Liika dialogi kirjassa tekee kirjasta naiivin vaikutelman

Okei.

Aha.

Vain hyvät kirjailijat osaavat kirjoittaa hyvää dialogia.

Kuvailun osaavat kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Aha.

Vain hyvät kirjailijat osaavat kirjoittaa hyvää dialogia.

Kuvailun osaavat kaikki.

No, tämä ei osaa mitä luen nyt. Eri mieltä kuvailusta.

Enpä ole ennen ajatellut tuolta kannalta. Sen tiedän, että minua ärsyttää pitkät vuoropuhelut, jossa ei merkitä kertojaa. Menen helposti sekaisin, kumpi hahmoista puhuu mitäkin. Toisaalta pitkät ja laveat kuvauksetkin vie helposti sivuraiteelle, mutta ehkä nautin niistä kuitenkin enemmän. Naiviuteen en osaa ottaa kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Aha.

Vain hyvät kirjailijat osaavat kirjoittaa hyvää dialogia.

Kuvailun osaavat kaikki.

Kirja ei kuitenkaan ole sanelulitterointi, joten kuvauksella tunnelman, ympäristön ja ajatusten luominen on tärkeä osa kirjaa. Samoin kuin elokuvissa ympäristön ja liikkeen näyttäminen.

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole ennen ajatellut tuolta kannalta. Sen tiedän, että minua ärsyttää pitkät vuoropuhelut, jossa ei merkitä kertojaa. Menen helposti sekaisin, kumpi hahmoista puhuu mitäkin. Toisaalta pitkät ja laveat kuvauksetkin vie helposti sivuraiteelle, mutta ehkä nautin niistä kuitenkin enemmän. Naiviuteen en osaa ottaa kantaa.

Naiiviksi (mun mielestä) tekee lyhyt tökkivä dialogi, ihmisten luonteita ei kuvailla eikä heidän elämää syvällisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aha.

Vain hyvät kirjailijat osaavat kirjoittaa hyvää dialogia.

Kuvailun osaavat kaikki.

Kirja ei kuitenkaan ole sanelulitterointi, joten kuvauksella tunnelman, ympäristön ja ajatusten luominen on tärkeä osa kirjaa. Samoin kuin elokuvissa ympäristön ja liikkeen näyttäminen.

Juuri näin!

Mie tykkään.

Aleksis Kivikö oli naiivi? Ei minusta. Seitsemän veljeksen runsas dialogi kuvaa henkilöitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Aleksis Kivikö oli naiivi? Ei minusta. Seitsemän veljeksen runsas dialogi kuvaa henkilöitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Seitsemässä veljeksessä on kyllä paljon hyvää dialogia, mutta mielestäni veljesten puheenvuorot ovat usein vähän realistista vuoropuhelua kuvailevampia. Kivi antaa puheenvuorojen toimia myös ympäristön kuvailuna.

Hyvä kirja rakentuu parhaiten hahmojen kautta. Dialogin lisäksi hahmojen toiminnan kuvailu luo uskottavia, monipuolisia ja syviä hahmoja. Toiminnalla ja dialogilla voi luoda myös ympäröivää maailmaa huomaamatta, toisin kuin pitkällisen puisevalla staattisella kuvailulla, joka aina tavallaan keskeyttää tarinan etenemisen. Tietenkään kuvailua ei tarvitse jättää kokonaan väliin, sillä on hyvä ytimekkäästi avata uusien kohtausten maisemaa ja virittää lukija tunnelmaan. Kannattaa kuitenkin luottaa ennemmin lukijan mielikuvitukseen kuin yrittää avata tarkasti omaa mielenkuvaa ympäristöstä, jos se ei ole poikkeuksellisen mielikuvituksellinen, kuten jossain scifi-fantasia -maailmassa.

Simppeli havainnollistava esimerkki:

---

1) Staattinen kuvailu: Metsätien päässä seisoi hylätty punatiilinen asuintalo, jonka ikkunat oli peitelty vanerilevyin ja pihatie oli kasvanut umpeen vesakkoa ja pitkää heinää. 80-lukulainen tasakattotalo oli ränsistyneen oloinen, mutta uuden näköiselle kiiltävälle postilaatikolle johti polku, jota pitkin oli selvästi kävelty säännöllisesti. Pihapiirin harmaantuneet lautarakennukset repsottavine ovineen viestivät menneisyyden kurjuudesta. Rakennuksista ei oltu pidetty huolta aikoinaankaan. Piharakennuksen takana lojui metrin korkuinen keko mustia roskapusseja ja siellä pesi huomattava rottapopulaatio. Roskakasa koostui lähinnä kotitalousjätteistä, kuten ruoantähteistä ja elintarvikepakkauksista. Talo vaikutti sekä hylätyltä että hiljan asutulta, joten siellä saattoi piillä jotain vaarallista. 

