Lue keskustelun säännöt.
Onko tämä hyvä keino ehkäistä uupumisen toistumista? Joskus tuntuu, että olen liian laiska ja itsekäs. Neuvoja saa antaa.
05.09.2021 |
En nyt lähde pidemmin selittelemään vaan kerron ihan pääkohtaisesti uupumisen kierteistä.
Uupumisia ja masennuskausia minulla on ollut useita nuoresta iästä huolimatta. Heitän tähän vaikka ranskalaisilla viivoilla, mitkä asiat ovat vaikuttaneet vaikuttaneet huonoon kierteeseen mm.:
-Lähtökohdat olivat huonot, traumatausta sai aikaan omanarvontunteen puuttumisen, joten olen hakenut itsetuntoa aivan vääristä asioista, kuten huonot suhteet.
- Päihteet
- Työnteko vailla itsestä huolehtimista (pitkiä päiviä, kova kiire, unettomuus, alkoholi, tunne, etten riitä, joten tein paljon enkä pitänyt taukoja enkä ansaittuja lomia)
- Uupumisesta johtuva syyllisyys musersi ja irtisanoin itseni muutamasta työpaikasta
- Jatkuvat muutot ja työpaikkojen vaihtaminen
- Edelleen huonot suhteet ja alkoholi
Tuossa tiivistettynä.
Nykyään opiskelen enkä tee töitä. Opiskelu on todella helppoa, erittäin löysää joka on osittain hyväkin asia.
Aikaa olisi työnteolle mutta olen täysin ulkoistanut sen elämästäni nyt tällä hetkellä.
Olen ollut vain ns. riippukeinussa elämässäni ja yrittänyt vain mennä eteenpäin.
Viime aikojen suuria muutoksia on ollut ero kurjasta suhteesta, muutto yksin uuteen kaupunkiin ja tuo opiskelujen aloittaminen.
Nyt olen myös jättänyt alkoholin kokonaan pois ja yritän syödä terveellisemmin. Liikun myös silloin kun minulla on siihen energiaa. Esimerkiksi juuri tulin 7 km reippaalta kävelylenkiltä.
En suorita yhtään mitään, en edes pakota itseäni mihinkään vaan annan ajan kulua. Haen erilaisia toimintatapoja, jotka tuovat rauhaa ja eheytymistä.
Minkäänlaisia suhteita en hae ja vanha kaveripiiri on jäänyt elämästäni onneksi kokonaan pois. Nyt on vain minä ja oma elämäni edessä.
Joskus tuntuu kuitenkin, että energiaa alkaa olemaan jo vaikka vähän töihin opiskelujen ohella mutta pelkään sitä stressiä, pelkään kuormittuvani. Ajattelen, että töitä ehtii tehdä kyllä tulevaisuudessa.
Olisikoham hyvä, että pistän nyt elämäni tasapainoisempaan kuntoon ja sitten katsoisin näitä toissijaisia juttuja. Kuten niitä töitä ja ehkä uusiin ihmisiin tutustumista.
Kai haluan vielä vähän katsoa asioita sivusta ennenkuin hyppään takaisin oravanpyörään.
Kommentit (7)
Taustasi huomioon ottaen on varmasti parasta, että laitat nyt oman henkisen hyvinvointisi ja tasapainon etusijalle. Oikea ajoitus on tärkeää, jos lähdet hötkyilemään liian varhain haastavampiin juttuihin (työt, uudet kaverisuhteet) niin se voi keikauttaa sinut takaisin lähtökuoppiin. Sitä tuskin haluat ja tavoittelet. Kuuntele siis itseäsi ja omaa intuitiotasi, ne eivät koskaan ole väärässä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon, että sitä jää jotenkin pakonomaisesti sohvalle makaamaan, vaikka energiaa olisi tehdä jotain. Minulla romahdus tuli 2 vuotta sitten, ja ensimmäiset 3 kk meni oikeasti palautumiseen ja seuraavat siihen, että saan pään kuntoon. Nyt olen kuitenkin puolitoista vuotta jo tehnyt vain pakolliset. Haluan tehdä enemmän, olla se tyyppi, joka sai paljon aikaan. Kuitenkin kun yritän aloittaa jotain, tulee kauhea ahdistus ja keksin juttuja tyyliin "juon vielä yhden kupin kahvia ja sitten aloitan". Ja koko päivä menee sohvalla. Paitsi se yksi tunnin kävelylenkki, jonka senkin jätän viime tippaan.
Olen esimerkiksi halunnut maalata eteisen ja opetella uutta kieltä koko tämän puolitoista vuotta. Eteiselle en ole tehnyt mitään vaikka maali ja tarvikkeet ovat valmiina. Kieltä olen opetellut noin 200 sanaa...
Entinen minä olisi maalannut sen eteisen päivässä ja puhuisi jo uutta kieltä... Luuseri olo.
Juu, aika samanlaista täällä.
En ole kyllä koskaan ollut kovin tekevä tyyppi ehkä omassa kodissani koska olen aina rynnännyt enneminkin jeesaamaan muita tai tehnyt töitä niin, ettei oikeasti ole ollut energiia (ainakaan mukamas) muulle kuin nollaukselle. Eli sohvalla makaamiselle tai rentouttaville känneille,
Sitten kun tuo uupumus tuli ensimmäisen kerran niin se oli aivan järkytys. En halunnut hyväksyä sitä, minusta tuli vihainen ja saatoin alkaa saamaan itkukohtauksia ykskaks jos vähänkin hommat meni persiilleen. Tämä varmaan tulkittiin ylimielisyydeksi ja vielä irtisanoinkin itseni. Siihen liittyi niin paljon kaikenlaisia tunteita.
