Jokaviikkoinen työhakemuspakko tai tuet katkaistaan
Kommentit (200)
Mun ei tarvitse. Ap, mikset ole töissä?
Ja ne syrjäytyneet yksinasujat saavat toimeentulotukena rahat, joten ei muuta tilannetta suuntaan tai toiseen.
Mistä ne työpaikat haetaan, kun eikö te-toimistot lakkauteta?
AP on tainnut lukea uutisen huolimattomasti
"Työttömän tulisi hakea lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukauden aikana. Määrä voi olla pienempi esimerkiksi hakijan työkyvyn vuoksi."
Ei viikossa vaan kuukaudessa.
Ja jos on jotain rajoitteita: fyysisiä tai korvien välissä niin ei tarvitse hakea tuota neljää paikkaa, voi hakea vaikka vain yhtä.
"Esityksen mukaan ensimmäisestä laiminlyönnistä seuraisi muistutus, toisesta viiden päivän ja kolmannesta 10 päivän karenssi.
Tämän jälkeen laiminlyönnistä seuraisi työssäolovelvoite, eli työttömyysturvan palauttaminen vaatisi määräajan mittaista työntekoa tai osallistumista työllistämistä edistäviin palveluihin.
Lakiluonnos myös lyhentäisi jo olemassa olevia karensseja. Esimerkiksi jos työnhakija kieltäytyy varmasta työpaikasta, rangaistusjakso puolittuisi 45 päivään. Nykyisin erilaiset karenssit kestävät 15-90 päivää niiden perusteesta riippuen."
Kuulostaa ihan reilulta, jos on paikkoja, joita hakea. Itse voisin nakutella hakemuksen viikossa, sillä olen korkeasti koulutettu ja asun pääkaupunkiseudulla. Toinen juttu varmaan on, jos on jo alkujaan vaikeasti työllistyvä ja asuu jossain syrjäseudulla. Jos haluaa omalta kylältä työn, niin varmaan loppuu pienissä kunnissa aika pikaisesti paikat, joinne voi hakea edes avoimella hakemuksella. Toisaalta sitten on taas muuttaminen vaihtoehtona, minkä vaakakupissa on tietenkin se, että voiko ihmiset asua valton rahoilla paikassa X, jos saisi töitä itsensä elättämiseen paikasta Y.
Helponta on siis laittaa samat säännöt kaikille.
Kuulostaa siltä että ei ole mitään väliä mitä hakee, kunhan hakee, siis siivooja hakee lääkärin työtä ja sodankylästä haetaan töitä espoosta, onko tämä oikeasti järkevää?
Se on kiva että punikkihallitus hoitaa tällaiset pois alta niin seuraavan porvarihallituksen ei tarvitse kuunnella räksytystä tästä aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan reilulta, jos on paikkoja, joita hakea. Itse voisin nakutella hakemuksen viikossa, sillä olen korkeasti koulutettu ja asun pääkaupunkiseudulla. Toinen juttu varmaan on, jos on jo alkujaan vaikeasti työllistyvä ja asuu jossain syrjäseudulla. Jos haluaa omalta kylältä työn, niin varmaan loppuu pienissä kunnissa aika pikaisesti paikat, joinne voi hakea edes avoimella hakemuksella. Toisaalta sitten on taas muuttaminen vaihtoehtona, minkä vaakakupissa on tietenkin se, että voiko ihmiset asua valton rahoilla paikassa X, jos saisi töitä itsensä elättämiseen paikasta Y.
Helponta on siis laittaa samat säännöt kaikille.
