Minä en vieläkään rehellisesti tiedä kumpi on terveellisempää: kasvirasva vai eläinrasva
Koulussa puhuttiin aikoinaan aina, että kasvirasva on terveellistä ja eläinrasva pahasta. Mutta menin asian suhteen sekaisin jo yli kymmenen vuotta sitten, kun karppaus oli muotia ja ne julisti, että eläinrasva on terveellistä ja rypsiöljy pahasta. Sen jälkeen en ole tiennyt. Vaihdoin silloin Keijun Oivariiniin ja olen käyttänyt siitä asti. Puolet pahaa ja puolet hyvää kai. Oli se sitten kummin päin vain. Terveydenhoitoalalla olevat sukulaiset kauhistelee, ne syö jotain kolesterolia alentavaa margariinia. Kausittain syön myös kermaisia juttuja, sitten yhtäkkiä taas en, kun mietin että jos ne on sittenkin pahasta. Kolesterolia en ole mitannut aikoihin. Se oli joskus 2008 tai 2009 koholla, siis paha kolesteroli. Kerran kysyin lääkärissä että tarvisko kontrolloida, mutta se vaan totesi että ei tarvi, että on johtunut vaan hoitamattomasta kilpirauhasen vajaatoiminnasta.
Kommentit (45)
Eläinrasvan haitat ja kasvirasvan hyödyt on liioteltuja.
Olen myös ratkaissut ongelman syömällä Oivariinia. Siinä on molempia.
Kovat rasvat on todettu haitallisiksi. Voita en söisi, mutta paistamiseen se soveltuu parhaiten.
Yksittäistyydyttymättömät rasvahapot ovat terveellisimpiä. Näitä löytyy erityisen paljon esimerkiksi avokadosta ja oliivista.
Kemiallisesti käsitelty rasvahappo = margariinit, eivät todellakaan ole terveellisiä. Elimistö tunnistaa ne transrasvoiksi.
Eläinrasva on yleensä tyydyttynyttä eli kovaa ja kasvirasva tyydyttymätöntä eli pehmeää. Ihminen tarvitsee molempia mutta suhdanne 1/3 tyydyttynyttä ja 2/3 tyydyttymätöntä. Tuon suhdanteen ylläpito on varmasti se vaikein juttu monille, sillä eläinperäisissä tuotteissa suhdanne on yleensä aina huono (vaikka jogurtit, juustot, maidot).
Kovaa rasvaakin on erilaista riippuen niistä rasvaketjuista mistä se muodostuu. Esim leikkeleet on yleensä huonoin vaihtoehto pitkäketjuisina ja kookosrasva kovista rasvoista parhaimmasta päästä koska on lyhytketjuista.
Näin se menee, osalla aivot kulkee mukana ilman sen suurempaa tarkoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Eläinrasva on yleensä tyydyttynyttä eli kovaa ja kasvirasva tyydyttymätöntä eli pehmeää. Ihminen tarvitsee molempia mutta suhdanne 1/3 tyydyttynyttä ja 2/3 tyydyttymätöntä. Tuon suhdanteen ylläpito on varmasti se vaikein juttu monille, sillä eläinperäisissä tuotteissa suhdanne on yleensä aina huono (vaikka jogurtit, juustot, maidot).
Kovaa rasvaakin on erilaista riippuen niistä rasvaketjuista mistä se muodostuu. Esim leikkeleet on yleensä huonoin vaihtoehto pitkäketjuisina ja kookosrasva kovista rasvoista parhaimmasta päästä koska on lyhytketjuista.
Olen käsittänyt ettei kovaa rasvaa tarvita ollenkaan, ja että tuo 1/3 on vain enimmäissuositus?
Terveellisiä ovat esimerkiksi oliiviöljy ja villin kalan rasva. Voi ja rypsiöljy eivät ole järkyttävän epäterveellisiä kohtuudella käytettynä. Kaikkea muuta kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää.
Asia ei ole yksiselitteisen mustavalkoinen. Periaatteessa kovat rasvat ovat epäterveellisempiä, ja enemmistä eläinrasvoista on kovia.
Kala on eläin, ja kalarasva on terveellistä. Kasvirasvoja käytetään usein kovetettuna, joka kova rasva on epäterveellistä riippumatta siitä, mistä se on peräisin. Näin siis yksinkertaistettuna.
Ei ole yksiselitteistä vastausta. Tässäkin pätee kohtuus kaikessa, kultainen keskitie.
MUTTA... mikä ruokavalio tuntuu kehossa parhaimmalta... Itselläni runsaasti kasviksia, juureksia, kanaa, kalaa, kananmunia (siis eläinrasvaa).
Margariinia ei koskaan, sen sijaan oliiviöljyä usein, samoin voita ruoanlaitossa.
Myös mielen hyvinvointi on olennaista kokonaisterveyden kannalta.
Hyviä rasvoja ovat eläinrasvat ja oliiviöljy ja kookosöljy.
Huonoja margariinit ja siemenöljyt.
Vierailija kirjoitti:
Googlaa "omega 3 6 ratio."
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Kemiallisesti käsitelty rasvahappo = margariinit, eivät todellakaan ole terveellisiä. Elimistö tunnistaa ne transrasvoiksi.
Eipä ihme, että muun sukupuolisuus lisääntyy kun syödään transujen rasvoja.
Mitkä ovat ap kolesteroliarvosi? Jos ne ovat ok, jatka samaa ruokavaliota, jota nyt olet noudattanut.
Tiedättekö te muut? Vai onko tämä vain sellainen asia, jossa on ikuisesti kaksi koulukuntaa?