2) Toiminnan kautta: Jack kääntyi uudenkarhean peltisen postilaatikon kohdalta pihatielle puskien maasturillaan vaivoin läpi vesakoituneen ruohikkoisen uran. Pysäköityään ränsistyneen harmaan piharakennuksen eteen hän astui autosta postilaatikolta talolle johtavalle polulle. Jackin pari Evelyn haistoi mädän löyhkän ja kuuli piharakennuksen takaa rottien kiljahtelevaa vinkunaa. Jack asteli nurkan taakse ja tökkäsi massa lojuneella laudanpätkällä pussia, josta ryntäsi metsikköön suuri rottaemo pesueineen raahaten suussaan tyhjää jauhelihapakkausta. Inhosta nyrpistäen Evelyn kääntyi kohti punatiilistä taloa ja asteli sen vanerilla peitetyn ikkunan viereen. Hän raotti naulojensa varassa lonksuvaa vaneria ja näki hämärien sisätilojen olevan tyypillinen 80-luvun tasakattotalojen retromuseo kalusteineen kaikkineen. Evelyn ilmoitti näkemästään Jackille ja veti aseen kotelosta. Jack otti mallia ja asteli Evelynin luokse varuillaan kohtaamaan yllätyksen.

3) Dialogin kautta: Kun Jack kääntyi pihatielle, Evelyn tokaisi: "Pihatie on kasvanut umpeen, ei täällä kukaan ole asunut aikoihin".

- Katsos tuota postilaatikkoa, sehän on kuin uusi; tuollaisia peltilaatikoita myytiin vasta viime vuonna Tokmannilla, vastasi Jack, ja talolta tulee laatikolle polkukin, jatkoi hän. 

- Kas vain, Evelyn vastasi jatkaen pohdiskelua: "ikkunat on kuitenkin peitelty vanerilla ja noita harmaita piharakennuksia ei ole maalattu vuosikymmeniin".

Parivaljakko astui talon pihassa ulos autosta, jolloin Evelyn kiljahti: "Hyi helvetti, rotta! Se tuli tuolta vajan takaa! Täällä löyhkääkin kaamealle! Menen katsomaan lähempää tuota taloa."

Jack kurkkasi vajan taakse ja huikkasi: "Täällä on joku jätekasa roskapusseista, ruoantähteitä ja ruokapakkauksia sekä isoja ja vihaisia rottia!"

- Kurkkasin vanerin raosta sisään ja siellä on kaikki kuin 80-luvulla, huusi Evelyn punatiilisen tasakattotalon seinustalta vetäen aseen esiin kotelostaan.

- Varo, siellä voi olla joku, Jack huikkasi ja jatkoi: "tulen sinne, odota!"

Jatkuu...

jatkoa:

----

Kökköesimerkki avaa hieman sitä, että saman informaation voi välittää monin eri tavoin. Toiminta ja dialogi voivat kuvata ympäristöä, ainakin silloin kun se on tavallisen ihmisen kokemuspiiriin soveltuvaa, sujuvammin. Samalla ne voivat avata henkilöhahmojen luonnetta ja ominaisuuksia. Erityisesti dialogiin voi ujuttaa vinkkejä hahmoista, kuten siitä, että Evelyn inhoaa rottia, mutta ei ole mikään pelkuri vaan menee ensimmäisenä suoraan kohteeseen, kun taas Jack lähestyy varovaisemmin ympäristöä uteliaasti kartoittaen. Myös hahmojen väliset suhteet voivat välittyä dialogin kautta toimintaa paremmin, kun sanavalinnat ja tyyli personoituu hahmoihin eikä kertojan tai kirjailijan ääneen. On tylsää kirjoittaa ja lukea, että "Kalle vihasi Villen tapaa tumpata tupakka auton astinlautaan" kun voi laittaa suoraan Kallen torumaan Villeä tästä toistuvasta tavasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aleksis Kivikö oli naiivi? Ei minusta. Seitsemän veljeksen runsas dialogi kuvaa henkilöitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Seitsemässä veljeksessä on kyllä paljon hyvää dialogia, mutta mielestäni veljesten puheenvuorot ovat usein vähän realistista vuoropuhelua kuvailevampia. Kivi antaa puheenvuorojen toimia myös ympäristön kuvailuna.