Monella kuitenkin esimerkiksi puoliso töissä ja näin ollen jumissa nykyisessä sijainnissa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan reilulta, jos on paikkoja, joita hakea. Itse voisin nakutella hakemuksen viikossa, sillä olen korkeasti koulutettu ja asun pääkaupunkiseudulla. Toinen juttu varmaan on, jos on jo alkujaan vaikeasti työllistyvä ja asuu jossain syrjäseudulla. Jos haluaa omalta kylältä työn, niin varmaan loppuu pienissä kunnissa aika pikaisesti paikat, joinne voi hakea edes avoimella hakemuksella. Toisaalta sitten on taas muuttaminen vaihtoehtona, minkä vaakakupissa on tietenkin se, että voiko ihmiset asua valton rahoilla paikassa X, jos saisi töitä itsensä elättämiseen paikasta Y.
Helponta on siis laittaa samat säännöt kaikille.
Ei muuttaminen ole aina vaihtoehto, esim. jos puolisolla on vakituinen työ ja lapsilla koulut siellä maaseudulla. Itse tuskin enää työllistyisin, jos jäisin nyt työttömäksi. Ikä, ammatista ylitarjontaa, pieni paikkakunta ja perheestäni en suostu olemaan erossa.
Vierailija kirjoitti:
Se on kiva että punikkihallitus hoitaa tällaiset pois alta niin seuraavan porvarihallituksen ei tarvitse kuunnella räksytystä tästä aiheesta.
Tarvitsee, sillä tämä hallituksen esitys on huomattavasti helläkätisempi kuin porvarien Aktiivimalli. Keppikin puuttuu ja toisaalta työllisyysaste on jo ohittanut (ilman keppiä) Sipilän jallituksen kunnianhimoisimmatkin tavoitteet.
Emme ihan heti unohda, mitä persut ja Kokoomus puuhasivat. Kepu on mitä on, mutta sentään yhteistyökykyinen suuntaan jos toiseenkin. Kannatuslasku paljasti sen, ettei kannata olla porvareihin päin kallellaan.
Vierailija kirjoitti:
AP on tainnut lukea uutisen huolimattomasti
"Työttömän tulisi hakea lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukauden aikana. Määrä voi olla pienempi esimerkiksi hakijan työkyvyn vuoksi."
Ei viikossa vaan kuukaudessa.
Ja jos on jotain rajoitteita: fyysisiä tai korvien välissä niin ei tarvitse hakea tuota neljää paikkaa, voi hakea vaikka vain yhtä."Esityksen mukaan ensimmäisestä laiminlyönnistä seuraisi muistutus, toisesta viiden päivän ja kolmannesta 10 päivän karenssi.
Tämän jälkeen laiminlyönnistä seuraisi työssäolovelvoite, eli työttömyysturvan palauttaminen vaatisi määräajan mittaista työntekoa tai osallistumista työllistämistä edistäviin palveluihin.
Lakiluonnos myös lyhentäisi jo olemassa olevia karensseja. Esimerkiksi jos työnhakija kieltäytyy varmasta työpaikasta, rangaistusjakso puolittuisi 45 päivään. Nykyisin erilaiset karenssit kestävät 15-90 päivää niiden perusteesta riippuen."
En ymmärrä tuota lihavoitua kohtaa. Katsotaanko tuossa, että itse hakemuksen laatiminen on liian työlästä vai että esimerkiksi huonoselkäiselle on jotain etua siitä, että hän laatii vain yhden hakemuksen neljän sijasta?
Ainahan sitä voi TE-tantta vaatia mitä mieleen tulee, mutta jatkossakin lällättelen ja soittelen sormitorvea, kun häippäsen aktivoitumisen sijaan hakemaan tutulta kallonkutistajalta väliaikaista mielenterveys-saikkua. Sitten jossain vaiheessa takaisin työkkärin asiakkaaksi ja sama tarvittaessa uudestaan niin monta kertaa kuin TE-tantat haluavat. Toki muistan tuossa saikutusvaiheessa syyllistää TE-tanttaa yhteiskuntahaitallisuudestaan, kun pakottaa minut viemään kallonkutistajavuoron jonkun muun nenän edestä ja ihan vaan koska TE-tantta ei ymmärrä tekojensa seuraamuksia.
