Oliko teillä pienenä huopikkaat?

Punaiset oli minullakin. 

Oli useammatkin, kyllähän nyt jalan koko kasvaa lapsuudessa. On muuten nytkin (kaapissa odottelemassa pakkastalvea), mustat.

Oli, punaiset, mutta vinkkeleiksi niitä meillä kutsuttiin 😊

Oli, ainakin tummansiniset, muiden värejä en muista. Mulla oli muutenkin suurin osa vaatteista sinisävyisiä ja vanhempani ostivat mulle myös esim. autoja ja legoja jne. 

 

Olivat sukupuolisensitiivisiä kasvattajia jo 70-luvulla :D

Mutta rakstin kyllä mekkoja hameita ja nukkeleikkejä, mutta viihdyin hyvin kyllä myös esim. ralleissa mukana. 

Oli. Oli parikin paria. Olisin halunnut myös lapikkaat, mutta ne olivat sen verran kalliit ettei niitä saanut.

Huopikkaat oli siitä hauskat että ne oli lämpimät, mutta myös mahtavan liukkaat tasaiset pohjat. Niillä pystyi melkein luistelemaan ja laskemaan mäkeä seisten.

Se "Huopikkaat, huopikkaat, äiti koittaa piilottaa" laulu oli lapsena valtavan ahdistava ja vasta nelikymppisenä puoliso selitti mitä siinä laulussa oikein sanotaan. Siihen saakka en ymmärtänyt ollenkaan miksi äiti piilottaisi lapsensa huopikkaat ja kuka hullu voi tehdä sellaisesta vielä laulunkin. :D

Huopaiset oli niiden nimi meillä. Mutta meillä muutenkin kutsuttiin esimerkiksi kissaa, nimellä kissa ja koiraa nimellä koira, vaikka niille oli annettu kyllä ihan nimetkin ja esimerkiksi puukengät olivat puiset kengät. Joo, oli vähän taiteelliset vanhemmat.

Oli, ja on ollut aikuisenakin. Jos sattuisi nyt kunnon huopikkaat kohdalle niin ostaisin, siinä toivossa ettei talvea ole vielä menetetty.

Vaikka kuinka monet. Hienoimmat oli mustat kumipohjaiset.

Minulla oli perintötallut, en tiedä monesko tallustelija niissä olin. Ne olivat harmaat, sen aikaiset perusväriset eikä niissä ollut liukasta kumipohjaa. Muistelen niiden olleen jo minullekin pienet ja niin huonokuntoiset, että isovarpaan kohtaa oli yritetty parsia vihreällä villalangalla. Olin silloin kai viisivuotias ja mieleeni on jäänyt se sietämätön varpaiden paleleminen ja lämpimään päästyä vielä karmeampi sulaminen. Silloin elettiin 60-luvun alkupuolta, isäni oli kuollut vuotta aiemmin ja äitimuori oli jäänyt yksin elättämään viittä mukulaa, ainoa elanto tuli muutamasta lehmänkantturasta. Eipä silloin rahoissa kieriskelty.

Minulla oli siniset. Niissä ei ollut mitään kumipohjaa. Niitä pidettiin vain kovimmilla pakkasilla, joten eivät ne kastuneet juurikaan.

Muistan vain sen, että ne olivat tosi lämpimät.

Punaiset huopikkaat ja Lapin lapsella oli myös siepakat. Poronkarvaa, yläosassa lapin kirkkaat värit ja tupsunauhapunokset

Vierailija kirjoitti:

Oli. Oli parikin paria. Olisin halunnut myös lapikkaat, mutta ne olivat sen verran kalliit ettei niitä saanut.

Huopikkaat oli siitä hauskat että ne oli lämpimät, mutta myös mahtavan liukkaat tasaiset pohjat. Niillä pystyi melkein luistelemaan ja laskemaan mäkeä seisten.

Se "Huopikkaat, huopikkaat, äiti koittaa piilottaa" laulu oli lapsena valtavan ahdistava ja vasta nelikymppisenä puoliso selitti mitä siinä laulussa oikein sanotaan. Siihen saakka en ymmärtänyt ollenkaan miksi äiti piilottaisi lapsensa huopikkaat ja kuka hullu voi tehdä sellaisesta vielä laulunkin. :D

Mitä siinä laulussa sitten oikein sanotaan?

T. Myös nelikymppinen laulusta traumatisoitunut

Kyllä joulupukki toi lapsuudessa useampana vuotena vnkkelit.

Siniset ja punaiset.

Mulla on edelleen huopikkaat vaikka aikuinen olenkin. Nyt ne on vaan varustettu liukuestepohjilla ja gore-texilla.

Siniharmaat ovat.