Ei dialogi kirjoissa ole koskaan realisista eikä sen ole tarkoituskaan olla. Yleensä dialogi sekä kirjoissa että audiovisuaalisessa mediassa on huomattavasti "siistimpää" kuin oikeassa elämässä. Täytesanat, sanoissa sekoaminen, änkytys ja jaarittelu ja päälle puhuminen puuttuu, sillä fiktiossa dialogin on tarkoitus välittää viesti kirkkaammin kuin oikeassa keskustelussa. Dialogi, jossa on em. mainittuja asioita näyttäytyy helposti kokeellisena tai tarkoituksellisena tehokeinona, niin harvinaista se on. Dialogin on aina tarkoitus viedä tarinaa eteenpäin tavalla tai toisella, siksi siitä on riisuttu kaikki turha, tai toisaalta voidaan lisätä asioita, mitä oikeassa keskustelussa ei olisi, kuten tuossa Seitsemän veljeksen tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirja rakentuu parhaiten hahmojen kautta. Dialogin lisäksi hahmojen toiminnan kuvailu luo uskottavia, monipuolisia ja syviä hahmoja. Toiminnalla ja dialogilla voi luoda myös ympäröivää maailmaa huomaamatta, toisin kuin pitkällisen puisevalla staattisella kuvailulla, joka aina tavallaan keskeyttää tarinan etenemisen. Tietenkään kuvailua ei tarvitse jättää kokonaan väliin, sillä on hyvä ytimekkäästi avata uusien kohtausten maisemaa ja virittää lukija tunnelmaan. Kannattaa kuitenkin luottaa ennemmin lukijan mielikuvitukseen kuin yrittää avata tarkasti omaa mielenkuvaa ympäristöstä, jos se ei ole poikkeuksellisen mielikuvituksellinen, kuten jossain scifi-fantasia -maailmassa.

Simppeli havainnollistava esimerkki:

---

1) Staattinen kuvailu: Metsätien päässä seisoi hylätty punatiilinen asuintalo, jonka ikkunat oli peitelty vanerilevyin ja pihatie oli kasvanut umpeen vesakkoa ja pitkää heinää. 80-lukulainen tasakattotalo oli ränsistyneen oloinen, mutta uuden näköiselle kiiltävälle postilaatikolle johti polku, jota pitkin oli selvästi kävelty säännöllisesti. Pihapiirin harmaantuneet lautarakennukset repsottavine ovineen viestivät menneisyyden kurjuudesta. Rakennuksista ei oltu pidetty huolta aikoinaankaan. Piharakennuksen takana lojui metrin korkuinen keko mustia roskapusseja ja siellä pesi huomattava rottapopulaatio. Roskakasa koostui lähinnä kotitalousjätteistä, kuten ruoantähteistä ja elintarvikepakkauksista. Talo vaikutti sekä hylätyltä että hiljan asutulta, joten siellä saattoi piillä jotain vaarallista. 

2) Toiminnan kautta: Jack kääntyi uudenkarhean peltisen postilaatikon kohdalta pihatielle puskien maasturillaan vaivoin läpi vesakoituneen ruohikkoisen uran. Pysäköityään ränsistyneen harmaan piharakennuksen eteen hän astui autosta postilaatikolta talolle johtavalle polulle. Jackin pari Evelyn haistoi mädän löyhkän ja kuuli piharakennuksen takaa rottien kiljahtelevaa vinkunaa. Jack asteli nurkan taakse ja tökkäsi massa lojuneella laudanpätkällä pussia, josta ryntäsi metsikköön suuri rottaemo pesueineen raahaten suussaan tyhjää jauhelihapakkausta. Inhosta nyrpistäen Evelyn kääntyi kohti punatiilistä taloa ja asteli sen vanerilla peitetyn ikkunan viereen. Hän raotti naulojensa varassa lonksuvaa vaneria ja näki hämärien sisätilojen olevan tyypillinen 80-luvun tasakattotalojen retromuseo kalusteineen kaikkineen. Evelyn ilmoitti näkemästään Jackille ja veti aseen kotelosta. Jack otti mallia ja asteli Evelynin luokse varuillaan kohtaamaan yllätyksen.