Aika vaikea yhtälö silti, jos asuu kaukana on omakotitaloa perhettä, yksi auto jne eikä työpaikkoja lähelläkään. Ei kyllä moni oikein pysty lähtemään oikeisiin töihin jonnekin kaupunkien lähelle saati sitten jonkun pilipali-yrittäjän orjaksi tekemään nollatuntista tai muutamaa päivää viikossa palkalla joka ei kata edes kuluja. Kaupungeissa taas ei pysty tekemään asuntokeinottelijoiden ylisuuriksi vedättämien vuokrien takia. Työnantaja pitäisi velvoittaa kustantamaan asunto.
Sääliksi käy työnantajia, varsinkin pienemmissä firmoissa. Sähköpostit ihan tukossa. Saattaa tulla jossain vaiheessa kovasanaista palautetta hallitukselle. Voi siwan kassatyttö, minkä teit.
Tuohan onnistuu helposti. Laitan hakemuksen esim. ylilääkärin paikkaa ja jatkan työttömänä oloa ihan normaalisti. Taas tuollainen "äly hoi älä jätä" systeemi, joka ei edistä työllistymistä, vaan lähinnä häiritsee työnantajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP on tainnut lukea uutisen huolimattomasti
"Työttömän tulisi hakea lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukauden aikana. Määrä voi olla pienempi esimerkiksi hakijan työkyvyn vuoksi."
Ei viikossa vaan kuukaudessa.
Ja jos on jotain rajoitteita: fyysisiä tai korvien välissä niin ei tarvitse hakea tuota neljää paikkaa, voi hakea vaikka vain yhtä."Esityksen mukaan ensimmäisestä laiminlyönnistä seuraisi muistutus, toisesta viiden päivän ja kolmannesta 10 päivän karenssi.
Tämän jälkeen laiminlyönnistä seuraisi työssäolovelvoite, eli työttömyysturvan palauttaminen vaatisi määräajan mittaista työntekoa tai osallistumista työllistämistä edistäviin palveluihin.
Lakiluonnos myös lyhentäisi jo olemassa olevia karensseja. Esimerkiksi jos työnhakija kieltäytyy varmasta työpaikasta, rangaistusjakso puolittuisi 45 päivään. Nykyisin erilaiset karenssit kestävät 15-90 päivää niiden perusteesta riippuen."
En ymmärrä tuota lihavoitua kohtaa. Katsotaanko tuossa, että itse hakemuksen laatiminen on liian työlästä vai että esimerkiksi huonoselkäiselle on jotain etua siitä, että hän laatii vain yhden hakemuksen neljän sijasta?
Tai ihan vaan huomioidaan se, ettei hakijan asuinalueella ole kuin esimerkiksi se yksi paikka avoinna, jota voisi hakea. Siinä kun ei ole mitään järkeä, että vaikkapa selkäoireinen hakee työtä, jota ei kuitenkaan voisi tehdä.
Tämä johtaa siihen, että avoimia työpaikkoja ei lopulta enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Tämä johtaa siihen, että avoimia työpaikkoja ei lopulta enää ole.
Miten niin ei ole? Ei ne työpaikat täyty sillä, että työtön spämmää hakemuksia vain koska pakko.
jonne täsä moro haen tuota kiintestö hoitajan paikaa olen kiinostunut tosta työstä paljonko? siitä maksetaan onko vkloppuna töitä että tietää vähän sopia menoja frendien kaa voin aloitaa vaikka heti pitääkö olla oma auto pistä sähköpostia jos pääsen töihin
Meidän muiden rahoillahan autetaan työtöntä! Tottakai hänen velvollisuutensa on tehdä kaikkensa päästäkseen itse tienaamaan toimeentulonsa! Jokaviikkoinen hakemuspakko on jollekin liikaa? No olkoon sitten ilman rahaa! Ällöttää!