Ajattelin, että se oli työpaikassa vika, että uuvuin. Menin seuraavaan mutta vaikka työ oli jollain tasolla vähemmän kuormittavaa, niin en ollut palautunut uupumisesta. Menin taas takasin vanhaan työpaikkaan jossain vaiheessa ja jälleen kerran sama juttu, irtisanoin itseni. Elämäntilaneet olivat niin vauhdikkaita ja kiireisiä, olin koko ajan jossain ja jonkun kanssa. Työmatkat pitkiä, eri kaupunkeja, ihmissuhteita, pitkiä päiviä, alkoholia huh... liikaa!
Tämän jälkeen en ole ollut kyllä oma itseni.yhtään ja usko omaan jaksamiseen on kadonnut.
Minä myös saatan koulutehtävän kanssa kitkutella monta päivää tai teen sen vasta kun on ihan pakko. Otan ihan rauhassa, joskus liiankin rennosti mutta en kestä ajatusta, että stressitasot nousevat. Se oli niin hirveä kokemus, että ei ei.. osittan tosin oma vikani enkä osannut pysähtyä.
Vasta nyt olen alkanut huolehtimaan nimenomaan itsestäni. Keskityn täysin omaan elämääni.
Tulipa pitkä, karkasin varmaan vähän asiastakin. No mutta paljon armollisuutta nyt itseäsi kohtaan vain. Tämä on varmasti monen vuoden prosessi. Itsekin uuvuin ensimmäistä kertaa v. 2018. Masennuskausia sitäkin ennen mutta tuolloin oli jonkinlainen romahdus, jonka jälkeen olen ollut laiskempi enemmän tai vähemmän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Taustasi huomioon ottaen on varmasti parasta, että laitat nyt oman henkisen hyvinvointisi ja tasapainon etusijalle. Oikea ajoitus on tärkeää, jos lähdet hötkyilemään liian varhain haastavampiin juttuihin (työt, uudet kaverisuhteet) niin se voi keikauttaa sinut takaisin lähtökuoppiin. Sitä tuskin haluat ja tavoittelet. Kuuntele siis itseäsi ja omaa intuitiotasi, ne eivät koskaan ole väärässä. Tsemppiä!
Jep, juuri näin. En todellakaan tahdo samanlaisiin tilanteisiin. En henkilökohtaisessa elämässäni tahdo kuluttaa voimiani vääriin asioihin enkä myöskään tahdo työelämässä aloittaa sellaista suorittamista, että kuormitun jo alta aikayksikön. Tarvitsen nyt vain happea jonkin aikaa ja sitten otan elämän rauhallisemmin vastaan, en panikoiden ja hötkyillen. Rauhallisesti, itseäni kunnioittaen ja toisia vilpittömästi auttaen.
Oppimista tämäkin on ollut. Kiitos sinulle!
Ap
Burnoutiin sairastuessa voi mennä useampi vuosi että täysin tokenee. Jotkut eivät tokene koskaan.
Parasta mitä voi tehdä niin on ottaa uusi päivä ilon kautta vastaan ja lopettaa turhat itsesyytökset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos teille vertaistuesta!
Itsellänikin burn-out lisäoireineen n.vuosi sitten. Todensanoakseni tein tuota uupumusta jo useamman vuoden, mutta hampaat irvessä yritin pyristellä ennen kuin ote irtosi.
Nyt otan jokaisen päivän sellaisena kuin se tulee, sovin ihan minimaalisesti kalenteriin mitään. Paljon oon viettänyt itsekseni aikaa katsoen "lohtuleffoja" ja lukenut "lohtukirjoja". Ehkäpä se tästä... Vielä jos löytäisi sen työn jossa jaksaa ja viihtyy.
Tunnistan tuon, että sitä jää jotenkin pakonomaisesti sohvalle makaamaan, vaikka energiaa olisi tehdä jotain. Minulla romahdus tuli 2 vuotta sitten, ja ensimmäiset 3 kk meni oikeasti palautumiseen ja seuraavat siihen, että saan pään kuntoon. Nyt olen kuitenkin puolitoista vuotta jo tehnyt vain pakolliset. Haluan tehdä enemmän, olla se tyyppi, joka sai paljon aikaan. Kuitenkin kun yritän aloittaa jotain, tulee kauhea ahdistus ja keksin juttuja tyyliin "juon vielä yhden kupin kahvia ja sitten aloitan". Ja koko päivä menee sohvalla. Paitsi se yksi tunnin kävelylenkki, jonka senkin jätän viime tippaan.
Olen esimerkiksi halunnut maalata eteisen ja opetella uutta kieltä koko tämän puolitoista vuotta. Eteiselle en ole tehnyt mitään vaikka maali ja tarvikkeet ovat valmiina. Kieltä olen opetellut noin 200 sanaa...
Entinen minä olisi maalannut sen eteisen päivässä ja puhuisi jo uutta kieltä... Luuseri olo.