3) Dialogin kautta: Kun Jack kääntyi pihatielle, Evelyn tokaisi: "Pihatie on kasvanut umpeen, ei täällä kukaan ole asunut aikoihin".

- Katsos tuota postilaatikkoa, sehän on kuin uusi; tuollaisia peltilaatikoita myytiin vasta viime vuonna Tokmannilla, vastasi Jack, ja talolta tulee laatikolle polkukin, jatkoi hän. 

- Kas vain, Evelyn vastasi jatkaen pohdiskelua: "ikkunat on kuitenkin peitelty vanerilla ja noita harmaita piharakennuksia ei ole maalattu vuosikymmeniin".

Parivaljakko astui talon pihassa ulos autosta, jolloin Evelyn kiljahti: "Hyi helvetti, rotta! Se tuli tuolta vajan takaa! Täällä löyhkääkin kaamealle! Menen katsomaan lähempää tuota taloa."

Jack kurkkasi vajan taakse ja huikkasi: "Täällä on joku jätekasa roskapusseista, ruoantähteitä ja ruokapakkauksia sekä isoja ja vihaisia rottia!"

- Kurkkasin vanerin raosta sisään ja siellä on kaikki kuin 80-luvulla, huusi Evelyn punatiilisen tasakattotalon seinustalta vetäen aseen esiin kotelostaan.

- Varo, siellä voi olla joku, Jack huikkasi ja jatkoi: "tulen sinne, odota!"

Jatkuu...

Kaksi enaimmäistä on mun mieleen enemmän.

Kehuttu Auschwitzin tatuoija oli mielestäni tällainen kirja, jonka kerronta nojasi vähän liikaa dialogiin. Tosin sittemmin sain tietää, että kyseinen kirja oli alunperin elokuvakäsikirjoitus, joka vasta myöhemmin sovitettiin romaaniksi, joten se selittää kyllä sen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirja rakentuu parhaiten hahmojen kautta. Dialogin lisäksi hahmojen toiminnan kuvailu luo uskottavia, monipuolisia ja syviä hahmoja. Toiminnalla ja dialogilla voi luoda myös ympäröivää maailmaa huomaamatta, toisin kuin pitkällisen puisevalla staattisella kuvailulla, joka aina tavallaan keskeyttää tarinan etenemisen. Tietenkään kuvailua ei tarvitse jättää kokonaan väliin, sillä on hyvä ytimekkäästi avata uusien kohtausten maisemaa ja virittää lukija tunnelmaan. Kannattaa kuitenkin luottaa ennemmin lukijan mielikuvitukseen kuin yrittää avata tarkasti omaa mielenkuvaa ympäristöstä, jos se ei ole poikkeuksellisen mielikuvituksellinen, kuten jossain scifi-fantasia -maailmassa.

Simppeli havainnollistava esimerkki:

---

1) Staattinen kuvailu: Metsätien päässä seisoi hylätty punatiilinen asuintalo, jonka ikkunat oli peitelty vanerilevyin ja pihatie oli kasvanut umpeen vesakkoa ja pitkää heinää. 80-lukulainen tasakattotalo oli ränsistyneen oloinen, mutta uuden näköiselle kiiltävälle postilaatikolle johti polku, jota pitkin oli selvästi kävelty säännöllisesti. Pihapiirin harmaantuneet lautarakennukset repsottavine ovineen viestivät menneisyyden kurjuudesta. Rakennuksista ei oltu pidetty huolta aikoinaankaan. Piharakennuksen takana lojui metrin korkuinen keko mustia roskapusseja ja siellä pesi huomattava rottapopulaatio. Roskakasa koostui lähinnä kotitalousjätteistä, kuten ruoantähteistä ja elintarvikepakkauksista. Talo vaikutti sekä hylätyltä että hiljan asutulta, joten siellä saattoi piillä jotain vaarallista. 

