vuosi sitten kun olin tehnyt kuukaudesta toiseen kellon ympäri töitä ja stressi kasvoi liian suureksi.
Viimeinen hälytyskello itselle oli kun esimies kysyi puhelimessa, että miten menee, enkä saanut mitään sanottua kun aloin itkemään. Olin onneksi kotona siinä kohtaa. Silloin tajusin, että pitää vaihtaa työpaikkaa.
Nyt uusissa töissä jo puolisen vuotta ja jaksaminen kaikin puolin parempaa. :)
Olen, joitain kertoja. Työtahti on välillä kauhea, uusia hommia tulee koko ajan eikä entisistäkään meinaa selvitä, taukoja ei ehdi pitää. Etätöissä oli välillä mahdotonta saada ketään kiinni ja sit piti yksin hoitaa joku juttu mihin ei ole edes perehdytetty.
Mutta kerran näin, kun työkaveri itki avoimesti töissä yhden fiban jälkeen, ja muistan ajatelleeni silloin, että mikään, mikään työasia ei ole itkemisen arvoista. Sen jälkeen en ole itkenyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse. On ihana työpaikka, ihana työyhteisö, ihana pomo.
Olen ollut samaaa työtä tekemässä muuallakin, ja silloin tuli itku monta kertaa. Työ itsessään oli mukavaa ja sujui hyvin. Se oli vain huono työpaikka.
Itkin. Nyt työttömänä. Irtisanouduin lopulta, terveys oli rahaa tärkeämpi.