Miksi tuo Sisko Savonlahti yrittää viestittää, että kaikki naiset inhoavat itseään ja kokevat paineita? HS linkki

Eli hän on sisäistänyt yhteiskunnan naisvihan eikä ihan omaa neuroottisuuttaan tunnekaan itseinhoa?

Laittaisitte jo otsikkoon, että on maksumuurin takana. Turhauttaa klikkailla näitä auki, kun 99% ei pysty lukemaan....

Miten joku jaksaa pohtia itseään noin paljon?

Luen just tota 70-lukulaisten vanhemmat -ketjua ja tätä. Ehkä tuolla Siskolla on sellaiset vanhemmat.

Jos on tavallisen näköinen ja unelmoi George Clooneystä ja tähteydestä niin ehkä sitten sitä painetta kertyy.

Vierailija kirjoitti:

Jos on tavallisen näköinen ja unelmoi George Clooneystä ja tähteydestä niin ehkä sitten sitä painetta kertyy.

Onko hän tehnyt niin? Se olisi normaalia ehkä 13-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tavallisen näköinen ja unelmoi George Clooneystä ja tähteydestä niin ehkä sitten sitä painetta kertyy.

Onko hän tehnyt niin? Se olisi normaalia ehkä 13-vuotiaana.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/01/elli-toivoniemi-sisko-savonlah…

Ei kannata alkaa vertailemaan itseään miljonääreihin.

Siksi että vaikka kaikki eivät niitä välttämättä koekaan, on voimakkaiden ulkonäköpaineiden kokeminen kuitenkin todella yleistä.

Tämä Savonlahden uusin kirja oli kyllä niin raivostuttavan loputonta kitinää... siis todella huono.

Ehkä hän seilaa tunteiden, hormonien ja lääkeaineiden myrskyävällä merellä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hän seilaa tunteiden, hormonien ja lääkeaineiden myrskyävällä merellä.

No en tiedä... joku kustannustoimittaja olisi voinut katsoa, että kirjassa olisi edes joku rakenne ja jäntevyys. Nyt alusta loppuun yhtä ja samaa tuskailua, loputonta mössöä, joka olisi voinut olla 50 sivun mittainen tai jatkua tuhatsivuiseksi.

Onko tätä uutta kukaan lukenut (Kai minä tätä halusin) ?

Vierailija kirjoitti:

Onko tätä uutta kukaan lukenut (Kai minä tätä halusin) ?

Just luin. Kunnianhimoinen kirja itsensä hyväksymisen vaikeudesta.

Kirjoitettu aiheesta, jota on vaikea hahmottaa, ja vielä osittain "sumussa" elävän ihmisen näkökulmasta. Lopussa on mm. mielenkiintoinen ristiriita, hyvin surullisen tapahtuman, mutta toisaalta positiivisen havainnon kautta. En kirjoita tarkemmin, ettei mene kenenkään lukuelämys pilalle.

Vaikea olla samaa mieltä muiden kommenttien ja yleensä netistä löytyvän kritiikin kanssa. Ehkä itse samoja asioita kokeneet ihmiset näkevät enemmän yhtymäkohtia omaan elämään. Tulkinnat ovat negatiivisia, vaikka kirjassa on positiivinen pohjavire.

Joskus sanottiin, että ihminen on mieleltään terve, kun pystyy rakastamaan ja tekemään työtä. Koskee myös niitä, jotka ovat tahtomattaan ilman työtä. Päähenkilö on aktiivinen nainen, jopa rohkea monessa asiassa. Tuon yllä olevan määritelmän mukaan hän olisi terve. Kuten kirjassa vihjataan, jotkut mittarit on tehty niin, että sopiva diagnoosi on helpompi saada.

Käsitys siitä, mikä on hyväksyttävää on tainnut vain kaventua entisestään, ainakin joidenkin asioiden suhteen.

Kirja vaatii kykyä lukea rivien välistä ja hahmottaa tapahtumien ja henkilön taustalla olevia vaikutteita.

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta päähenkilö ei aina havahdu siihen, että antaa muiden vaikuttaa elämäänsä. Aika harva sitä huomaa edes ruokakaupassa ostavansa juuri sitä, mistä on nähnyt äskettäin mainoksen, vaikkei muistaisi koko mainosta koskaan nähneensä.

Eihän koko mainontaa olisi, jos se ei tehoaisi. On inhimillistä, että on vaikutteille altis. Siihenhän koko ihmisten kanssakäyminen perustuu, vuorovaikutukseen. Hyvä ystävä tuollainen päähenkilön tapainen ihminen olisi. Kuuntelee ja pitää yhteyttä. Se on samaa kuin ekassa kirjassa.