2) Toiminnan kautta: Jack kääntyi uudenkarhean peltisen postilaatikon kohdalta pihatielle puskien maasturillaan vaivoin läpi vesakoituneen ruohikkoisen uran. Pysäköityään ränsistyneen harmaan piharakennuksen eteen hän astui autosta postilaatikolta talolle johtavalle polulle. Jackin pari Evelyn haistoi mädän löyhkän ja kuuli piharakennuksen takaa rottien kiljahtelevaa vinkunaa. Jack asteli nurkan taakse ja tökkäsi massa lojuneella laudanpätkällä pussia, josta ryntäsi metsikköön suuri rottaemo pesueineen raahaten suussaan tyhjää jauhelihapakkausta. Inhosta nyrpistäen Evelyn kääntyi kohti punatiilistä taloa ja asteli sen vanerilla peitetyn ikkunan viereen. Hän raotti naulojensa varassa lonksuvaa vaneria ja näki hämärien sisätilojen olevan tyypillinen 80-luvun tasakattotalojen retromuseo kalusteineen kaikkineen. Evelyn ilmoitti näkemästään Jackille ja veti aseen kotelosta. Jack otti mallia ja asteli Evelynin luokse varuillaan kohtaamaan yllätyksen.

3) Dialogin kautta: Kun Jack kääntyi pihatielle, Evelyn tokaisi: "Pihatie on kasvanut umpeen, ei täällä kukaan ole asunut aikoihin".

- Katsos tuota postilaatikkoa, sehän on kuin uusi; tuollaisia peltilaatikoita myytiin vasta viime vuonna Tokmannilla, vastasi Jack, ja talolta tulee laatikolle polkukin, jatkoi hän. 

- Kas vain, Evelyn vastasi jatkaen pohdiskelua: "ikkunat on kuitenkin peitelty vanerilla ja noita harmaita piharakennuksia ei ole maalattu vuosikymmeniin".

Parivaljakko astui talon pihassa ulos autosta, jolloin Evelyn kiljahti: "Hyi helvetti, rotta! Se tuli tuolta vajan takaa! Täällä löyhkääkin kaamealle! Menen katsomaan lähempää tuota taloa."

Jack kurkkasi vajan taakse ja huikkasi: "Täällä on joku jätekasa roskapusseista, ruoantähteitä ja ruokapakkauksia sekä isoja ja vihaisia rottia!"

- Kurkkasin vanerin raosta sisään ja siellä on kaikki kuin 80-luvulla, huusi Evelyn punatiilisen tasakattotalon seinustalta vetäen aseen esiin kotelostaan.

- Varo, siellä voi olla joku, Jack huikkasi ja jatkoi: "tulen sinne, odota!"

Jatkuu...

Hyvin kiteytit ajatukseni. Oletko itse kirjailija? Tosi hyvin kirjoitat! Ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirja rakentuu parhaiten hahmojen kautta. Dialogin lisäksi hahmojen toiminnan kuvailu luo uskottavia, monipuolisia ja syviä hahmoja. Toiminnalla ja dialogilla voi luoda myös ympäröivää maailmaa huomaamatta, toisin kuin pitkällisen puisevalla staattisella kuvailulla, joka aina tavallaan keskeyttää tarinan etenemisen. Tietenkään kuvailua ei tarvitse jättää kokonaan väliin, sillä on hyvä ytimekkäästi avata uusien kohtausten maisemaa ja virittää lukija tunnelmaan. Kannattaa kuitenkin luottaa ennemmin lukijan mielikuvitukseen kuin yrittää avata tarkasti omaa mielenkuvaa ympäristöstä, jos se ei ole poikkeuksellisen mielikuvituksellinen, kuten jossain scifi-fantasia -maailmassa.

Simppeli havainnollistava esimerkki:

---

1) Staattinen kuvailu: Metsätien päässä seisoi hylätty punatiilinen asuintalo, jonka ikkunat oli peitelty vanerilevyin ja pihatie oli kasvanut umpeen vesakkoa ja pitkää heinää. 80-lukulainen tasakattotalo oli ränsistyneen oloinen, mutta uuden näköiselle kiiltävälle postilaatikolle johti polku, jota pitkin oli selvästi kävelty säännöllisesti. Pihapiirin harmaantuneet lautarakennukset repsottavine ovineen viestivät menneisyyden kurjuudesta. Rakennuksista ei oltu pidetty huolta aikoinaankaan. Piharakennuksen takana lojui metrin korkuinen keko mustia roskapusseja ja siellä pesi huomattava rottapopulaatio. Roskakasa koostui lähinnä kotitalousjätteistä, kuten ruoantähteistä ja elintarvikepakkauksista. Talo vaikutti sekä hylätyltä että hiljan asutulta, joten siellä saattoi piillä jotain vaarallista. 

