Kerron mihin pyrin
Pyrin siihen, että lähitulevaisuudessa (ei mikään mahdottomuus, saan veronpalautukset pian) olen täysin vapaa kaikista asiakaspalveluista. Mitenkö tämä on mahdollista?
Siten, että en osta laskulla. Toivon, että pystyn pitäytymään tässä elämäntavassa. Vaatteiden ostaminen tulee olemaan rasittavaa, kun pitää palata teiniaikaan ja kiertää tuntikaupalla kauppakeskuksia metsästämässä vaatteita. Toisaalta nykyään omistan automobiilin, joka helpottaa huomattavasti asiaa.
Olen vain yksinkertaisesti täysin uupunut kaiken maailman laskujen selvittelemiseen. Aspat vain jankkaavat samoja asioita eivätkä tajua yhtään mitään mitä heille kirjoittaa. En minä jaksa sellaista, hermo menee.
Joka kerta kun avaan sähköpostin eikä siellä ole ainuttakaan aspaviestiä, olen todella, todella helpottunut. Kaipaan juuri tällaista rauhaa. Että ei tarvitse jankata laskuista ja palautuksista sun muista yhtään kenenkään kanssa.
Tosiaan tarkoituksenani on maksaa veronpalautuksilla osamaksut lopullisesti veks ja sitten vain NAUTTIA RAUHASTA.