Fiktiotahan tämä kirja on silti. Koottu monien ihmisten kokemuksista ja monien muistamista asioista. Sillä on haettu samaistumispintaa ja pyritty pitämään lukijan mielenkiinto yllä. Ajatuksia herättävä silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tavallisen näköinen ja unelmoi George Clooneystä ja tähteydestä niin ehkä sitten sitä painetta kertyy.

Onko hän tehnyt niin? Se olisi normaalia ehkä 13-vuotiaana.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/01/elli-toivoniemi-sisko-savonlah…

Ei kannata alkaa vertailemaan itseään miljonääreihin.

Niinhän tuossa ylen jutussa juuri kirjoitetaankin, että teini-iässä.

Edellinen kommentoija oli tainnut lukea vain jutun pari ekaa riviä. Muutenhan tuossa v.2020 tehdyssä jutussa on tämän uudemmankin kirjan teemoja. Jostain se tarve vertailla muihin tulee.

Aika sietämätön olisi sellainen ihminen, joka ei reagoi mitään muihin ihmisiin tai koe yhtään myötätuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Miten joku jaksaa pohtia itseään noin paljon?

Nykyään jo koulussa käytetään huomattavan paljon aikaa itsearviointiin ja monen asian tarkkailuun omalla kohdalla mm. syömiseen, liikkumiseen, nukkumiseen ja mikä on normaalia ja mikä ei. Lisäksi korostetaan moneen otteeseen eri aineissa, miten tärkeää on, että on töissä, riittävä määrä ystäviä ja hyvät välit perheeseen jne. ettei syrjäydy.

Tuollainen voi johtaa itsensä tarkkailun kierteeseen, jollei ole joku pitämässä hyvää itsetuntoa yllä. Tosin voihan tuollainen itsensä tarkkailu myös liittyä johonkin tiettyyn hoitoon, missä pitää tarkkailla omaa vointia.

Kirjailija ei muuten kirjoita vain itsestään. Kirjalle annettu luokittelu, että se on autofiktiota ei tarkoita, että hän kirjoittaisi vain omasta elämästään tai edes ollenkaan omasta elämästään. Onhan tuo melko tarkkaan harkittua julkisuutta ja imagon rakentamista, ainakin mitä somessa on. Huumorilla.

Yksi kirjan lukija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tätä uutta kukaan lukenut (Kai minä tätä halusin) ?

Just luin. Kunnianhimoinen kirja itsensä hyväksymisen vaikeudesta.

Kirjoitettu aiheesta, jota on vaikea hahmottaa, ja vielä osittain "sumussa" elävän ihmisen näkökulmasta. Lopussa on mm. mielenkiintoinen ristiriita, hyvin surullisen tapahtuman, mutta toisaalta positiivisen havainnon kautta. En kirjoita tarkemmin, ettei mene kenenkään lukuelämys pilalle.

Vaikea olla samaa mieltä muiden kommenttien ja yleensä netistä löytyvän kritiikin kanssa. Ehkä itse samoja asioita kokeneet ihmiset näkevät enemmän yhtymäkohtia omaan elämään. Tulkinnat ovat negatiivisia, vaikka kirjassa on positiivinen pohjavire.

Joskus sanottiin, että ihminen on mieleltään terve, kun pystyy rakastamaan ja tekemään työtä. Koskee myös niitä, jotka ovat tahtomattaan ilman työtä. Päähenkilö on aktiivinen nainen, jopa rohkea monessa asiassa. Tuon yllä olevan määritelmän mukaan hän olisi terve. Kuten kirjassa vihjataan, jotkut mittarit on tehty niin, että sopiva diagnoosi on helpompi saada.

Käsitys siitä, mikä on hyväksyttävää on tainnut vain kaventua entisestään, ainakin joidenkin asioiden suhteen.

Hyvä teksti, mutta olen mustatusta eri mieltä eli itselläni ei ole mitään vastaavanlaisia kokemuksia ja pidin kirjasta kovasti. Pidin myös edellisestä, molemmat olivat hauskoja ja erittäin hyvin kirjoitettuja sekä rakenteellisesti onnistuneita myös. Kansainvälistä tasoa, toivottavasti tekee läpimurron myös ulkomailla.

En yleensä pidä tämän aihepiirin kirjoista lainkaan. Savonlahti on poikkeus, olen muut vastaavat jättänyt yleensä kesken.