2) Toiminnan kautta: Jack kääntyi uudenkarhean peltisen postilaatikon kohdalta pihatielle puskien maasturillaan vaivoin läpi vesakoituneen ruohikkoisen uran. Pysäköityään ränsistyneen harmaan piharakennuksen eteen hän astui autosta postilaatikolta talolle johtavalle polulle. Jackin pari Evelyn haistoi mädän löyhkän ja kuuli piharakennuksen takaa rottien kiljahtelevaa vinkunaa. Jack asteli nurkan taakse ja tökkäsi massa lojuneella laudanpätkällä pussia, josta ryntäsi metsikköön suuri rottaemo pesueineen raahaten suussaan tyhjää jauhelihapakkausta. Inhosta nyrpistäen Evelyn kääntyi kohti punatiilistä taloa ja asteli sen vanerilla peitetyn ikkunan viereen. Hän raotti naulojensa varassa lonksuvaa vaneria ja näki hämärien sisätilojen olevan tyypillinen 80-luvun tasakattotalojen retromuseo kalusteineen kaikkineen. Evelyn ilmoitti näkemästään Jackille ja veti aseen kotelosta. Jack otti mallia ja asteli Evelynin luokse varuillaan kohtaamaan yllätyksen.

3) Dialogin kautta: Kun Jack kääntyi pihatielle, Evelyn tokaisi: "Pihatie on kasvanut umpeen, ei täällä kukaan ole asunut aikoihin".

- Katsos tuota postilaatikkoa, sehän on kuin uusi; tuollaisia peltilaatikoita myytiin vasta viime vuonna Tokmannilla, vastasi Jack, ja talolta tulee laatikolle polkukin, jatkoi hän. 

- Kas vain, Evelyn vastasi jatkaen pohdiskelua: "ikkunat on kuitenkin peitelty vanerilla ja noita harmaita piharakennuksia ei ole maalattu vuosikymmeniin".

Parivaljakko astui talon pihassa ulos autosta, jolloin Evelyn kiljahti: "Hyi helvetti, rotta! Se tuli tuolta vajan takaa! Täällä löyhkääkin kaamealle! Menen katsomaan lähempää tuota taloa."

Jack kurkkasi vajan taakse ja huikkasi: "Täällä on joku jätekasa roskapusseista, ruoantähteitä ja ruokapakkauksia sekä isoja ja vihaisia rottia!"

- Kurkkasin vanerin raosta sisään ja siellä on kaikki kuin 80-luvulla, huusi Evelyn punatiilisen tasakattotalon seinustalta vetäen aseen esiin kotelostaan.

- Varo, siellä voi olla joku, Jack huikkasi ja jatkoi: "tulen sinne, odota!"

Jatkuu...

Todella hyvä viesti! Toi eka kuvailutyyli on mun mielestä tylsää luettavaa. Tokassa esimerkissä on ihan liikaa lauseenvastikkeita ja pitkiä virkkeitä, mutta joo, kuvailutyylin esimerkkinä oivallinen.

Olen eri mieltä kuin ketjun aloittaja. Pidän siitä, jos mennään suoraan asiaan ja on dialogia paljon. Tarinan keskeyttävä kuvailu on puuduttavaa. Niin moneksi on meitä lukijoita.

Up

Itse pidän eniten kuvailutyylistä ensin ja sen jälkeen dialogia. Toiminnan kautta kuvaaminen voi saada kirjan tuntumaan pinnalliselta. Pelkkä dialogi tekee turhan kepeän, chck lit- tyylisen vaikutuksen. Kuvailua jolloin lukijana voin pääsen kirjan tunnelmaan. Ei sivukaupalla kuvailua, lukeminen voi tuntua raskaalta. Dialogia jotta kirja etenee. Toimintaa, kuvailua toiminnan lomassa. Luen toki monenlaisia kirjoja. Varsinkin uudenlainen persoonallinen rakenne kirjassa voi olla loistava lukukokemus.